Blogit

Mistä on jouheva lapsiperheen mökkiruokailu tehty? 

4.7.2022 | Ruoka

Mökkeilyyn kuuluu keskeisesti maittava ruoka. Toisaalta harva haluaa käyttää ruoanlaittoon tolkuttomasti aikaa. Varustelutason mukaan ruoanlaitto voi vaatia mökillä enemmän säätöä tai olla melko samanlaista kuin kotonakin. Itse rakastan vähän alkeellisempia mökkioloja, joissa pääsee laskeutumaan perusasioiden ääreen. Tiskien pesu ja perunoiden jynssääminen voi olla mökillä rentouttavaa ja kivaa yhdessä tekemistä. Osallistamalla lapset mukaan ruoanlaittoon ja tiskitouhuun, saadaan vapautettua myös perheen aikuisia makoilemaan riippumattoon. Lue vinkit jouhevaan ja hävikittömään mökkiruokailuun!  

Mieti ruokien säilytysmahdollisuudet ja valmistustavat ennakkoon  

Jos mökki ei ole entuudestaan tuttu, kartoita ruoanlaiton olosuhteet. Millaiset kylmäsäilytyslaitteet mökillä on?  Ovatko kylmälaitteet valmiiksi päällä, kun saavutte mökille? Miten hoituu tiskihuolto?  Onko mökin lähellä lähikauppaa? Tulisiko ruoat valmistaa ulkona grillissä vai mökkikeittiössä? Jos mökkikeittiön liedet ovat esimerkiksi kaasulla toimivia, voi olla järkevin välttää ruokia, joiden kypsennysaika on pitkä, kuten esimerkiksi keittoja.   

Tietäessäsi mökin varustelutason voit suunnitella järkevimmät ruokavaihtoehdot mökille. Vältät myös ruokahävikkiä, kun et päädy ostamaan esimerkiksi liikaa kylmäsäilytystä vaativia ruokia mökille. Kylmäketjun katkeamisen voit välttää ostamalla tarvittaessa vasta lähikaupasta kylmää vaativat ja herkästi pilaantuvat tuotteet ja kuljettamalla ne kylmälaukuissa kylmäkallejen kanssa perille.  

Suunnittele takuuvarmat ruoat ja mieti menekki 

Mieti ennakkoon mitä mökkeilevä porukka tykkää takuuvarmasti syödä. Myös ruokalista kannattaa suunnitella niin, että käyttää ensin nopeimmin pilaantuvat raaka-aineet, kuten kalan. Yritä keksiä ruokia, joita voi loihtia säilykkeistä tai kuivatuotteista. Esimerkiksi linssit ja pavut sekä juurekset säilyvät pitkään. Jos mökkioloissa haluaa minimoida ruoanlaiton, voi olla hyvä tehdä muutaman ensimmäisen päivän ruoat kotona valmiiksi, pakastaa ne ja kuljettaa ne kylmäkallejen kanssa mökille. Näin ensimmäisten päivien ruokapulmat on ratkottu.    

Pyri miettimään ruokien ja juomien menekki tarkkaan. Mieti ruoat niin, että mahdolliset tähteet voivat toimia seuraavan päivän ruoan lisukkeina. Näin vältyt hävikin syntymiseltä ja ruokien turhalta edestakaisin kuskaamiselta.  Mieti ensimmäiselle ja viimeiselle päivälle helpot ja nopeat ruoat, jotka eivät vaadi paljoa valmistamista tai tuota paljoa tiskiä. Näin helpotat mökkielämää tullessa ja lähtiessä.  

On hyvä huomioida, että varsinkin kuumalla kelillä ei välttämättä kaipaa kahta tukevaa ateriaa, vaan päivän toinen ateria voi hyvin olla kevyempi salaatti lisukkeilla.  

Jennin lemppariruoat mökillä x4: 

Hodarit

Lasten lemppariruoka ja samalla huippunopea! Hodarit tuottavat lisäksi minimaalisesti tiskiä, erityisesti jos käytät lautasten sijasta talouspaperia, leivinpaperia tai vaikka kahvin suodatinpusseja.  

Lämmitä nakit ja sämpylät grillissä tai mökin uunissa. Anna lasten täyttää omat hodarinsa.  Lisälisukkeilla voi tehdä ruoasta aikuisille mieluisampaa.  Sopii erityisesti ensimmäisen tai lähtöpäivän superkäteväksi ruoaksi!  

