Astetta rennompi joulu

Kuvassa punaiseen flanellipaitaan pukeutunut mies on leikkaamassa joulukinkkua. Kuvalla lukee valkoisella fontilla "jotta ruokahävikkiä ei synny turhaan ja energiaa riittää meille kaikille." Kuvan alareunassa on Hävikkifoorumin, Kuluttajaliiton, Motivan ja Astetta alemmas-kampanjan logot.

Joulunaikaan kotoillaan, leivotaan ja tehdään paljon ruokaa, ja tämä kaikki lisää energiankulutusta. Samanaikaisesti ruoan kallistunut hinta on saanut monet pohtimaan tapoja karsia ruokakuluja ja välttää ruokahävikkiä. Ruokahävikin vähentäminen kannattaa: vähentämällä ruokahävikkiä kuluttajat pystyvät minimoimaan ruuan hinnannousun vaikutuksia omaan talouteensa. Ruokahävikin vähentäminen on myös resurssiviisasta. Kun ruokaa päätyy roskiin, hukkaan päätyy myös ruuantuotantoon käytetyt resurssit, kuten energiaa. Tänä jouluna jokaisen kannattaakin seurata omaa energian käyttöään, jotta energiaa riittäisi meille kaikille.

Ruuan valmistuksen, säilytyksen ja astianpesun osuus kotitalouksen sähkönkäytöstä on noin 10–30 %

Erityisesti juhlapyhien aikaan huomio kannattaa suunnata keittiön sähkönkulutukseen: ruuan valmistuksen, säilytyksen ja astianpesun osuus kotitalouksen sähkönkäytöstä on noin 10–30 %, riippuen laitteista, niiden käytöstä sekä kodin muista ratkaisuista. Kiinnittämällä huomiota joulunajan ruokaostosten suunnitteluun, valmistamiseen ja säilyttämiseen voit lyödä kolme kärpästä yhdellä iskulla: suunnitelmallisuus vähentää ruokahävikkiä, auttaa ajoittamaan sähkönkäyttöä suurimpien käyttöpiikkien ulkopuolelle sekä säästää rahaa!

Vinkkejä joulunajan ruokahävikin vähentämiseen ja sähkönsäästöön keittiössä

Suunnittelu

  1. Suunnittele jouluateriat syöjien lukumäärän ja mieltymyksien mukaan. Kaikkia perinteisiä jouluruokia ei tarvitse valmistaa, jos ne eivät maistu sinulle tai perheellesi.
  2. Ota oppia menneistä jouluista. Jos aiempien vuosien kokemus on, että jouluruoka ei maistu enää neljäntenä päivänä, suunnittele menekki niin, että jouluruokaa syödään vain kahtena päivänä ja kolmantena syödään enää vain mitä jäljellä on. 
  3. Vietä yhteisjoulu ja jaa ruuanvalmistusvastuu. Yhteisjoulussa on monta hyvää puolta: ruokahävikki pysyy paremmin hallinnassa, ruokakulut ovat henkilöä kohden maltillisemmat eikä joka kodissa huhkita ja lämmitetä uuneja erikseen samoja ruokia tehden.  
  4. Suunnittele etukäteen kuinka käytät mahdolliset jouluruokien rippeet ja ylijäämäraaka-aineet. Näin vältyt heittämästä syömäkelpoista ruokaa roskiin turhaan.  
  5. Vältä sähkönkäyttöä kulutushuippujen aikaan eli arkiaamuisin klo 8–10 ja työpäivän päätyttyä alkuillan ajan. Opettele suuritehoisten sähkölaitteiden käyttöä vuorotellen, myös se pienentää sähkökatkojen riskiä.
  6. Päästä jääkaappi melko tyhjäksi ennen isompia jouluruokaostoksia. Väljemmin täytetty jääkaappi on helppo siivota ja järjestellä tulevia jouluruokia ajatellen. Älä ylitäytä jääkaappia, sillä ilman täytyy päästä kiertämään elintarvikkeiden ympärillä. Muuten säilytyslämpötila nousee ja ruoat voivat pilaantua tavallista nopeammin. Täyteen ahdettu kylmäsäilytyslaite myös kuluttaa enemmän sähköä. 

