Kuluttajaliitto ry (jälj. Kuluttajaliitto) kiittää mahdollisuudesta antaa maa- ja metsätalousministeriölle kirjallinen lausunto otsikkoasiasta. Kuluttajaliitto esittää kohteliaimmin seuraavat huomiot:
Kyläkauppatukea koskevaa asetusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että tuen määrää korotetaan määräaikaisesti vuodelle 2026, tukialuetta laajennetaan koskemaan aiempaa laajempaa joukkoa alueita ja tuen kohdentamista tarkennetaan suuntaamalla sitä aiempaa pienempiin päivittäistavarakauppoihin. Muutosten tavoitteena on parantaa pienten kauppojen toimintaedellytyksiä ja turvata lähipalvelujen säilyminen harvaan asetuilla alueilla.
Kuluttajaliitto katsoo, että tuen määrän määräaikainen korottaminen parantaa pienten päivittäistavarakauppojen toimintaedellytyksiä erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Tämä lisää lähipalveluiden säilymisen todennäköisyyttä, mikä on keskeistä kuluttajien arjen sujuvuudelle ja merkityksellistä erityisesti iäkkäiden ja autottomien kuluttajien kannalta.
Tukialueen laajentaminen tuo tuen piiriin lisää alueita, joilla palvelujen saavutettavuus on heikentynyt. Kuluttajaliiton näkökulmasta tämä voi edistää alueellista yhdenvertaisuutta ja palveluverkoston säilymistä myös kasvukeskusten ulkopuolella.
Kuluttajaliitto katsoo, että tuen kohdentaminen aiempaa pienempiin kauppoihin on kuluttajien kannalta perusteltua, sillä usein juuri nämä toimijat ovat kaikkein haavoittuvimpia, mutta samalla tärkeimpiä paikallisten palvelujen säilymisen kannalta. Ilman tukea niiden toiminnan loppuminen olisi todennäköisempää, mikä samalla heikentäisi kuluttajien vaihtoehtoja ja lisäisi asiointimatkoja.
Kokonaisuudessaan Kuluttajaliitto pitää ehdotusta kannatettavana. Ehdotus voi tukea palvelujen saavutettavuutta ja kuluttajien valinnan mahdollisuuksia, turvata arjen peruspalveluja sekä vahvistaa alueellista tasa-arvoa.


