Puutarhanhoito on ihana harrastus, jolla voi olla positiivisia vaikutuksia niin harrastajalle itselleen kuin ympäristöllekin. Luonnonmukaisen puutarhanhoidon periaatteita hyödyntämällä voit lisätä pihasi viihtyisyyttä ja kasvien sekä eläinten lajikirjoa – kuormittamatta liikaa ympäristöä.

Vastuullisen puutarhan suunnittelu, hoito ja hankinnat

Suunnittelu

  1. Käytä tarvittaessa suunnitteluapua. Hyvällä suunnittelulla vältytään rakennusvaiheessa tarpeettomilta maamassojen vaihdoilta ja uuden materiaalin hankinnoilta.
  2. Tutustu luonnonmukaisen puutarhanhoidon periaatteisiin ja toteuta niitä mahdollisuuksien mukaan.
  3. Puutarhaa suunniteltaessa ota huomioon myös puutarhan pikkuapulaiset, koreat perhoset, ahkerat kimalaiset ja muut pörriäiset.
  4. Lisää puutarhassa elävien kasvien ja eläinlajien määrää muuttamalla nurmikko tai sen osia värikylläiseksi ja tuoksuvaksi kukkakedoksi.
  5. Hyödynnä tontilla oleva kasvillisuus ja kivet.
  6. Tavoittele helppohoitoisuutta, se on kestävää kehitystä.

Hoito

  1. Tee yhteistyötä naapurisi kanssa. Yhteistyöllä säästää kustannuksissa.
  2. Kerää sadevesi talteen ja käytä se puutarhan kasteluun.
  3. Torju rikkakasveja kitkemällä. Saat samalla hyötyliikuntaa ja suojelet ympäristöä.
  4. Suosi tuholaisten luontaisia vihollisia, kuten sammakoita, hyönteissyöjälintuja ja siilejä.
  5. Kompostoi jätteet. Samalla palautat ravinteet takaisin kasvien käyttöön.
  6. Jätä tai lisää lahopuuta puutarhaan. Lahoava puu on elinehto monelle pihan asukille.
  7. Huolla kalusteet ja terassi säännöllisesti. Säännöllinen pesu ja huoltokäsittely joko öljyämällä tai maalaamalla pidentää niiden käyttöikää.
  8. Säilytä puiset puutarhakalusteet varastossa tai autotallissa suojassa sateelta.

Hankinnat

  1. Suosi ympäristöystävällisesti käsiteltyjä puumateriaaleja.
  2. Varmista, että puutarhakalusteita ei ole valmistettu uhanalaisista puulajeista.
  3. Suosi vähäpäästöisiä puutarhakoneita.
  4. Pienen nurmikon hoitoon riittää käsikäyttöinen kelaleikkuri.
  5. Suosi asiantuntevia puutarhamyymälöitä, joista saat neuvot kasvivalintoihin ja hoito-ohjeita.
  6. Kun ostat monivuotisten kasvien taimia, suosi kotimaisia kohteeseen soveltuvia taimia. Tällöin taimikuolleisuus ja tarve paikkausistutuksiin vähenevät. Kotimaisesta alkuperästä lisätyt, Suomen olosuhteissa kasvatetut taimet kestävät ja menestyvät myös meidän pohjoisessa ilmastossamme.
  7. Vältä kyllästetyn puun käyttöä omassa kotipihassa. Kyllästetystä puusta liukenee käytössä kemikaaleja, jotka päätyvät lopulta ympäristöön. Kyllästettyä puuta ei tulisi myöskään käyttää niin, että paljas iho koskee jatkuvasti kyllästettyä puuta, tai joutuu kosketuksiin elintarvikkeiden tai juomaveden kanssa. Käytöstä poistettu kyllästetty puu luokitellaan näistä syistä vaaralliseksi jätteeksi ja se tulee toimittaa kierrätykseen lajitteluasemalle. Paras vaihtoehto onkin käyttää jotain muuta puumateriaalia, sillä käsittelemättömän puun käyttöikä on usein riittävän pitkä kotikäytössä. Kestävämpi valinta on esimerkiksi lämpökäsitelty puu.

FSC-merkki on puutuotteiden ympäristömerkki

Jos haluat ostaa trooppisesta puusta tehtyjä puutarhakalusteita tai muita huonekaluja, jotka tulevat viljelymetsistä, kysy FSC-merkittyjä kalusteita. FSC-sertifiointi kertoo, että kalusteet tulevat vastuullisesti hoidetuista metsistä. FSC-merkki on laajin kansainvälinen, puolueeton ympäristömerkki puutuotteissa. Sen kriteerit huomioivat ympäristön lisäksi myös työntekijöiden ja alkuperäiskansojen oikeudet.

Haluatko lukea lisää mm. viljelylaatikoiden käytöstä ja puutarhalle hyödyllisistä hyönteisistä? Tutustu Marttojen vinkkeihin vastuullisesta puutarhanhoidosta.