Lasten ruokakasvatus on ajoittain rankkaa, tiedän. Kun rakkaudella valmistettu ruoka ei kullannupuille maistukaan, on ymmärrettävää, että vanhemmalla palaa pinna. Minuakin risoo, vaikka olenkin ruokakasvatuksen ammattilainen.
”Vielä kolme lusikallista” tai ”syö lautanen tyhjäksi, niin saat jälkiruuan” ovat monen suusta kuultuja kehotuksia. Ruokakasvatus on maratonlaji, ei sprinttikilpailu. Ruuan tuputtaminen voi toimia yhdellä aterialla, mutta pitkällä aikajänteellä saattaa haitata lapsen terveen ruokasuhteen kehittymistä. Hyvä ruokasuhde tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ruuista ei ajatella mustavalkoisesti eikä niitä tarvitse ansaita. Syöminen on joustavaa ja sitä ohjaavat pääosin nälän ja kylläisyyden tunteet.
Sen sijaan, että vaadin lautasen syömistä tyhjäksi, minä haluan näyttää pienille pojilleni esimerkkiä oman kehon kuuntelusta: syömisen voi lopettaa, kun oma napa niin sanoo. Haluan myös rohkaista lapsiani uusien makujen äärelle. Mielessäni hurraan jokaisesta ruuasta, joka edes käväisee lautasella, vaikka se ei tänään suuhun asti päätyisi. En myöskään halua nostaa jälkiruokaa erityiselle jalustalle, palkintona syödystä pääruuasta.
Syöminen on taito, jota pitää harjoitella
On tunnustettava tosiasiat: ruokahävikki kuuluu väistämättä matkaan, jossa lapsi kasvaa oman perheensä ruokakulttuuriin. Matkalla opetellaan syömistä taitona, aletaan ymmärtää omia mieltymyksiä sekä muodostetaan käsitystä itsestä ruokailijoina.
Aikuisena meidän tehtävämme on antaa lapsille harjoittelun mahdollisuuksia – tarjota uusia makuja, koostumuksia sekä monipuolisesti erilaisia ruokia. Lasta ei pidä syyllistää syömättömästä ruuasta, mutta meidän ei vanhempina tarvitse myöskään itse syyllistyä. Sinä olet jo parhaasi tehnyt, kun olet lapsellesi ruokaa tarjonnut.
6 vinkkiä hävikinhallintaan
Hävikin torjunta on mielestäni ensisijaisesti aikuisten tehtävä, mutta siitä voidaan kyllä lasten kanssa keskustella. Omille lapsilleni haluan opettaa arkipäivän kotitaloustaitoja ja näyttää omalla esimerkilläni, että ruoka on liian arvokasta hukattavaksi.
Toivon, että aikuisina he osaavat suunnitella ostokset huolella, tuunaavat ruokia uudelleen sekä syövät eiliset ruuat pois ennen uuden tekemistä (vaikka ei ehkä enää tekisikään mieli).
Lopuksi muutama vinkki uusien makujen opetteluun ja hävikinhallintaan lasten kanssa asuville tai työskenteleville:
- Annostele maltilla. Vieraampaa ruokaa voi laittaa lautaselle aluksi lusikallisen, hedelmää yhden lohkon, leipää puolikkaan, maitoa lorauksen. Tärkeää on sanoa, että lisää saa aina, jos maistuu.
- Anna lapsen annostella itse. Tätäkin pitää harjoitella, aluksi saattaa mennä pieleen.
- Ei ole pakko maistaa, mutta lanttu voi silti tulla perunan viereen vierailulle. Kun ruoka on lautasella, se on jo oppimiskokemus. Joskus se saattaa päätyä myös suuhun saakka!
- Valikoivia syöjiä voi helpottaa, kun ruuat lautasella eivät kosketa toisiaan. Tässä auttaa riittävän iso lautanen ja ruuat selkeästi erillisinä raaka-aineina.
- Ruualla saa leikkiä, se auttaa uuden opettelussa. Kurkkuviipaleista voi rakentaa tornin lautaselle, näkkärinpalasista majan pyörykälle. Pöydältä viskominen on kenties jo sotkemista. Sinä kasvattajana asetat rajat!
- Oman harkinnan mukaan lasten lautasella käyneitä ruokia voi käyttää myös uudestaan, varsinkin jos niihin ei ole edes koskettu. Kasvikset voi tarjota seuraavalla aterialla lisukkeena, hedelmät surauttaa välipalasmoothieksi.
Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.
Silja Varjonen
Toiminnanjohtaja, ravitsemusasiantuntija, ETM, Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry
