Kuluttajaliitto ry on toiminut Suomessa kuluttajien etujen suojaamiseksi jo 1990-luvulta alkaen. Liitto toimii itsenäisenä, poliittisesti sitoutumattomana ja riippumattomana kuluttajien etujen ja oikeuksien ajajana. Liiton sääntömääräinen tarkoitus on koota kuluttaja-asemastaan kiinnostuneet ihmiset toimimaan etujensa puolesta sekä edistää kuluttajatietoisuutta ja tiedostavaa kuluttajuutta. Valvomme vapaan kansalaistoiminnan keinoin kuluttajien etuja yhteiskunnassa ja markkinoilla. Edistämme oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden periaatteita kulutuksessa kuluttajapolitiikan keinoin.
Kuluttajaliiton organisaatio ja eri toimijoiden keskeisimmät tehtävät

Liiton käytännön toimintaa johtaa hallitus
Hallitus johtaa liiton toimintaa ja taloutta. Liiton hallituksen jäseninä on asiantuntijoita eri toimialoilta. Hallituksen tehtävänä on muun muassa panna toimeen liittokokouksen päätökset, huolehtia liiton taloudesta, pitää jäsenluetteloa sekä valita liiton vakinaiset työntekijät. Hallituksen apuna työskentelee liiton toimisto. Hallitus valitaan valtuustokaudeksi.
Hallituksen kokoonpano
Puheenjohtaja:
Paavo Koistinen
Hallituksen jäsenet:
Kristiina Siikala
Visa Heinonen
Sirkka Mantere
Maija Ovaska
Hallituksen yleisvarajäsenet:
1. yleisvarajäsen Eric Hällström
2. yleisvarajäsen Susanna Honkala
Liittokokous
Kuluttajaliiton ylimpänä päättävänä elimenä toimii liittokokous. Liittokokouksessa äänivaltaisia ovat kuluttajayhdistysten ja muiden varsinaisten jäsenyhdistysten edustajat. Kuluttajaliiton organisaation ylin päättävä elin on liittokokous, jossa valtaa käyttävät liiton varsinaiset jäsenet. Kyseiset jäsenet ovat ympäri Suomea sijaitsevat riippumattomat ja kaikille avoimet kuluttajayhdistykset, jotka lähettävät edustajansa liittokokoukseen. Liiton sääntöjen 8 §:n mukaan varsinainen liittokokous kokoontuu joka toinen vuosi viimeistään marraskuussa. Liittokokouksen kutsuu koolle hallitus.
Valtuusto
Liittokokous valitsee valtuuston, johon valitaan edustajat kuluttajayhdistyksistä. Valtuusto toimii liittokokousten välisenä aikana liiton päättävänä toimielimenä. Valtuusto hyväksyy liiton tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen sekä talousarvion ja toimintasuunnitelman ja valitsee liiton hallituksen. Valtuusto myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille ja päättää kuluttajapolitiikan suuntaviivoista.
Liittokokouksessa 23.9.2024 valitut valtuuston jäsenet toimikaudelle 2024–2026. Varapuheenjohtaja valittiin valtuuston ensimmäisessä kokouksessa 23.11.2024.
| Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen | Yhdistys |
| Paatero Sirpa, puheenjohtaja | Pöntynen Marja-Liisa | Kaakonkulman Kuluttajayhdistys Ry |
| Hovi-Hairisto Pirjo, varapuheenjohtaja | Pikkarainen Marjatta | Varsinais-Suomen Kuluttajat Ry |
| Rahkonen Jarkko | Rahkonen Marja | Espoon Valppaat Kuluttajat Ry |
| Utriainen Irma | Eteläkärjen Kuluttajat ry Sydspetsens Konsumenter Rf | |
| Liukkonen Kenneth | Salo Kari | Finlandssvenska Konsumenter Rf |
| Koistinen Kyllikki | Piirainen Raimo | Kainuun Kuluttajat Ry |
| Pusa Minna | Laukkanen Anna-Maija | Keski-Suomen Kuluttajat Ry |
| Vesanto-Lappalainen Anja | Pahkamäki Jaana | Keski-Uudenmaan Kuluttajat Ry |
| Helala Aira | Nygård Helena | Merenkurkun Kuluttajat – Kvarkens Konsumenter Ry |
| Sulasalmi Reijo | Kotila-Martti Hilkka | Napapiirin Kuluttajayhdistys Ry |
| Muranen Ulla | Lammela Marja-Liisa | Pirkanmaan Kuluttajat Ry |
| Savolainen Kari | Puoskari Arja | Pohjois-Karjalan Kuluttajat ry |
| Toivio Anja | Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys Ry | |
| Ruotsalainen Ari | Närhi Tarja | Pohjois-Pohjanmaan Kuluttajat Ry |
| Nikula Kimmo | Päijät-Hämeen Kuluttajat Ry | |
| Siikala Kristiina | Kiuru Eero | Pääkaupunkiseudun Kuluttajat Ry |
| Oravainen Timo | Reunamo Anita | Satakunnan Kuluttajat Ry |
| Ruuskanen Henri | Wasenius Mirja | Savon Kuluttajat Ry |
| Sykkö Hanna | Korkeamäki Maarit | Suomen Potilasasiavastaavat Ry |
Rahoitus
Kuluttajaliiton rahoituksesta suurin osa tulee eduskunnan päättämänä valtion budjetista ja osa tulee hankerahoituksesta. STEA-hankkeiden osuus kokonaisrahoituksestamme oli 19 % vuonna 2021. Nykyinen Kuluttajaliitto ei rakenna perustoimintaansa eli kuluttajapoliittista edunvalvontaansa STEA-rahoituksen varaan. Tästä hallituksemme teki päätöksen vuosia sitten. STEA-rahalla työskentelee ainoastaan kaikille avoimeen neuvontaan keskittyviä työntekijöitä.





