Vuokrasopimuksissa sovitaan usein vakuudesta, jonka vuokranantaja asettaa vuokrasopimuksen ehtojen täyttämisen turvaamiseksi. Jos vuokralainen on esimerkiksi jättänyt asunnon siivoamatta tai aiheuttanut asunnolle vahinkoa, vuokranantaja voi pidättää vahingon korjaamiseen kuluvan summan tai siivouskulujen määrän vakuudesta. Vakuuden palautukseen liittyen syntyy usein erimielisyyksiä osapuolten välillä. Tutustu alla oleviin vinkkeihin ja välty turhilta riidoilta!
Vuokralainen ei vastaa asunnon tavanomaisesta kulumisesta
Alan järjestöt ovat yhdessä laatineet Asuinhuoneiston tavanomainen kuluminen ja asunnon siivous -ohjeen. Ohjeen mukaan tavanomaisella ja normaalilla kulumisella tarkoitetaan huoneistossa vähitellen ajan myötä tapahtuvaa kulumista. Tällaista on esimerkiksi lattia- ja seinäpintojen ikääntyminen ilman, että mitään materiaalia käsitellään tai kohdellaan väärällä tavalla.
Arvioitaessa sitä, onko kyse tavanomaisesta kulumisesta, merkitystä on muun muassa sillä, onko jokin jälki syntynyt äkillisesti vai hitaasti pitkän ajan kuluessa, kauanko vuokrasuhde on kestänyt sekä kuinka monta henkilöä huoneistossa on asunut.
Normaalia kulumista ovat esimerkiksi huonekalujen aiheuttamat yksittäiset painaumat ja normaalista liikkumisesta aiheutuvat kevyet jäljet.Tavanomaisen kulumisen piiriin kuuluu myös kohtuullinen määrä esimerkiksi peilien, taulujen, lamppujen ja verhotankojen kiinnittämisestä seiniin tai kattoon aiheutuneita jälkiä.
Normaalina kulumisena ei pidetä asunnon vaurioitumista, vaikka tämä olisi johtunut tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta. Tavanomaisen kulumisen tason ylittäviä vaurioita ovat tyypillisesti esimerkiksi isot lommot lattialistoissa, lattiassa tai seinissä sekä kaakeleiden tai lavuaarin halkeamat.
Vakuus on palautettava viipymättä
Jos muuta ei erikseen ole sovittu, vuokranantajan on palautettava sopimusehtojen turvaamiseksi asetettu vakuus viipymättä vuokrasuhteen päätyttyä, jos vuokralainen on täyttänyt kaikki sopimuksen ehdot. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisukäytännön mukaan vakuus on palautettava vuokrasopimuksen päättymispäivää seuraavana päivänä. Mikäli vuokranantaja ei palauta vakuutta, vuokralaisella on oikeus viivästyskorkoon.
Asunto ja siihen liittyvät tilat on tyhjennettävä ja siivottava huolellisesti
Jotta jälkikäteen siivouksen laajuudesta ei tulisi riitaa, kannattaa ennen siivoukseen ryhtymistä pyytää vuokranantajalta loppusiivousohje.
Asuinhuoneiston tavanomainen kuluminen ja asunnon siivous -ohjeen mukaan vuokralaisen vastuulle kuuluvaan asunnon siivoukseen kuuluu muun muassa jääkaapin ja pakastimen sulatus ja puhdistaminen, uunin ja lieden puhtaanapito, poisto- ja korvausilmaventtiilien ja liesituulettimen suodattimen puhdistaminen sekä kylpyhuoneen lattiakaivon puhdistaminen.
Useimmiten vuokralaiselle saattaa tulla yllätyksenä, että myös liesi ja jääkaappi on siirrettävä paikoiltaan, ja niiden takaa on siivottava. Kaikki asunnon pinnat, kaapit ja lattiat on pyyhittävä. Kylpyhuoneessa pesualtaat ja WC-istuin on pestävä, samoin saunan lauteet.
Lähtökohtaisesti myös asunnon ikkunat on pestävä, jos ne ovat likaiset. Yleensä vuokranantajat eivät edellytä ikkunoiden pesemistä ulkolasien osalta pakkassäällä. Tämä kannattaa kuitenkin vielä varmistaa vuokranantajalta. Turhien vahinkojen ja kulujen välttämiseksi varmistathan vuokranantajalta myös, onko pesukoneen tai astianpesukoneen tulovesiputki tulpattava, jos siitä ei ole mainintaa loppusiivousohjeessa.
Vakuudesta pidätettyjen siivouskulujen on perustuttava todelliseen vahinkoon
Vakuuden pidättämisessä lähtökohtana on aiheutuneen vahingon korvaaminen. Näin ollen vuokranantaja ei voi ilman erillistä sopimista pidättää vakuudesta vuokranantajan käytössä olevan hinnaston mukaisia kuluja, jos ne eivät vastaa aiheutuneen vahingon määrää. Jotta vuokralainen tulisi sidotuksi vuokranantajan käytössä olevan hinnaston mukaisiin korvauseriin, tulisi hinnaston käyttämisestä ja sen mukaisista korvauseristä sopia vuokrasopimuksessa yksiselitteisesti ja selkeästi.
Vuokralainen ei siten ole velvollinen esimerkiksi maksamaan vuokranantajan käytössä olevan hinnaston mukaista vakiomäärää, esimerkiksi 200 euroa, asunnon loppusiivouksen pienestä oikaisusta, jos oikaisuun ei todellisuudessa olisi mennyt ammattisiivoojalta kuin tunti. Tällöin vuokralainen on vastuussa ainoastaan siitä, mitä tunnin siivous olisi maksanut.
Vuokranantajan on osoitettava vuokralaisen vastuu asunnon vahingosta
Jos huoneistossa on esimerkiksi jälki, jonka johdosta vuokranantaja haluaa pidättää vakuutta, on vuokranantajan ensin osoitettava, että kyseinen jälki ylittää tavanomaisen kulumisen tason eli että kyse on vauriosta, jonka korjaamisesta vuokralainen on korvausvastuussa.
Tämän lisäksi vuokranantaja on velvollinen osoittamaan, että nimenomaan kyseinen vuokralainen on vahingosta korvausvastuussa eli että vaurio on aiheutunut kyseessä olevan vuokrasuhteen aikana. Osoituksena voi olla esimerkiksi tarkastusraportti vuokrasuhdetta ennen tehdystä tarkastuksesta tai kuvia, jotka on otettu asunnosta juuri ennen vuokrasuhteen alkamista.
Vuokralainen voi kuitenkin vielä vapautua vastuusta osoittamalla, että kyseinen vaurio on aiheutunut täysin hänestä riippumatta. Tällaisessa tilanteessa vuokralainen ei siis ole toiminut miltään osin huolimattomasti tai tahallisesti, vaan vahinko on johtunut jostakin hänestä riippumattomasta tapahtumasta, kuten taloyhtiön vastuulla olevan patteriventtiilin yllättävästä vesivuodosta.
Lähde: Asuinhuoneiston tavanomainen kuluminen ja asunnon siivous -ohje
Julkaistu 4.2.2026


