Hävikkiviikon vieraskynä -blogisarjassa nostamme esille eri toimijoiden käytännön ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen. Satokausikalenterin toimitusjohtaja Sami Ahonen pohtii, miten raaka-aineiden alkuperän tunteminen nostaa ruoan arvostusta.
Törmäsin hiljattain kahteen keskusteluun, jotka jäivät mieleeni. Toisessa kerrottiin, miten parhaat päivänsä nähnyt ruoka heitettiin pois, sillä tappiota tuli vain pari euroa. Toisessa yhteydessä kertoja oli kuivannut itse poimimiaan mustatorvisieniä uunissa hieman liian kovalla lämmöllä ja pohti, menivätkö ne nyt pilalle. Osa kannusti käyttämään sienet, kun taas toiset kannustivat tekemään uudet, kun niitä saa metsästä ilmaiseksi.
Monelle raaka-aine on helposti korvattavissa, eikä sille ole juurikaan itseisarvoa. Raha on yksinkertainen tapa mitata arvoa, mutta juuri siksi hävikkiä ei voida ratkaista pelkällä hintalapulla. Se ”pari euroa” ei koskaan mittaa sitä todellista työtä, mitä ruoan eteen on tehty. Kun ruoka lentää roskiin, mukana menevät kaikki sen kasvattamiseen, kuljettamiseen ja säilyttämiseen kuluneet luonnonvarat ja energia. Hinta on vain jäävuoren huippu, joka näkyy kassakuitissa.
Sama ilmiö näkyy hävikkitilastoissa. Kotitalouksien roskiin päätyy eniten vihanneksia, juureksia ja hedelmiä. Ne ovat usein ostoskorin halvimpia raaka-aineita ja samalla kaikkein nimettömimpiä. Yhteyttä on mahdoton olla huomaamatta.
Hyvä raaka-aine tulee käytetyksi
Kaikki kyllä tietävät, ettei ruokaa saisi heittää pois, mutta silti sitä tehdään. Nimettömässä ruoassa ei ole samaa tunnetta kun vaikka itse kasvattamassamme.
Kun tiedämme kenen pihapuusta omenat ovat peräisin tai kuka on nostanut ostamasi perunat maasta, et yksinkertaisesti raaski heittää niitä hukkaan. Kun raaka-aine on tuoretta ja tulee läheltä, se säilyy paremmin kuin kaksi viikkoa maailmalla matkannut vastineensa.
Satokausi-sovelluksesta ratkaisu: raaka-aine saa tekijän
Vuosi sitten Satokausi-sovellus voitti Kuluttajaliiton Hävikkihyppy-hankkeen innovaatiohaasteen idealla, jonka avulla kuluttajat voivat myydä ylimääräisiä raaka-aineita toisilleen. Hävikissä ei ole kyse tiedon puutteesta vaan arvostuksesta, eikä arvostus synny käskemällä.
Kotipuutarhoissa ja palstoilla kasvaa joka kesä satoa, jota viljelijä ei itse ehdi millään syödä. Meidänkin toimistomme puutarhassa maa-artisokkaa nousee joka vuosi yli oman tarpeen. Satoa onkin jaettu mökkinaapureille ja ystäville runsaasti. Sama toistuu joka syksy tuhansilla pihoilla muiden muassa kurpitsojen, omenoiden ja kesäkurpitsojen kanssa.
Valmiiksi kotona kasvatettu ruoka on lähtökohtaisesti ensiluokkaista, jota voi jakaa myös muiden kuluttajien käyttöön. Samalla tapahtuu jotain hävikin torjunnan kannalta ratkaisevaa: raaka-aine saa tekijän ja näin sille kuuluvan arvostuksen.
Seuraava askel: tuottajat samalle kartalle
Kuluttajien välinen kauppa oli vasta ensimmäinen askel. Tänä kesänä pilotoimme yhdessä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton kanssa mallia, jossa myös suoramyyntitilat tuotiin samalle kartalle.
Tiloille Satokausi-sovellus tarjoaa mahdollisuuden kertoa oman tarinansa, aukioloaikansa ja sen, mitä tuotteita on juuri nyt saatavilla. Kuluttajalle se tarkoittaa, että lähitilojen löytäminen ei ole enää puskaradion varassa. Kesän aikana kartalla oli mukana noin 50 tilaa. Sadat kuluttajat ilmoittivat omia tuotteitaan myyntiin. Kysyntää on selvästi molempiin suuntiin.
Kesän aikana opimme sen, että kysyntää tällaiselle kokonaisuudelle on, mutta käyttökokemusta pitää hioa vielä paljon, jotta tämä saadaan ihmisille osaksi arkea. Sitä tarkastelemme nyt kun menemme kohti seuraavaa kautta.
Satokausikalenteri tekee ruoasta ajankohtaista
Tämänvuotisen Hävikkiviikon teema on satokausiajattelu ja se osuu ytimeemme täydellisesti. Sesongissa oleva kasvis on paitsi tuoreempi ja edullisempi, se on myös mielenkiintoisempi ja paremman makuinen. Sesonki tekee ruoasta ajankohtaista, ja ajankohtainen ruoka tulee syödyksi.
Ja muuten, jos joskus vahingossa kuivaat sienesi liian kuumassa uunissa, maista niitä silti ennen kuin heität menemään. Saatat yllättyä.

Sami Ahonen
Toimitusjohtaja, Satokausikalenteri
Hävikkiviikko
21.–27.9.2026
Lähde mukaan edistämään ruoan fiksua käyttöä kotona, kaupoissa, oppilaitoksissa, ravintoloissa – kaikkialla! Osallistu Hävikkiviikkoon 21.–27.9.2026 jakamalla tietoa ruokahävikistä ja kannustamalla hävikin vähentämiseen.

Kuluttajaliiton koordinoiman ja maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman Hävikkihyppy-hankkeen (2024–2027) tavoitteena on saada keskeiset ruokaketjun toimijat toteuttamaan lisätoimia kotitalouksien ruokahävikin ennaltaehkäisemiseksi sekä edistää uusia ratkaisuja ja liiketoimintamahdollisuuksia, jotka auttavat kuluttajia vähentämään ruokahävikkiä arjessaan. Hävikkiviikko järjestetään osana Hävikkihyppyä vuosina 2025 ja 2026.
Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.


