Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastus ruuhkautui elo–syyskuun vaihteessa, kun Euroopan komission päätöksen seurauksena nesterajoitukset ulotettiin koskemaan koko EU:n laajuista aluetta. Sääntöjen muutos tuli monelle matkustajalle yllätyksenä ja suuri osa turvatarkastuksessa läpikäydyistä matkatavaroista jouduttiin avaamaan ja liian suuret nestepakkaukset poistamaan tai tyhjentämään. Ruuhkien seurauksena myös osa ohjeita noudattaneista matkustajista myöhästyi lennoltaan. Kuluttajaliitto selvitti, onko kuluttajilla mahdollisuuksia hakea korvauksia turvatarkastuksen ruuhkien aiheuttamista lisäkuluista.
Aiemmin Helsinki-Vantaan lentoasemalla nesteitä on saanut muuhun Eurooppaan nähden poikkeuksellisesti kuljettaa suuremmissakin kuin 100 millilitran pakkauksissa, mutta turvallisuussyistä komissio päätti kieltää tätä suuremmat nestepakkaukset lentoasemien turvatarkastuksissa.
Matkustajat ovat kuluttajasuhteessa lentoyhtiöihin, joten kuluttajaoikeudellisesta näkökulmasta on ensiksi selvitettävä se, voidaanko lentoyhtiöiden katsoa olevan vastuussa myöhästyneille matkustajille aiheutuneista kuluista.
Lentoyhtiöillä on esimerkiksi velvollisuus tiedottaa matkustajiaan siitä, miten lennoille pääsee, ja miten lentoasemalla tulee toimia. Jos lentoyhtiö on antanut tiedon uusista nesterajoituksista, ja tämä tieto on virheellinen, voisi vastuu myöhästymisestä tulla kyseeseen. Lentoyhtiön mahdollinen kuluttajansuojaan perustuva korvausvastuu voisi syntyä myös silloin, jos lentoyhtiö on jättänyt kokonaan tiedottamatta turvatarkastuksen nestemääriä koskevasta määräyksestä.
Tiedottamisen puuttuminen tai virheellisyys yhdistettynä poikkeuksellisen pitkiin jonotusaikoihin turvatarkastuksessa saattaisi johtaa siihen, että lentoyhtiön katsottaisiin olevan korvausvastuussa kuluttajalle.
On myös mahdollista, että lentoyhtiön katsottaisiin olevan velvollinen ilmoittamaan, jos aiempien ohjeistuksien sijaan matkustajien olisikin hyvä saapua kentälle jo huomattavasti aikaisemmin. Yleisenä ohjeena monet lentoyhtiöt ovat tiedottaneet matkustajilleen, että esimerkiksi Euroopan sisäisille lennoille päästäkseen matkustajan kannattaa saapua lentoasemalle noin kahta tuntia ennen koneen lähtöaikaa.
Näyttötaakka onkin tässä tapauksessa kuluttajalla, jonka tulisi voida osoittaa, että lennolta myöhästyminen on seurausta nimenomaisesti lentoyhtiön puutteellisesta tiedottamisesta.
Toisaalta, jos lentoyhtiö on jollakin tavalla henkilökohtaisesti tiedottanut matkustajiaan joko kertomalla uudesta nesterajoituksesta, kehottamalla matkustajia tarkistamaan päivitetyt nesterajoitukset esimerkiksi Finavian sivuilta tai antamalla yleisestä ohjeesta poikkeavan suosituksen kentälle saapumisen ajankohdasta, lentoyhtiön ei todennäköisesti katsota olevan vastuussa myöhästymisestä. Näyttötaakka onkin tässä tapauksessa kuluttajalla, jonka tulisi voida osoittaa, että lennolta myöhästyminen on seurausta nimenomaisesti lentoyhtiön puutteellisesta tiedottamisesta, ei esimerkiksi omasta huolimattomuudesta tai siitä, ettei uusia nesterajoituksia ole syystä tai toisesta noudatettu.
