Ruokahävikkiteemaa voi käsitellä koulujen oppitunneilla, päiväkodeissa, kokkikursseilla, kerhoissa ja työporukan kesken monin tavoin. Ohessa on tehtävävinkkejä, joita voi käyttää sellaisenaan tai ideoida niiden pohjalta uusia tehtäviä. Osa tehtävistä vaatii valmistautumista jo viikkoa tai kahta aiemmin, osan pystyy toteuttamaan saman tien.
Ennakkoon valmisteltavat tehtävät
Hävikkikirjanpito: Kirjaa päiväkirjamaisesti, miten paljon perheesi syömäkelpoisesta ruoasta päätyy roskiin tai biojätteeseen. Arvioi myös hävikkiruoan rahallinen arvo. Merkitse syyt, miksi ruokaa heitettiin pois: esimerkiksi banaani oli ylikypsä, kukaan ei jaksanut syödä keitonloppua, jugurttipurkki oli unohtunut jääkaapin perälle. Kun kirjaat syyt, huomaat, miksi ruokaa joutuu turhaan roskiin.
Aistinvarainen arviointi: Moni heittää käyttökelpoisia elintarvikkeita pois, koska parasta ennen- ja viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen eroa ei ymmärretä. Kun arvioit tuotteiden syömäkelpoisuutta, muista aistinvarainen arviointi. Voit myös harjoitella aistien hyödyntämistä. Tätä varten on hyvä ”vanhentaa” ruokaa etukäteen. Tässä tehtävässä voi syntyä ruokahävikkiä.
- Maito: Tuo tunnille maitopurkki, jossa parasta ennen -päivä on ollut edellisenä päivänä. Voit tarkistaa maidon käyttökelpoisuuden haistamalla tai kaatamalla sitä tilkkaan teetä tai kahvia. Jos maito sakkaa, se on vanhaa. Hieman hapan maito sopii vielä puuroihin, pannukakkuun tai piimäkakkuun.
- Rahka: Tuo tunnille kaksi rahkapurkkia: toisessa parasta ennen -päiväykseen on vielä aikaa, toinen on jo viikon tai kaksi vanhaa. Osallistujien tehtävänä on sokkona erottaa, kumpi rahkoista on tuoreempaa. Rahka on hapan tuote, joten se ei mene kovinkaan nopeasti pilalle. Siksi parasta ennen -päiväys on vain suuntaa antava.
- Leipä: Tuo tunnille eriasteisesti kuivahtanutta leipää, myös homeista. Osallistujat tutkivat leipiä ja arvioivat, mihin kutakin leipää voisi käyttää. Homeista leipää ei tule käyttää lainkaan, ei edes homeisen osan poistamisen jälkeen.
- Jauheliha: Tuo vertailtavaksi kaksi pakkausta: toisessa viimeinen käyttöpäivä on ylittynyt, toisessa viimeinen käyttöpäivä on lähellä. Osallistujat tarkastelevat aisteillaan tuotteita. Tällä pyritään havainnollistamaan, miltä vanhentunut jauheliha näyttää ja tuoksuu.
- Kinkku tai muu lihaleikkele: Tuo tarkasteltavaksi vanhentunut lihaleikkelepakkaus. Älä kerro osallistujille, että tuote on vanhentunut. Heidän tehtävänään on tutkia aistinvaraisesti sen käyttökelpoisuutta. Limoittunut leikkele on epämiellyttävän näköinen ja hajuinen.
- Nahistuneet kasvikset ja yrtit: Tuo vertailtavaksi muutamia tuoreita ja nahistuneita kasviksia ja yrttejä. Osallistujat valmistavat tuoreista ja nahistuneista raaka-aineista samoja ruokia, esimerkiksi raasteita, paistoksia tai keittoja. Kasviksia ja yrttejä voi hyödyntää osana muita ruokia, kuten munakkaissa. Osallistujien tehtävänä on arvioida, miten tuoreista ja nahistuneista kasviksista tehdyt ruoat eroavat toisistaan.
Operaatio Kaappien siivous: Osallistujat tuovat kotoaan sellaisia tuotteita, joissa viimeinen käyttöpäivä tai parasta ennen -päiväys lähestyy ja joita ei ole aikomus käyttää. Monesti esimerkiksi kuivatuotteita, kuten suurimoita ja hiutaleita, jää kaappien perälle, eikä niitä osata hyödyntää. Osallistujat voivat miettiä yhdessä uusia hyödyntämistapoja pienille ruokamäärille, jotka uhkaavat jäädä käyttämättä.
Hävikkiviikon tehtävät (ei ennakkovalmistautumista)
- Pelasta ruoka joutumasta hävikkiin. Anna osallistujille oma raaka-aine tai ruoka, esimerkiksi tomaatti, leipä, yrtit tai jauhelihakastike. Osallistujat miettivät 5–10 tapaa käyttää omaa ruoka-ainettaan tilanteessa, jossa ne ovat vaarassa pilaantua tai muuten päätyä roskiin.
- Jääkaapin uudelleenjärjestely. Osallistujien tehtävänä on järjestellä elintarvikkeet jääkaappiin siten, että ne säilyvät mahdollisimman pitkään syömäkelpoisina. Vastaavan inventaarion voi tehdä myös kuivakaapille ja pakastimelle.
a. Jääkaapin lämpötilan säätäminen: Osallistujien tulee säätää jääkaapin lämpötila sopivaksi (+2–+6 celsiusastetta). Jääkaapin lämpötila on usein liian korkea. Lämpötila kannattaa tarkistaa erityisesti silloin, jos jääkaapin sisälle muodostuu huurretta tai jos elintarvikkeet pilaantuvat ennen aikojaan. Esimerkiksi maito säilyy monta päivää kauemmin alle +6 asteessa kuin liian lämpimässä.
b. Ruoka-aineiden sijoittelu: Jääkaapin kylmin paikka vaihtelee eri jääkaappimalleissa. Osallistujat tutustuvat oman jääkaappinsa käyttöohjeeseen, josta saa parhaat vinkit eri ruokien sijoitteluun. Uusissa jääkaapeissa voi olla esimerkiksi eri elintarvikkeille tarkoitettuja säilytystiloja, kuten kosteuttava vihanneslokero tai lihalle ja kalalle erityinen kylmempi kohta.
– Kylmintä on yleensä alhaalla takana tai pakastelokeron lähellä, kun taas ovessa ja ylhäällä on lämpimämpää. Siksi liha ja kala on säilytettävä tyypillisesti jääkaapin alaosassa, ellei kaapissa ole niille erillistä paikkaa. Myös leikkeleitä tulee säilyttää kylmässä ja astiaan pakattuna.
– Vihannekset tulisi pitää erillisessä lokerossa, jos se on mahdollista.
– Maito pilaantuu nopeammin, kun jääkaapin ovea avataan. Lämpötilojen vaihtelu vaikuttaa maidon säilyvyyteen. Siksi maidon ja jogurttipurkkien paras säilytyspaikka ei ole jääkaapin ovessa vaan kylmemmässä paikassa.
iv. Jääkaapin oveen kannattaa sijoittaa mehuja, säilykkeitä, hilloja, maustekastikkeita, ketsuppipurkki ja muita elintarvikkeita, jotka eivät mene pilalle, vaikka ne altistuvat lämpimälle ilmalle.
c. Kokkaushaaste ruoka-aineista: Lopuksi voit haastaa osallistujat loihtimaan aterian niistä aineksista, joita he ovat löytäneet jääkaapista inventaarion aikana. - Sopivat ruokamäärät. Osallistujat arvioivat sopivia ruokamääriä eri kokoisille joukoille: Kuinka paljon pastaa tai perunoita tulee keittää kuudelle hengelle? Kuinka paljon salaattia ja siihen tulevia aineksia tulee varata kahdelle? Kuinka paljon tarjottavaa kannattaa varata kymmenen hengen kahvipöytään?
- Hävikkiä nolla -päivä. Haasta osallistujat Hävikkiä nolla -päivään. Tavoitteena on, ettei yhtään syömäkelpoista ruokaa mene roskiin. Yhden päivän haaste auttaa havainnoimaan omaa ruokakäyttäytymistä. Haasteen jälkeen osallistujat voivat keskustella päivän aikana ilmenneistä haasteista ja huomioista. Osallistujat koostavat oman ohjeistuksensa, miten ruokahävikkiä voi välttää kouluissa, työpaikoilla, lounasruokaloissa tai kotona. Ohjeistus jaetaan eteenpäin. Kaikki voidaan haastaa mukaan!
- Hävikkiviikon haaste. Pidä Hävikkiviikon aikana päiväkirjaa ja kirjaa ylös, miten paljon perheesi syömäkelpoisesta ruoasta päätyy roskiin tai biojätteeseen. Arvioi samalla myös hävikkiruoan rahallinen arvo. Merkitse syyt, miksi ruokaa heitettiin pois: esimerkiksi banaani oli ylikypsä, kukaan ei jaksanut syödä keitonloppua, jugurttipurkki oli unohtunut jääkaapin perälle. Kun kirjaat syyt, huomaat, miksi ruokaa joutuu turhaan roskiin.
Tutustu myös Hävikkiviikko.fi-sivustoon.


