Kuluttajaliitto vertaili yksityisten eläinlääkäriasemien toimenpiteiden hintoja. Selvisi, että yksityisten eläinlääkäripalvelujen hintojen vertailu on hankalaa ja vaatii vaivannäköä. Hintojen vertailu kuitenkin kannattaa etenkin rutiinitoimenpiteissä, jotka eivät vaadi akuuttia hoitoa. Esimerkiksi mikrosirutuksessa paljastui jopa viisinkertaisia hintaeroja.

Kuluttajaliitto vertaili yksityisten eläinlääkäriasemien toimenpiteiden hinta-arvioita kymmenessä kunnassa. Vertailussa on mukana 68 eläinlääkäriasemaa. Vertailuun otettiin kissan ja koiran rokotukset, mikrosirutus sekä tiineysultra, jotka ovat eläinlääkäriasemien rutiinitoimenpiteitä. Lisäksi vertailtiin koirien ja kissojen sterilisaation ja kastraation sekä eutanasian ja tuhkausten hintoja. 

Suurimmat hintaerot mikrosirutuksessa – hintavaihtelua myös kuntatasolla 

”Vertailun suhteellisesti suurimmat hintaerot löytyivät lemmikin mikrosirutuksessa.  Erillisenä toimenpiteenä sirutuksen hintahaarukka oli vertailussa 25–121 euroa, joten ero halvimman ja kalleimman välillä oli lähes viisinkertainen”, kertoo Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell. Mikrosirutus maksoi keskimäärin vähiten Porissa (60 euroa) ja eniten Lahdessa (86 euroa). Vertailun keskihinta oli 74 euroa. 

Rutiinitoimenpiteiden hintojen vertailu on vielä suhteellisen helppoa, mutta esimerkiksi leikkausta vaativien toimenpiteiden hintojen selvittäminen etukäteen hankalaa johtuen muun muassa eläimen yksilöllisyydestä, koosta sekä eläinlääkärien erilaisista hinnoittelukäytännöistä ja hintojen ilmoittamistavoista. 

Euromääräisesti suurimmat erot hinta-arvioissa olivat leikkauksissa, eli sterilisaatiossa ja kastraatiossa, jotka olivat myös vertailun kalleimpia operaatioita. Niissä ero halvimman ja kalleimman välillä oli toimenpiteestä riippuen suurimmillaan 88–500 euroa. Suurin 500 euron hintaero oli koiran sterilisaatiossa 35 kilon painoluokassa, kun hinta-arvioon lasketaan myös kotiin otettavat lääkkeet ja tarvikkeet. Vertailun kallein klinikka arvioi toimenpiteen hinnaksi 890 euroa ja edullisimman hinta-arvion ollessa 390 euroa. Vertailun keskihinta toimenpiteelle oli 542 euroa. 

Vertailussa tarkasteltiin toimenpiteiden keskihintoja myös kunnittain. Leikkausten keskimääräinen hinta-arvio vaihteli huomattavasti kuntien välillä. Seitsemän toimenpiteen kohdalla ero kuntien hintatasossa oli enimmillään yli sata euroa. Esimerkiksi koiran sterilisaatio maksoi keskimäärin eniten Helsingissä ja Turussa. Kaikissa sterilisaatio- ja kastraatioluokissa halvimmat hinnat puolestaan kasaantuivat erityisesti Kuopioon ja Poriin. 

Hintojen vertailu hankalaa 

Hinnan arvioiminen juuri oman lemmikin hoidolle on vaikeaa, sillä esimerkiksi leikkausten hintoihin vaikuttavat monet eri tekijät, kuten eläinlääkäriasemien varustelu, henkilökunnan määrä ja käytössä oleva laitteisto. Jos toimenpide vaatii nukutuksen, hintaan vaikuttavat lemmikin ominaisuudet, kuten ikä ja terveydentila. 

Hintojen vertaileminen etukäteen on hankalaa myös siksi, että hintatietoja löytyy eläinlääkäriasemien kotisivuilta vaihtelevasti, jos lainkaan. Lemmikin omistaja ei välttämättä myöskään tiedä, mitä kaikkia toimenpiteitä lemmikille lopulta tarvitsee tehdä. ”Hintaa voi tiedustella myös puhelimitse ja arviota pyytäessä on hyvä varmistaa, että arvioiden ja tarjousten sisältö on varmasti sama. Lisäksi jotkut eläinlääkäriasemat ilmoittivat perivänsä lisäksi toimisto- tai poliklinikkamaksun, joka ei sisälly hinnaston hintaan”, Beurling-Pomoell vinkkaa. 

Kun perheen nelijalkainen tarvitsee lääkärin apua, laskun suuruus voi yllättää. “Jos lemmikkivakuutusta ei ole, lasku jää kokonaan omistajan maksettavaksi”, muistuttaa Juha Beurling-Pomoell. “Rakkaan perheenjäsenen hoitopäätökseen vaikuttavat toki myös muut tekijät kuin hinta, kuten esimerkiksi palvelun laatu ja turvallisuus. Hinta on kuitenkin yksi keskeinen tekijä monelle kuluttajalle.” 

Lemmikit ovat Suomessa iso bisnes. Pelkästään yksityisten eläinlääkäriasemien liikevaihdon on arvioitu olevan yhteensä runsaat 200 miljoonaa euroa. Lisäksi ala on ketjuuntunut nopeasti. Suomessa on noin 700 000 koiraa ja 590 000 kissaa*. 

Lue koko juttu 

Millaisia eroja tiineysultran ja yksilötuhkauksen hinnoista löytyi? Entä mihin suuntaan alan hintataso on kehittynyt verrattuna edelliseen hintavertailuun? 

Lue koko juttu: www.kuluttajaliitto.fi/elainlaakarit2022 

Miten vertailu tehtiin? 

Kuluttajaliitto vertaili yksityisten eläinlääkäriasemien hintoja kymmenessä kunnassa. Ne ovat: Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kouvola, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Tampere ja Turku. Vertailussa eivät ole kuntien kaikki eläinlääkäriasemat. Hinta-arviot kerättiin sähköpostitse sekä yritysten verkkosivuilta loka–joulukuussa 2021. Vertailun tuloksissa hinnat esitetään esimerkinomaisesti hinta-arvioina. Suomen suurin eläinlääkäriketju Evidensia ei vastannut Kuluttajaliiton kyselyyn, vaan hinta-arviot kerättiin eläinlääkäriasemien nettisivuilta. Vertailun yrityksistä 17 kuuluu Evidensia-ketjuun. 

Huomioi, että hintaesimerkit ovat suuntaa antavia ja että hinnat ovat saattaneet muuttua keräyksen jälkeen. 

*) Lähde: koirien ja kissojen lukumäärä: Tilastokeskus, tuorein tilasto vuodelta 2016.