Kotiliesi tarjoaa hauskoja hodareiden tuunausvinkkejä: https://kotiliesi.fi/ruoka/mita-taytteeksi-hodariin-3-ohjetta/ 

Klassikko: muurinpohjaletut ja hillo! 

Jo lettujen paisto on tapahtuma sinänsä! Halutessasi voit varioida ja tehdä myös suolaisia täytteitä letuille. Jos mökki ei ole kaukana kotoa, voit valmistaa taikinan limppapulloon/pulloihin jo kotona ja kuljettaa taikinan valmiina mökille. Pulloissa taikina kulkeutuu kätevästi mökille ja siitä voit helposti annostella taikinaa paistaessa. Voit myös oikaista ja ostaa valmiin lettutaikinajauhoseoksen, josta teet taikinan vasta mökillä. 

Letuista tulee erityisen hyviä, kun lisäät taikinaan ohrajauhoja. Vichyvettä lisäämällä saat lettuihin ihanat pitsireunukset.  

Jos mökillä ei ole pakastinta, mikä estää jäätelön syömisen lettujen kanssa, voit tarjota lettuja hillon ja vaikka valmiskermavaahdon kera. Herkkua! 

Perinteinen muuripohjalettujen ohje esimerkiksi K-ruoka.fi sivuilta: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/muurinpohjaletut  

Tiesitkö muuten, että muurinpohjaletut ovat alun perin yläsavolainen erikoisuus? Muurinpohjalettuja syötiin kesäisin, varsinkin juhannuksena. Nimi tulee siitä, että isokokoiset ohukaiset paistettiin ison muuripadan pohjalla. Se oli hikistä puuhaa. Nykyään muurinpohjalettuja syödään muuallakin Suomessa ja valmistus onnistuu vähemmän hikisesti erityisellä muurinpohjapannulla. (Kielikello 2003) 

Kalaa, varhaisperunoita ja salaattia: Must have! 

Pienistä ja isommista innokkaista kalastajista huolimatta kalaonni ei ole aina taattu, joten olemme omilla mökkireissuillamme tottuneet ostamaan mökille varalle järvikalasäilykettä tai savukalaa. Niistä sitten varioidaan ruokaa tilanteen mukaan. Kalan kaveriksi voi tehdä salaatin varhaiskaalista, kevätsipulin varsista, tomaatista ja kurkusta. Salaattia voi tehdä riittämään useammalle aterialle, sillä tämä yksinkertainen salaatti toimii loistavasti esimerkiksi grilliruokien kanssa. 

Hernekeitto ja näkkäri  

Valmishernekeitto ja näkkäri ovat helppo mökkiateria eikä hernekeiton valmistaminen vaadi kuin kattilan ja vettä. Tuunaa valmishernekeitto raa´alla sipulilla, sinapilla, meiramilla ja kermalla. Lisäksi hernekeittoon voi lisätä oikeastaan mitä tahansa kasviksia ja lihaa. Hernekeitto voi siis olla itsessään hävikin vähentäjä mökillä!  

Varsinkin jos kaasulla keitellään ruokaa mökillä, niin kuivaherneistä hernekeiton keittäminen ei kannata, mutta valmishernekeitolla keittoaika ei ole niin pitkä. Toki jos mahdollista, keittele vähän pidempään ja tuunaa, niin keitto ei erotu itse alusta asti tehdystä juurikaan!    

Kivaa mökkeilyä ja herkkuhetkiä!  

Lähteet: Länsimäki, Maija 2003: Letut, blinit ja krepit – hyvällä on monta nimeä. Kielikellon blogi 2/2003. https://www.kielikello.fi/-/letut-blinit-ja-krepit-hyvalla-on-monta-nimea Viitattu 4.7.2022.

Hävikkifoorumin logo ja teksti: "Puolitetaan ruokahävikki yhdessä 2030 mennessä."

Hävikkifoorumi-hanke (2020–2023) toteutetaan yhdessä upean kumppanijoukon kanssa. Mukana ovat Luonnonvarakeskus Luke, Motiva, Marttaliitto ry, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Valintamuotoilijat. Hankkeessa on mukana myös Kuluttaja-lehti, joka järjestää valtakunnallisen Hävikkiviikon osana hanketta. Pitkäjänteisen yhteistyön ja kehittämisen mahdollistaa maa- ja metsätalousministeriöltä saatu kolmivuotinen rahoitus. Lisätietoa kuluttajaliitto.fi/havikkifoorumi 

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Jenni Vainioranta

HÄVIKKIFOORUMI-HANKKEEN KOORDINAATTORI, KULUTTAJALIITTO