Hävikkihyppy-hanke – Tehdään yhdessä loikka kohti kestävämpää ruokajärjestelmää!

Hävikkihyppy-hankkeen (2024-2027) tavoitteena on saada keskeiset ruokaketjun toimijat toteuttamaan lisätoimia kotitalouksien ruokahävikin ennaltaehkäisemiseksi sekä edistää uusia ratkaisuja ja liiketoimintamahdollisuuksia, jotka auttavat kuluttajia vähentämään ruokahävikkiä arjessaan. 

Ruokahävikki on globaalisti tunnistettu moniulotteinen ongelma. Kun ruokaa heitetään roskiin, ei hukkaan mene ainoastaan syömäkelpoista ruokaa, vaan myös ruoantuotantoon käytettyjä resursseja kuten energiaa, vettä ja lannoitteita. Lisäksi ruokahävikki kasvattaa elintarvikejätteen määrää ja voi synnyttää loven kuluttajien lompakkoon, jos kotiin ostettu ruoka päätyykin roskiin.

Ruokahävikkiä syntyy kaikissa ruokaketjun osissa, mutta eniten kotikeittiöissä. Kuluttajien ruokahävikin vähentäminen on koko ruokaketjun yhteinen haaste, ja sen ratkaisemiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken. 

Suuri osa ruokahävikistä syntyy edelleen kotitalouksissa, ja siksi tarvitsemme uusia ratkaisuja kotona syntyvän ruokahävikin vähentämiseen. Tiedämme jo syitä, miksi hävikkiä syntyy ja myös keinoja, miten sitä voisi vähentää. Nyt haemme käytännön tekoja ja kokeiluja innovaatiohaasteen avulla.

Innovaatiohaaste on oiva tapa etsiä ja kehittää uusia ratkaisuja. Haaste tuo hävikkiongelman äärelle uusia toimijoita ja tarjoaa mahdollisuuksia tuoreiden ja ennakkoluulottomien ratkaisujen löytämiselle. Kuluttajien hävikin vähentäminen vaatii laajaa yhteistyötä, uusia kokeiluja ja konkreettisia ratkaisuja arjen tueksi, jotka voivat avata uusia ovia liiketoiminnalle.

Haaste huipentui 7.5. demopäivään, jossa kilpailijat esittelivät haasteen aikana hiomiaan ratkaisuja kotitalouksien ruokahävikin vähentämiseksi, ja haasteen tuomaristo palkitsi parhaimmat innovaatiot. Tuomaristo valitsi haasteen voittajiksi Code Ananaksen ja Satokauden, jotka erottuivat ratkaisujen joukossa erityisesti uutuusarvonsa sekä toteutettavuutensa perusteella. Onnea voittajille!

Lisätietoa voittajista ja muista kilpailijoista sekä haasteesta ja sen etenemisestä löydät haasteen omilta verkkosivuilta.

Ekosysteemikartoituksen avulla voidaan hahmottaa eri asioiden ja toimialojen välisiä vuorovaikutuksia ja löytää uusia mahdollisuuksia toimintaan ja vaikuttavuuteen. Motiva Servicesin hankkeessa luoma kartta kuvaa miten monenlaisten toimitusketjun jäsenten ratkaisuilla on vaikutusta myös kuluttajien hävikkiin ja mihin toimintakenttään suurin osa ratkaisuista tällä hetkellä sijoittuu. 

Voit tutustua ekosysteemikarttaan tarkemmin klikkaamalla tästä linkistä.

Laurea-ammattikorkeakoulun tulevaisuussuuntautuneen projektijohtamisen opiskelija Tiina Mustonen toteutti opinnäytetyönsä Hävikkihyppy-hankkeelle.

Kuluttajan ruokahävikin ehkäiseminen on kompleksinen ongelma, jonka ratkaisuun tarvitaan koko ruokaketju. Pitkäjänteinen kuluttajaan vaikuttaminen, useiden toimien yhdistäminen ja positiivinen kehystäminen auttavat tässä työssä.

Opinnäytetyön tavoite oli selvittää yritysten esteet ja ajurit kuluttajan ruokahävikin ehkäisemisessä ja kuinka yrityksiä voisi kannustaa kuluttajien ruokahävikkiä ehkäisevien uusien toimintamallien ja liiketoiminnan innovointiin. Kehitystyössä Tiina muotoili ydinviestit ja toimet, joita voidaan hyödyntää Hävikkihyppy-hankkeen vaikuttamistyössä.

Kehitystyön aikana selvisi, että yritykset miettivät hävikin vähentämistä liiketoimintahyötyjen kannalta. Kuluttajan ruokahävikin kohdalla yrityksille tuleva arvo voisikin olla asiakasarvon ja -tyytyväisyyden lisäämistä ja brändimielikuvan parantamista. Yritysten esteenä kuluttajan ruokahävikin vähentämisessä on vaikuttavuuden mittaus ja ajurina lainsäädäntö.

