Satakunnan Kuluttajat ry

Satakunnan Kuluttajat ry on Kuluttajaliiton alueellinen kuluttajayhdistys, joka toimii Satakunnan alueella.

Satakunnan Kuluttajat ry:n tarkoitus on edustaa Kuluttajaliittoa paikallistasolla esimerkiksi järjestämällä luentoja ja tapahtumia yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Lisäksi yhdistys tekee selvityksiä ja aloitteita sekä osallistuu vuosittain Kuluttajaliiton kanssa SuomiAreena-tapahtumaan. Yhdistyksemme on mm. osallistunut Kuluttajaliiton  toteuttamaan valtakunnalliseen hintavertailuun terveys- ja lääkäripalveluja tarjoavista yrityksistä tekemällä hintatietojen kyselyn Porissa. 

Vuonna 2014 yhdistyksen hallitus teki Porin kaupungille aloitteen maksuttomista linja-automatkoista lastenvaunujen tai -rattaiden kanssa kulkeville matkustajille. Porin Linjat Oy kannatti ehdotusta sillä edellytyksellä, että kaupunki korvaisi nämä matkat liikennöitsijälle. Aloite eteni käytännön toteutukseen vuonna 2019 kaupunginvaltuutettu Veera Forsbackan otettua sen uudelleen esille.

Yhdistyksen entinen puheenjohtaja Sirkka Mantere toimi Kuluttajaliiton valtuuston puheenjohtajana toimikaudella 2020–2022.

Syksylle 2023 suunnittelemme etäluentoja yhteistyössä alueen kirjastojen kanssa. Näistä tiedotamme lisää lähempänä.

Lämpimästi tervetuloa mukaan yhdistykseemme ja toimintaamme!

Jäsenmaksu 15 €/vuosi

Lue lisää yhdistyksestämme:

Yhdistyksemme on perustettu vuonna 1991 alun perin nimellä Porin Seudun Kuluttajayhdistys ry. Myöhemmin toiminta-alue laajeni kattamaan koko maakunnan, minkä yhteydessä nimeksi päätettiin vaihtaa Satakunnan Kuluttajat ry. Nimenvaihdos astui voimaan keväällä 2015.

Terttu Malin on yhdistyksen perustajajäsen ja toimi puheenjohtajana vuoteen 2010 asti. Tätä ennen hän toimi myös Suomen Kuluttajaliiton puheenjohtajana vuosina 1995–1998. Hänelle on myönnetty Kuluttajaliiton kunniajäsenyys.

Anita Reunamo

Puheenjohtaja, Satakunnan Kuluttajat ry