Kuluttajaliiton vaalikysely: kuluttajalla tärkeä rooli EU:n sisämarkkinoilla

Kuluttajan kannalta ei todellakaan ole yhdentekevää, ketkä Brysselissä ja Strasbourgissa istuvat päättämässä asioista. Suurin osa yritysten toimintaa sääntelevästä lainsäädännöstä samoin kuin kuluttajan suojaksi asetetuista normeista on peräisin EU:sta. Kysyimme ehdokkailta sekä puolueilta, mitä mieltä he ovat näistä kuluttajille keskeisistä teemoista.

Suunta, johon sisämarkkinoiden sääntelyssä liikutaan lähitulevaisuudessa vaikuttaa ennen pitkää myös suomalaisen kuluttajan mahdollisuuksiin ja oikeuksiin – joko niitä vahvistaen tai heikentäen. Tätä ei voi kylliksi korostaa, kun puhutaan tulevista vaaleista ja äänestämisen tärkeydestä.  

Kuluttajaliitto listasi keväällä tärkeimmät tavoitteensa kesäkuussa järjestettäviä europarlamenttivaaleja ja tulevan parlamentin toimintaa silmällä pitäen. Tavoitteet liittyvät kiinteästi kuluttajien jokapäiväiseen elämään ja kulutusvalintojen tekemiseen, kuten lääkkeiden saatavuuteen ja kohtuuhintaisuuteen sekä kuluttajien turvaamiseen digitaalisessa ympäristössä. EU-lainsäädännön tulee jatkossakin perustua kuluttajansuojan korkeaan tasoon, yksittäisen kuluttajan oikeusturvan vahvistamiseen ja tehokkaaseen seuraamusjärjestelmään. Kuluvalla kaudella on säädetty paljon hyvää lainsäädäntöä, jonka hyödyt toteutuvat ainoastaan, mikäli täytäntöönpano ja seuraamusjärjestelmä toimivat.

Näin ehdokkaat ja puolueet vastasivat Kuluttajaliiton vaalikyselyyn

Kysyimme ehdokkailta sekä puolueilta, mitä mieltä he ovat Kuluttajaliiton vaalitavoitteisiin määrittelemistä kuluttajille keskeisistä teemoista. Valtaosa vastanneista ehdokkaista on varsin kuluttajamyönteisiä, niin samanmielisiä vastaajat olivat Kuluttajaliiton omien tavoitteiden ja näkemysten kanssa. Kuluttajien oikeuksien toteutuminen nähtiin jopa sisämarkkinoiden elinehtona ja viranomaisten riittävien resurssien turvaamisesta kannettiin huolta. Erityisen paljon vapaamuotoisia kommentteja ehdokkailta kirvoittivat tekoälyä koskevat näkökohdat. EU:n rooli nähtiin eettisesti kestävän ja ihmislähtöisen sääntelyn edelläkävijänä maailmassa. Lääkkeiden saatavuuden turvaaminen nähtiin tärkeänä ja useampikin vastaajista linkitti aiheen teemaan huolen myös EU:n omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta.

Haluatko tarkempaa tietoa kyselyn vastauksista tai ehkä etsit vielä itsellesi sopivinta – ja kenties kuluttajamyönteisintä – ehdokasta tai puoluetta? Tutustu vastausten yhteenvetoihin täällä: 

Äänestyspäivä on Suomessa 9.6.2019. Kuluttajaliitto puolestaan jatkaa työtä vaalien jälkeenkin kuluttajien etujen edistämiseksi niin kotimaassa kuin Euroopan unionissa.

Lue lisää Kuluttajaliiton europarlamenttivaalitavoitteista.

Juha Beurling-Pomoell

PÄÄSIHTEERI

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.


  • Peruuntuiko matka? Askarruttaako reklamaatio?

    Hanki itsellesi kuluttajan lakineuvonta puhelimitse vain 15 eurolla vuodessa! Neuvomme niin arjen haasteissa kuin isommissa ongelmatilanteissa. Liity nyt!
    Lue lisää jäsenyydestä