Tutustu opinnäytetyöhön tarkemmin tästä linkistä.

  1. Tilannekuvan luominen: Motiva Services toteutti Hävikkihyppy-hankkeen alussa kattavan yrityskartoituksen, jossa selvitettiin nykyiset toimet kuluttajien ruokahävikin vähentämiseksi koko ruokaketjussa sekä tunnistettiin mahdollisia esteitä ja ajureita uusille toimenpiteille. Yrityskartoitusta käytettiin hankkeessa luodun ekosysteemikartan pohjana, joka tarjoaa hyödyllistä tietoa kotitalouksien ruokahävikkiin vaikuttavista ratkaisuista. 
  2. Innovaatiohaastekilpailu: Haluamme löytää uusia, luovia ratkaisuja kotitalouksien ruokahävikin vähentämiseen! Innovaatiohaastekilpailumme kannustaa yrityksiä ja muita toimijoita kehittämään ja pilotoimaan uusia kuluttajien hävikkiä vähentäviä ratkaisuja ja toimintamalleja.  
  3. Vaikuttamistyö ja dialogi: Käymme aktiivista vuoropuhelua keskeisten sidosryhmien kanssa, jotta voimme yhdessä edistää toimenpiteitä, jotka ehkäisevät ja vähentävät kuluttajien ruokahävikkiä. Yhteistyöllä saamme aikaan suurempia muutoksia! 
  4. Viestintä ja tietoisuuden lisääminen: Viestimme hankkeessa ruokahävikistä ja sen vähentämisen mahdollisuuksista muun muassa järjestämällä Hävikkiviikko-viestintäkampanjan viikolla 39 vuosina 2025 ja 2026. Tavoitteenamme on lisätä ruokahävikkitietoisuutta ja aktivoida kaikkia toimimaan kuluttajien hävikin vähentämiseksi. 

Lue innovaatiohaasteen voittajien blogit Hävikkiviikon blogisarjasta:

Hävikkiviikon vieraskynä: Uusi tapa vähentää ruokahävikkiä yhdessä

Hävikkihyppy-hankkeen innovaatiohaasteen voittaneen Satokausi®-sovelluksen product owner Sami Ahonen kertoo miten uusi markkinapaikka auttaa hyödyntämään ylijäämäruokaa entistä paremmin.

Hävikkiviikon vieraskynä: Mehukas ruoka-arki ilman hävikkiä

Code Ananaksen Co-founder & CMO Jasmin Heikkilä kertoo, miten Hävikkihyppy-hankkeen innovaatiohaasteen voittanut sovellus helpottaa arjen ruokasuunnittelua ja vähentää kotikeittiöiden hävikkiä.

Hävikkihyppy – yhteistyön voimaa

Kuluttajaliiton koordinoimaa hanketta ovat mukana toteuttamassa Motiva Services oy, Luonnonvarakeskus, Marttaliitto ry, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry ja Päivittäistavarakauppa ry. Lisäksi hankkeen neuvoa-antavassa ohjausryhmässä ovat mukana Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry ja Elintarviketeollisuusliitto ETL ry. Hävikkihyppy-hanke on Ruokaviraston ruokaketjun kehittämishanke, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Hankkeen yrityskartoituksen sekä innovaatiohaastekilpailun toteutuksen päävastuu on Motiva Services oy:llä. Kuluttajaviestintää toteuttavat hankkeessa keskeisesti Kuluttajaliiton kanssa Marttaliitto ry ja Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry.

Seuraa Hävikkihyppyä somessa!

Lisätietoja

Jenni Vainioranta

hankevastaava

19.3.2025: Innovaatiohaasteeseen liittyviä tietoja päivitettiin.
5.3.2025: Hankesivuja päivitettiin hankkeen etenemisen mukaisesti. Myös Innovaatiohaasteeseen liittyviä tietoja on päivitetty, sillä haastehaku päättyi 28.2.2025.
5.2.2025: Sivuilta on poistettu tieto, että Suomi on sitoutunut puolittamaan elintarvikejätteen määrän. Uusi Euroopan komission jäsenmailleen asettama tavoite on vähentää elintarvikejätettä 30 % asukasta kohden ja tavoite on yhteinen vähittäiskaupalle, ravitsemuspalveluille ja kotitalouksille.

  • Peruuntuiko matka? Askarruttaako reklamaatio?

    Hanki itsellesi kuluttajan lakineuvonta puhelimitse vain 15 eurolla vuodessa! Neuvomme niin arjen haasteissa kuin isommissa ongelmatilanteissa. Liity nyt!
    Lue lisää jäsenyydestä