Ruokasäännöstelyn ja ostokorttien maailmasta on kuljettu pitkä matka nykyiseen, jossa päivän puheenaiheina vilahtelevat ravitsemussuositukset ja kasvispainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen. Kuluttajaliiton kunniapuheenjohtaja Leena Simonen muistelee suhdettaan ruokaa ja ruuanlaittoon läpi elämän.

Jo pienenä koululaisena opin laittamaan yksinkertaisia ruokia koko perheelle: perunat ja läskisoosi, lihasoppa, pihvit ja muuta. Meillä oli suuri perhe ja arjen töitä jaettiin myös lasten kesken. Työvuorolistojen mukaan edettiin. Ruoanlaittovuorot mahdollistivat luovuuden. Jokainen sai valita raaka-aineet ja valmistaa niistä haluamansa aterian perheelle. Vanhemmat ohjasivat tätä taustalla.

Tämä oli hyvä alku, vaikka ravitsemussuosituksista en tiennyt vielä mitään.

Ruokaa säännösteltiin aina vuoteen 1954 saakka, joten minunkin nimelläni on otettu valtion ostokortteja. Sokerin ja kahvin säännöstely loppui viimeisenä. Meillä oli pieni maatila joen varrella. Perusravinto saatiin pääosin sieltä. Oli peruna- ja viljapellot, tuotantoeläimiä, kasvitarha marjoineen, vihanneksineen ja juureksineen. Lähimetsän mustikat, puolukat ja sienet, poimittiin talteen. Kalastimme ja ravustimme.

Sitten kaikki muuttui, kun asetuin Helsinkiin.

Opiskeluaikana söin pääosin opiskelijaruokalassa. Kun menin töihin, tulivat lounassetelit ja työnantajan sponsoroimat ruokapaikat, hotelliruoka ja ajan puutteen vuoksi pikaruokakin matkan varrella.

Lapsen ollessa pieni, tilanne oli erilainen. Koulun kotitalousopetuksen seurauksena hänkin alkoi tehdä ruokaa itse ostamistaan raaka-aineista. Ruokarahat olivat purkissa keittiön kaapissa. Kokkasimme yhdessäkin. Liharuoat kiinnostivat häntä. Varmistelin lautaselle myös kasviksia.

Eläkkeelle lähtiessäni haikailin valmisaterioiden perään kotona, mutta einekset eivät aina innostaneet.

Siirryin kokeilemaan jotain muuta. Aluksi tilasin internetalustojen kautta ravintolaruokaa kotiin, mutta se alkoi tuntua kukkarossa ja lähipaikkojen tarjontakin rupesi kyllästyttämään. Kasviksia oli ruoka-annoksissa niukasti.

Sitten lopetin lihansyönnin lähes kokonaan ja ryhdyin valmistamaan kasvisaterioita. Maitoa en ole juonut vuosikymmeniin. Piimän korvasin kaurajuomalla. Juustoja valikoin.

Palasin ”uuteen normaaliin”. Selasin kauppojen ja valmistajien reseptitarjontaa ostoksilla liikkuessani. Sisareni kanssa välillä kisailin, miten vähällä rahalla saa hyvän ja terveellisen aterian. Voiko kasvisruokavalio olla edullinen? Tämä uusi normaali toimi hyvin, mutta ideoista alkoi olla pulaa. Tilapäinen pelastus tuli ruokakassipalvelusta, johon päädyin eri toimittajien palveluja vertailemalla.

Jonkin aikaa tilasin viikon ruuat suoraan kotiovelle: reseptit ja raaka-aineet. Pakettiin sisältyi kolme kasvisruokaa 1-2 hengelle. Tämä annostelu riitti yleensä minulle viikoksi. Ravitsemussuositukset oli huomioitu. Raaka-aineet olivat korkeatasoisia. Eettisyyttä korosti kierrätettävä laatikko, jossa ruoat tuotiin. Sen voi halutessaan antaa takaisin ruokapaketin tuojalle. Ruoka-ainekset olivat laatikossa lähtökotaisesti paperipusseissa. Muovijätettä ei syntynyt. Tilaus oli aina peruttavissa. Vapaus valita.

Kun lähetti toi ruokapaketin maanantai-iltana ovelle, hyökkäsin reseptien kimppuun. Vieraanikin sanoivat: ”Maukasta”. Vegeruokailijana olin ilmastotalkoissa ja hiilijalanjälkeni keveni. Ruokahävikkiä ei tullut.

Ruoka oli herkullista annettujen reseptien ja raaka-aineiden pohjalta. Arvioin kuitenkin tilannetta uudestaan. Totesin tässä ruokapalvelussa mukanaolon liian sitovaksi. Joka maanantai uusi aloitus. Lisäksi laskin, että omatoimisuus tuo kuitenkin säästöä ruokabudjettiin. Rahalla on vaihtoehtoista käyttöä.

Siirryin lähtöruutuun. Suunnittelen itse ateriani ja käyn kaupassa laatua ja hintaa vertaillen. Vieraiden kanssa ruokailen ravintolassa.

Leena Simonen
Kunniapuheenjohtaja
Kuluttajaliitto – Konsumentförbundet ry

Julkaistu 26.8.2019