Ruuan valmistus

  1. Suosi tänä jouluna valmistuotteita. Itsetehtyjen laatikoiden sijasta osta valmislaatikoita tai tee joululaatikot kaupan valmiista juuressoseista. Säästät aikaa ja energiaa.  
  2. Pyri suosimaan pieniä ja nopeita laitteita ruokaa valmistaessasi. Esimerkiksi vedenkeitin on energiatehokkaampi kuin liesi ja air fryer tehokkaampi kuin uuni.
  3. Valmista ja lämmitä pienet ruoka-annokset mikrossa. Mikro ei vaadi esilämmitystä, ja on siksi yksi keittiön energiatehokkaimmista laitteista ruuan lämmitykseen ja kypsentämiseen.
  4. Muista käyttää aina kantta liesiruokien kanssa. Ilman kantta energiaa kuluu ruuan keittoon kolminkertaisesti. 
  5. Sulata pakasteet jääkaapissa mikron sijasta.
  6. Valmista useampi uuniruoka ja leivonnainen samalla kertaa. Jouluruokien tähteistä voi valmistaa monenlaisia uuniruokia, kuten pasteijoita, rieskoja ja kinkkupiirakkaa. Muista hyödyntää uunin esi- ja jälkilämpö!
  7. Alenna keittiön huonelämpötila ajoissa. Pitkäaikainen uunin käyttö lämmittää myös keittiötä. Huomioi ilmanvaihto: jos kotona on koneellinen ilmanvaihto, voit hieman lisätä sen tehoa leipomisen/ruoanlaiton ajaksi, mutta muista säätää se myöhemmin takaisin normaaliasentoon.

Taklaa juhlapyhien ruokahävikki. Syö ensimmäiseksi jouluruokien rippeet ja ruuat, jotka eivät säily montaa päivää jääkaapissa!

Ruokien säilytys

  1. Huomioi jääkaapin lämpötila. Jääkaapin lämpötilaksi suositellaan tavallisesti 2–6 astetta. Jos jääkaappi täyttyy selkeästi tavallista enemmän, kuten juhlien aikaan tapana on, tulisi lämpötilaa tuolloin säätää muutama aste kylmemmäksi. Pitämällä jääkaapin ilmavana pidät huolen siitä, ettei jääkaapin lämpötilaa tarvitse säätää kovemmalle ja säästät energiaa! 
  2. Vältä jouluruokien säilytysmokat ja turha hävikki. Säilytä esimerkiksi herkästi pilaantuvat tuotteet, kuten lihat, kalat ja mädit jääkaapin kylmimmässä osassa. Kylmintä on yleensä alhaalla takana tai pakastelokeron lähellä, kun taas ovessa ja ylhäällä on lämpimämpää. Kotijääkaappien lämpötilat ovat usein liian lämpimiä esimerkiksi raakojen kalatuotteiden pitkäaikaiseen säilytykseen, sillä ne vaativat alle kolmen asteen lämpötilan. Siksi raakaa kalaa ei kannata säilyttää jääkaapissa vuorokautta pidempään ilman kypsentämistä. Tutustu oman jääkaapin käyttöohjeeseen, jotta saat parhaat vinkit eri ruokien sijoitteluun.
  3. Hyödynnä kylmempi ulkoilma ruoan säilytykseen ja jäähdytykseen. Jos ulkona lämpötila on + 0 – +6 astetta, voi ruokia säilyttää myös esim. parvekkeella. Voit tehdä väliaikaisen säilytyspaikan esimerkiksi juomille tai juureksille, jotta jääkaappi ei ole liian täysi. Ulkona saat myös lämpimät ruoat nopeasti jäähdytettyä. Muista suojata ruoat hyvin.
  4. Jäähdytä ruoka ennen jääkaappiin laittoa.  Siirrä ruoka ilmatiiviiseen säilytysastiaan ja aseta astia viilenemään kylmällä vedellä täytettyyn astianpesualtaaseen tai kylmävaraajien päälle. Pikainen jäähdytys estää bakteerien lisääntymisen ja takaa ruuan paremman laadun sekä säilyvyyden. Lämmin ruoka jääkaapissa hohkaa lämpöä myös ympärillä oleviin tuotteisin, jotka voivat pilaantua lämpöaltistuksen takia nopeammin. Lisääntynyt lämpö jääkaapissa lisää myös jääkaapin energiankulutusta. 
  5. Pelasta ylijäänyt jouluruoka pakkaseen. Huomioi, että esimerkiksi rasvainen kala ja liha säilyvät huonosti pakastimessa. Siksi kinkkukin alkaa eltaantua pakastimessa jo muutamassa kuukaudessa. Huomioi myös, että esimerkiksi joululaatikoita ei kannata sulattamisen jälkeen pakastaa enää uudelleen.
  6. Älä avaa kylmälaitteiden ovia turhaan tai pidä ovia pitkään auki.

Hävikkifoorumi-hanke (2020–2023) toteutetaan yhdessä upean kumppanijoukon kanssa. Mukana ovat Luonnonvarakeskus Luke, Motiva, Marttaliitto ry, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Valintamuotoilijat. Hankkeessa on mukana myös Kuluttaja-lehti, joka järjestää valtakunnallisen Hävikkiviikon osana hanketta. Pitkäjänteisen yhteistyön ja kehittämisen mahdollistaa maa- ja metsätalousministeriöltä saatu kolmivuotinen rahoitus. Lisätietoa kuluttajaliitto.fi/havikkifoorumi