Lentoyhtiöiden lisäksi matkapaketteja ostaneiden kuluttajien osalta on huomioitava, että matkanjärjestäjää koskevat myös tiedottamisvelvoitteet, joiden laiminlyönti saattaa aiheuttaa korvausvastuun. Matkanjärjestäjän ja matkustajan välinen suhde on kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen, joten ristiriitatilanteissa vastuukysymykset voi tarvittaessa viedä myös Kuluttajariitalautakunnan ratkaistaviksi.
Helsinki-Vantaan tilanteessa matkustajia on myöhästynyt lennoiltaan siksi, että turvatarkastus on ollut ruuhkainen. Ruuhkat ja pitkät jonotusajat ovatkin voineet olla seurausta esimerkiksi turvatarkastuksen resurssipulasta. Tällöin herää kysymys turvatarkastuksen järjestäjän vastuusta varautua uuden nesterajoitusmääräyksen mukanaan tuomiin muutoksiin esimerkiksi tarvittavan henkilöstön määrässä.
Turvatarkastuksen järjestämisestä on vastuussa Finavia ja kyseessä on julkinen hallintotehtävä.
Turvatarkastuksen järjestämisestä on vastuussa Finavia ja kyseessä on julkinen hallintotehtävä. Näin ollen, vaikka turvatarkastus on pakollinen osa lennolle pääsemistä, ei lentoyhtiö vastaa sen järjestämisestä. Lennot ostanut matkustaja ei myöskään ole kuluttajasuhteessa turvatarkastuksen järjestäjään.
Finavian vastuun osalta kysymykseen eivät siis tule kuluttajaoikeudelliset näkökohdat ja lainsäädäntö, vaan normaalit vahingonkorvausoikeudelliset vastuukysymykset, jotka ratkaisee viime kädessä käräjäoikeus. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kuluttajalla ole mahdollisuutta vaatia Finavialta vahingonkorvauksia myöskään Kuluttajariitalautakunnalta, joka on muun muassa ratkaisussaan 4023/35/2015 todennut, ettei sillä ole toimivaltaa ratkaista turvatarkastuksen järjestäjän vastuuta koskevia kysymyksiä.
Viimeisenä on otettava huomioon vielä matkavakuutukset, joista voidaan joskus korvata myöhästymisen aiheuttamia kuluja. Joihinkin matkavakuutuksiin on ostettava erikseen myöhästymisturva. Lennolta myöhästymiset korvataan yleisimpien vakuutusehtojen mukaan esimerkiksi tilanteissa, joissa myöhästyminen on johtunut matkalla kentälle sattuneesta käytetyn kulkuneuvon teknisestä viasta. Mikäli siis kentälle matkustamiseen käytetty linja-auto hajoaa, voi korvauksia mahdollisesti saada.
Matkavakuutuksistakaan ei kuitenkaan ole haettavissa korvauksia matkalta myöhästymisestä, jos myöhästymisen katsotaan johtuneen matkustajasta itsestään. Esimerkiksi Fennian matkavakuutuksen ehtojen mukaan matkalta myöhästymistä ei korvata, jos matkustaja ei ole lähtenyt matkalle riittävän ajoissa ottaen huomioon vallitsevat olosuhteet. Lisäksi sekä If:n että LähiTapiolan matkavakuutusten ehdoissa todetaan myöhästymisen osalta, että siitä aiheutuvia kuluja korvataan silloin, kun vakuutetun käyttämä yleinen kulkuneuvo myöhästyy esimerkiksi sääesteen, teknisen vian, tai luonnonmullistuksen vuoksi tai jos yksityinen kulkuneuvo joutuu liikenneonnettomuuteen. Tilanne saattaakin tässä tapauksessa olla poikkeuksellinen siten, ettei varmaa vastausta korvauspäätöksiin voi ennustaa. Tarvittaessa kuluttaja voi viedä matkavakuutusasian joko Kuluttajariitalautakunnan tai Vakuutuslautakunnan käsiteltäväksi.


