Jakamistalous tutuksi – arjen ratkaisuja, joilla kulutat vähemmän ja saat enemmän
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, kuinka paljon omistat erilaisia tavaroita? Suomalaisessa kodissa voi olla keskimäärin jopa 50 000 tavaraa, joista isoa osaa käytetään ehkä kerran vuodessa – tai ei koskaan.
Jakamistalous tarkoittaa, ettei kaikkea tarvitse omistaa itse. Esimerkiksi tavaroita, palveluja ja tiloja voidaan sen sijaan jakaa, vuokrata, myydä tai lainata. Se voi vähentää turhaa tavaramäärää kodeissa, vähentää kulutuksen ja tuotannon ympäristövaikutuksia ja lisätä ihmisten kohtaamisia arjessa. Tutustu Kuluttajaliiton koordinoiman Jaa Se! -hankkeen tuottamaan jakamistalouden oppaaseen ja kokeile itse!
Opi jakamistaloudesta: Vastuiden ja velvoitteiden ABC
Mitä vastuita ja velvoitteita jakamistalouteen liittyy? Millainen kuluttajansuoja jakamistaloudellisessa toiminnassa on? Miten alustapalvelun käyttö vaikuttaa jakamistaloutta harjoittavan oikeuksiin ja velvollisuuksiin?
Tällä videolla Itä-Suomen yliopistonlehtori Jenna Päläs kertoo, mitä kaikkea on hyvä ottaa huomioon tavaroiden ja tilojen myymisessä ja vuokraamisessa sekä alustapalveluiden kautta että suoraan yksityishenkilöiden välillä. 💡 Tutustu Kuluttajaliiton koordinoimassa Jaa Se! -hankkeessa tuotettuun jakamistalouden oppaaseen ja muihin materiaalehin.


