Alueellisen kuluttajayhdistyksen mielipidekirjoitus:

Hävikkiviikkoa vietetään 11.–17.9. Nyt on hyvä hetki tarkkailla oman kodin ruokahävikkiä ja hyödyntää vinkkejä sen vähentämiseen.

Suomalaisissa kodeissa heitetään vuosittain syömäkelpoista ruokaa hukkaan yhteensä yli 100 miljoonaa kiloa. Euroissa laskettuna ruokahävikin takia roskiin katoaa siis yhteensä yli 500 miljoonaa euroa.

Ruokahävikin vähentäminen ei ole fiksua pelkästään oman rahankäytön kannalta, vaan myös ympäristön näkökulmasta. On turha tuottaa ruokaa, joka sitten jätetään käyttämättä. Hävikin vähentäminen on todellista arjen viisautta erityisesti tällaisena aikana, kun ruoan hinta on noussut kohisten. 

YK:n kestävän kehityksen tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä ruokaketjun kaikissa osissa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää meidän kaikkien panostusta. Tällä viikolla vietetään jälleen Kuluttajaliiton koordinoimaa valtakunnallista Hävikkiviikkoa, joka herättelee keskustelua ruokahävikistä ja pyrkii lisäämään ruoan arvostusta.

Yhdistyksemme haluaakin haastaa kaikki mukaan hävikkitalkoisiin! Pienetkin teotkin ovat tärkeitä. Ota oman arjen hävikki tarkkailuun: mitä ruokaa menee hukkaan, milloin ja miksi? Käy myös jääkaappi tai pakastin läpi ja tee siellä olevista ylijääneistä ruoantähteistä uutta ruokaa. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ruokahävikin vähenemiseen.

Minna Pusa
Puheenjohtaja
Keski-Suomen Kuluttajat ry

Kuva: Maarit Lahikainen