Kollektiiviset oikeussuojakeinot: ryhmäkanne, edustajakanne, joukkokanne

Ryhmäkanne, kieltokanne, joukkokanne, edustajakanne… Kollektiiviset oikeussuojakeinot menevät helposti sekaisin, eikä mikään ihme! Puhekielessä saatetaan usein niputtaa erilaiset kuluttajaryhmän nostamat kanteet ”ryhmäkanteiksi”, vaikka juridisesti kyse olisikin jostain muusta kanteesta. Kuluttajaliiton edustajakanteen kansallisen käyttöönoton edellytyksiä tutkiva Tiia Pesonen avaa alla olevassa kirjoituksessaan eri kannemuotojen eroja.

Kuluttajaliiton ERCCI-hanke tutkii edustajakannedirektiivin mukaisen ryhmäkanteen ja edustajakanteen toteuttamisedellytyksiä Suomessa. Kysymys on kannemuodoista, joissa kanteen nostaa edustaja jonkin ennalta määritellyn kuluttajaryhmän puolesta. Näistä sekä muistakin joukkomuotoisista kanteista voidaan käyttää yleistermiä kollektiivinen oikeussuojakeino. Tällä tarkoitetaan kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että kanteen nostaa tuomioistuimessa samaan aikaan useampi henkilö.

Koska erilaiset kollektiiviset oikeussuojakeinot eivät ole vielä vakiintuneessa käytössä Suomessa, liittyy niiden yhteydessä käytettyihin käsitteisiin huomattavia epäselvyyksiä. Edustajakanteen ja ryhmäkanteen lisäksi medioissa voikin törmätä myös esimerkiksi käsitteeseen joukkokanne, jota toisinaan käytetään ryhmäkanteen synonyymina. Kysymys on kuitenkin keskenään perustavanlaatuisesti erilaisista kannemuodoista.

Tässä artikkelissa pyritään selventämään ja yhdenmukaistamaan nimenomaisesti ERCCI-hankkeen yhteydessä käytettyjä käsitteitä. On kuitenkin olemassa muitakin tässä artikkelissa käsitellyistä kannemuodoista erillisiä kollektiivisia oikeussuojakeinoja, kuten yhteiskanne, ryhmävalitus ja pilottikanne, joihin ei tässä syvennytä enempää.

Ryhmäkanne

Määritelmältään kenties selkein kollektiivinen oikeussuojakeino on nimeltään ryhmäkanne, josta säädetään ryhmäkannelaissa (444/2007). Ryhmäkannetta ajaa tuomioistuimessa yksittäinen kantaja jonkin ennalta määritellyn ryhmän puolesta. Ryhmäkanteen on voinut aiemmin nostaa vain kuluttaja-asiamies sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa, mutta EU:n edustajakannedirektiivin implementoinnin jälkeen sellaisen on kuitenkin voinut nostaa myös oikeutettu yksikkö. Lue lisää edustajakannedirektiivistä.

Edustajakanne

Edustajakanne taas on EU:n edustajakannedirektiiviin perustuva uusi kannemuoto, josta löytyy Suomessa kaksi ”versiota”. Ensinnäkin edustajakanne voidaan nostaa hyvityksen saamiseksi silloin, kun ryhmä kuluttajia on kärsinyt vahinkoa elinkeinonharjoittajan toiminnan seurauksena. Toisaalta edustajakanne voidaan nostaa myös tietyn elinkeinonharjoittajan toiminnan kieltämiseksi.

Hyvityksen saamiseksi edustajakanne nostetaan ryhmäkannelain mukaisesti Helsingin käräjäoikeudessa. Tällöin kysymys on käytännössä samasta kannemuodosta kuin aiemmin käsitelty ryhmäkanne. Mikäli edustajakanteella haetaan kieltoa, nostetaan se markkinaoikeudessa. Tällaisesta edustajakanteesta säädetään erikseen laissa kieltotoimenpiteitä koskevista edustajakanteista (1101/2022).

Joukkokanne

Joukkokanteesta on kysymys silloin, kun joukko itsenäisiä kantajia on haastanut saman vastaajan oikeuteen, ja tuomioistuin on päättänyt käsitellä kanteet yhdessä. Tällöin joukkoon kuuluvat henkilöt toimivat oikeudenkäynnissä erillisinä asianosaisina. Toisin kuin ryhmäkanteessa tai edustajakanteessa, joukkokanteen oikeudenkäynnissä on siis useita kantajia, joiden kanteet voivat saada myös keskenään erilaisia ratkaisuja.

Joukkokanteen sekä ryhmä- ja edustajakanteen välillä onkin kuluttajien kannalta ratkaisevia eroja. Joukkokanteeseen osallistuva kuluttaja laittaa itse vireille oman kanteensa, toimii oikeudenkäynnin asianosaisena ja kantaa myös oikeudenkäynnin kuluriskin itse. Sen sijaan edustajakanteeseen tai ryhmäkanteeseen osallistuva kuluttaja joutuu korkeintaan ilmoittautumaan kanneryhmään, mutta hänestä ei tule oikeudenkäynnin asianosaista. Kuluttajien ei siis tarvitse käyttää aikaa oman haastehakemuksen laatimiseen tai todisteiden dokumentoimiseen, sillä vain edustaja toimii oikeudenkäynnin osapuolena. Pääsääntöisesti kuluttajat eivät myöskään vastaa tällaisen oikeudenkäynnin kustannuksista, jotka ovat niin ikään edustajan vastuulla.

Julkaistu 3.9.2025


  • Suosittu Kuluttaja-lehti edulliseen etuhintaan

    Kuluttaja-lehden ja laajan testipankin avulla voit tehdä parempia valintoja arjessasi. Kuluttajaliiton jäsenenä saat tilattua lehden etuhintaan. Lisäksi saat käyttöösi kuluttajan lakineuvonnan.
    Lue lisää jäsenyydestä