Hävikkiviikon vieraskynä -blogisarjassa nostamme esille eri toimijoiden ratkaisuja sekä ruokahävikin vähentämiseen että kasvisten syönnin edistämiseen. SOK Marketkaupan vastuullisuusasiantuntija Iida Lehtimäki huomauttaa, että hävikin minimointi on ruokakauppojen ja kotitalouksien yhteinen tavoite. S-ryhmä kannustaa kuluttajia myös entistä terveellisempään ruokavalioon kasvisten syöntiä lisäämällä.
Kun jääkaapin eri näköiset ja kokoiset ruoanjämät eivät hyvällä tahdolla – tai ruokahalullakaan – soinnu yhteen, käy helposti niin, että seuraavan kerran ruokiin koskee vain siirtääkseen ne biojätteeseen. Kuulostaako tutulle? Kyllä, mutta toisinkin voi toimia!
Kun yhden ruoan pakkaa lounaaksi tai laittaa pakkaseen odottamaan, vähentää paitsi hävikkiä myös lounasvaihtoehtojen pähkäilyä – eli aikaa, vaivaa ja ehkä myös rahaa. Toisesta jämäruoasta voi jatkaa sopivilla aineksilla päivällisen pöytään. Esimerkiksi erilaiset tomaattikastikkeet, pavut tai ruokakerma ovat usein hyviä jämäruoan ehostajia.
Lähes jokainen meistä tuottaa joskus ruokahävikkiä. Se on elämää, mutta hävikin vähentäminen on yhteinen asia, johon jokainen meistä voi vaikuttaa. Pienen opettelun jälkeen hävikin hallinta on helppoa, ja se keventää arkea ja ruokakorin hintaa.
S-ryhmän tavoitteena on edetä kohti ruokahävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä, ja kannustamme myös asiakkaitamme helppoihin kukkaroystävällisiin ekotekoihin.
Hävikin hallintaa kaupassa ja kotona
Hävikin vähentäminen ruokakaupassa ja kotona on pitkälti samanlaista: ennakointi, oikeat säilytyspaikat ja lämpötilat sekä tilanteeseen sopivien määrien hankkiminen ovat kaikki hyviä pääperiaatteita hävikin hallinnassa. Keinoja on kuitenkin myös muita.
Kaupassa vanhaksi menossa olevia tuotteita merkitään punalapuilla. Punalappu on viimeinen ja asiakkaille näkyvin keino vähentää hävikkiä kaupassa. Vuonna 2023 S-ryhmän ruokakaupoista ostettiin yli 90 miljoonaa punalapputuotetta. Tämä kertoo, että punalapuista on tullut arkinen valinta, jolla voi säästää budjetissa ja tehdä hävikistä hyvikkiä. Kotona päiväyksiään kolkuttelevia tuotteita ei laputeta, mutta voisiko niitä tarkoituksenmukaisella järjestyksellä niin sanotusti liputtaa? Kun seuraavaksi vanhenevat tuotteet ovat aina etummaisina, on helpompi muistaa ottaa ne käyttöön ajallaan.

Vuosi sitten lanseerasimme kaikissa S-marketien hedelmä- ja vihannesosastoilla hävikkilaatikon. Laatikoissa edelleen käyttökelpoiset, mutta laadultaan jo hieman alentuneet hedelmä- ja vihannestuotteet myydään edullisesti. Laatikot myydään lähes aina hyvin nopeasti. Onkin mielestäni tärkeää, että kauppa näyttää esimerkkiä siitä, etteivät vihannesten ja hedelmien kauneusvirheet tai pienet tummentumat tarkoita, etteikö niitä voisi edelleen käyttää. Samoja periaatteita voi soveltaa myös kotona vihanneslaatikon tai hedelmäkorin katselmointiin: huonoja kohtia voi leikata pois, eikä pieni nahistuminen huononna uuniin laitettavia juureksia yhtään.
Enemmän kasviksia ostoskoreihin ja lautasille
Me S-ryhmällä haluamme kannustaa asiakkaitamme syömään yhä terveellisemmin ja ilmaston kannalta kestävämmin. Hävikin vähentäminen tukee ilmastoystävällistä ruokavaliota, mutta hävikin ohella tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, mitä ruokalautaselleen valitsee.
Olemme S-ryhmän vastuullisuusohjelmassa sitoutuneet tavoittelemaan tilannetta, jossa 65 prosenttia myymistämme elintarvikkeista on kasvipohjaisia vuoden 2030 loppuun mennessä. Pyrkimyksemme on saada suomalaiset lisäämään kasvisten syöntiä. Teemme tätä työtä muun muassa tuomalla myymälöissämme esiin satokauden kasviksia, inspiroimalla kasvisten käyttöön kiinnostavalla reseptiikalla ja kiinnittämällä huomiota hedelmä- ja vihannesosaston edullisiin hintoihin. Prismoissa ja S-marketeissa käynnistetyssä Alle euron hevi -kampanjassa satokauden kasvikset maksavat alle euron joko kilohinnaltaan, per rasia, pussi tai kappale.
Itse aion seuraavalla kauppareissulla valita satokauden pöydästä kurpitsaa, valmistaa siitä keiton ja käyttää keitonjämät sämpylätaikinassa. Entä sinä?
Hävikkiviikko
23.–29.9.2024
Lähde mukaan edistämään ruoan fiksua käyttöä kotona, kaupoissa, oppilaitoksissa, ravintoloissa – kaikkialla! Osallistu Hävikkiviikkoon 23.–29.9.2024 jakamalla tietoa ruokahävikistä ja kannustamalla hävikin vähentämiseen.


Iida Lehtimäki
Vastuullisuusasiantuntija, SOK Marketkauppa
Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.





