Matkustamiseen liittyy aina ympäristövaikutuksia ja siihen voi liittyä myös eettisiä ongelmia. Matkustaminen ei ole kuitenkaan pahasta kun sen tekee ajatuksella ja harkiten. Matkailun suurin ympäristövaikutus muodostuu matkustustavasta ja matkan pituudesta, joihin on helppo vaikuttaa. Turismi myös mahdollistaa arvokkaiden kulttuuriperintökohteiden tai luontonähtävyyksien kunnostamista ja ylläpitoa.

Vastuullisen matkailijan muistilista

  1. Suunnittele minne suuntaat. Myös kotimaassa on paljon nähtävää ja koettavaa.
  2. Liiku harkiten. Etenkin kotimaassa on kattava raide- ja tieverkosto, joita kannattaa hyödyntää. Jos kuitenkin tarvitsee lentää, valitse aina suorin reitti.
  3. Mieti milloin matkustat. Huippusesonkien ulkopuolella matkustaessasi tasaat matkakohteen ympäristöön kohdistuvia paineita, hyödytät paikallisia matkailualan yrittäjiä kestävästi vuoden ympäri sekä saatatpa säästää hiukan matkan hinnassa.
  4. Suosi ympäristömerkittyjä ravintoloita tai majoitusliikkeitä, jos mahdollista. Pohjoismaisen ympäristömerkin, Joutsenmerkin omaava ravintola tai majoitusliike täyttää tiukat ympäristömerkinnän vaatimukset, seuraa haitallisia ympäristövaikutuksia ja pyrkii aktiivisesti vähentämään niitä. Pohjoismainen ympäristömerkki on käytössä Suomen lisäksi Islannissa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.
  5. Tiedä millainen on lomapaikkasi. Tieto auttaa sinua saamaan lomastasi enemmän irti.
  6. Suosi paikallista. Pyri jättämään suurin osa lomalla käytetyistä varoista paikallisien hyväksi.
  7. Kunnioita paikallista. Olemalla kohtelias ja huomaavainen paikallisten tavoille voit huomata että sinuunkin suhtaudutaan ystävällisemmin.
  8. Älä unohda ekologisuutta lomallakaan. Kierrätä, harrasta hyötyliikuntaa, säästä energiaa ja vettä, suosi ympäristöystävällisiä tuotteita ja minimoi jätteet.
  9. Muista matkamuistoja ostaessasi, että turhan ostamista on syytä välttää. Varmista, ettei uhanalaisia eläimiä ole käytetty materiaaleina ostamassasi tuotteessa ja että ne ovat muutoinkin eettisesti tuotettuja.
  10. Kohtele eläimiä inhimillisesti. Joskus suoranaiset eläinrääkkäystapahtumat voivat olla turistien vetonaulana. Esimerkilläsi voit osoittaa eläinten hyväksikäytön kannattomuuden.
  11. Noudata sääntöjä. Niiden tarkoituksena voi olla luonnonsuojelu, paikallisen kulttuurin suojelu tai yleisen rauhan ylläpito. Noudattamalla sääntöjä vältyt myös itse turhilta ongelmilta.
  12. Anna palautetta. Palautetta kannattaa antaa aina, oli kyse sitten kierrätysmahdollisuuksien lisäämisestä, veden kulutuksesta tai maukkaasta perinneruuasta. Muista, että myös kiitos on palautetta!

Kirjoittaja: Marja Tommola, projektisuunnittelija, Valonia