Tiedotteet

Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetus sallittava muiden elintarvikkeiden tavoin

26.1.2021 | Ruoka

Koronapandemia on korostanut epäkohtaa mietojen alkoholijuomien osalta, sillä niitä kuluttaja ei voi tilata kotiovelleen. Kuluttajaliitto sekä päivittäistavarakaupan, ravintola-alan ja juomateollisuuden edustajat vetoavatkin, että lainsäädännöstä voisi korona-aikana poiketa.

Riskiryhmään kuuluvia kuluttajia neuvottiin pandemian alkaessa tekemään ruokaostoksensa netistä, tilaamaan ravintolaruokaa kotiin sekä käymään kaupassa aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Turvallinen asiointi on tärkeää, mutta siitä aiheutuu myös hankaluuksia.  

”Ruokakaupasta ostettavia mietoja, korkeintaan 5,5 prosenttia alkoholia sisältäviä juomia ei voi ostaa ennen aamuyhdeksää eikä iltayhdeksän jälkeen. Niitä ei myöskään voi tilata kotiin verkkokaupasta, eivätkä ravintolat voi toimittaa asiakkaille alkoholijuomia take away -annosten yhteydessä”, muistuttaa Kuluttajaliiton vaikuttamistyön päällikkö Tiina Vyyryläinen lainsäädännön epäkohdista.

Kuluttajaliiton ohella Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa, Päivittäistavarakauppayhdistys PTY ja Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto esittävätkin, että toimijat, joilla on korkeintaan 5,5-prosenttisten alkoholijuomien vähittäismyyntilupa, voisivat kuljettaa juomia kotiin.

Terveyden ohella turvattava työllisyys ja Suomessa toimiva teollisuus

Se, että mietoja alkoholijuomia ei voi ostaa verkkokaupasta ruokaostosten tavoin, kummastuttaa kuluttajia. Muutosta toivoo moni, selviää Päivittäistavarakauppa PTY:n Taloustutkimuksella teettämästä Suomi Syö -tutkimuksesta.

”Suomalaisista 43 prosenttia haluaisi tilata verkkokaupasta mietoja alkoholijuomia samalla, kun hoitaa netissä ruokaostoksensakin. Neutraalisti asiaan suhtautuu 27 % ja eri mieltä on 29 %­­. Nyt kuluttajat joutuvat menemään kauppaan erikseen alkoholijuomia ostaakseen”, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Koronapandemia on lisännyt merkittävästi ravintolaruoan kuljettamista koteihin. Joka kolmas ateria otetaan ravintolasta mukaan tai tuodaan kotiovelle.

”On kestämätöntä, että Suomessa ravintolat eivät samalla saa kuljettaa ruokailijoille mietoja alkoholijuomia. Sen sijaan se on mahdollista ulkomaisille toimijoille, jotka voivat toimittaa juomat kotiovelle asti”, ihmettelee Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa:n varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi.

Lainsäädännön epäkohta ei vääristä vain palvelualaa, vaan haittaa myös Suomessa toimivaa panimoteollisuutta.

”Tilanne on epäreilu kotimaassa toimivalle juoma-alalle, jonka pitkä arvoketju työllistää niin suoraan kuin epäsuoraankin tuhansia suomalaisia”, muistuttaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

Lisätietoja:

Varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa
veli-matti.aittoniemi@mara.fi, p. 040 736 7705

Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
tuula.loikkanen@panimoliitto.fi, p. 040 922 0750

Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry PTY
kari.luoto@pty.fi, p. 040 068 8708

Vaikuttamistyön päällikkö Tiina Vyyryläinen, Kuluttajaliitto
tiina.vyyrylainen@kuluttajaliitto.fi, p. 050 606 74

Ongelmia tuotteen palautuksen kanssa? Kaipaatko lakimiehen apua?

Lakimiehemme on vain puhelinsoiton tai sähköpostin päässä jäsenillemme.

Lue lisää Kuluttajaliiton jäsenyydestä