Tule mukaan paikallistoimintaan!

Meillä kaikilla on oikeus turvallisiin ja toimiviin tavaroihin ja palveluihin. Olet tervetullut mukaan vaikuttamaan kuluttajan etujen puolesta kuluttajayhdistystemme kautta!

Monipuolista toimintaa ympäri Suomen

Paikallistoiminta saa olla juuri sen näköistä kuin jäsenet tahtovat sen olevan. Yhdistystemme toiminta onkin paikallisesti omaleimaista ja monimuotoista. On lukuisia tapoja järjestää juuri omalle alueelleen sopivaa toimintaa.

Kuluttajayhdistyksemme toimivat monella tavalla alueensa kuluttajien sekä asukkaiden, potilaiden ja sote-palveluiden asiakkaiden hyväksi. Toiminta voi sisältää muun muassa seuraavia asioita:

  • Koulutusten järjestäminen esimerkiksi kuluttajien, potilaiden ja asukkaiden oikeuksista
  • Julkiset kannanotot maakunnan medialle ja päättäjille
  • Paikalliset tiedotuskampanjat ja jäsenhankinta
  • Tutustumisretket esimerkiksi kuluttajille, potilaille ja asukkaille kiinnostaviin paikkoihin
  • Messut ja muut tapahtumat, joissa jaetaan tietoa palveluiden käyttäjien oikeuksista
  • Hinta- ja laatuvertailut eri palveluissa (yksityiset ja julkiset)
  • Vapaamuotoista vapaa-ajanviettoa, kuten pikkujoulut, kesäjuhlat tai vaikkapa yhteiset mölkkyiltamat
  • Yleinen kuluttajien, potilaiden, asukkaiden ja muiden palvelunkäyttäjien edunvalvonta esimerkiksi lausuntoja antamalla

Tule mukaan!

Me Kuluttajaliitossa autamme mielellämme toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Perehdytämme sinut yhdistystoiminnan saloihin, neuvomme käytännön asioissa ja ideoimme kanssasi uutta. Neuvoja saat myös yhdistystoiminnan oppaastamme ja muista materiaaleistamme. Lisäksi tukenasi ovat muut kuluttajayhdistysten hallitusten jäsenet ympäri Suomen.

Tule mukaan luomaan paikallisesti vaikuttavaa toimintaa kuluttajan parhaaksi! Jätä yhteystietosi ja olemme yhteydessä sinuun.

Lisätietoja paikallistoiminnasta

Henna Sahlberg

Järjestökoordinaattori

Tuen kuluttajayhdistyksiämme heidän toimintansa toteuttamisessa. Vastaan mielelläni kysymyksiin yhdistyksistämme ja paikallistoiminnastamme. Tule edistämään kuluttajien oikeuksia kanssamme!