Blogit

IlmastoAreena ravisteli miettimään korjausliikkeitä omaan arkeen

8.9.2021 | Kuluttajaliitto | Ruoka | Vastuullinen kuluttaminen

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsee ihmeellinen pieni kunta, joka on sitoutunut rakentamaan asukkailleen kestävää arkea. Ilmastotyöstään palkittu 10 000 asukkaan Iin kunta haluaa olla esimerkkinä muille, mutta herättää myös valtakunnallista keskustelua. Iissä järjestettävä IlmastoAreena on ilmastofestivaali, jonka teemana oli tänä vuonna kuluttajan hiilijalanjälki.  

Pohjois-Pohjanmaan Kuluttajat ry osallistui IlmastoAreenaan 20.–21.8. osana juhlavuoden ohjelmaansa. Yhdistys juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan pohjoispohjanmaalaisten kuluttajien etujen puolustajana. Yhdistys haluaa herättää keskustelua kotitalouksien ruokahävikistä ja kuluttamisen ilmastovaikutuksista. ”Kannustamme jokaista miettimään omaa arkeaan ja sen vaikutuksia ympäristöön”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan Kuluttajat ry:n puheenjohtaja Tarja Närhi

Kuvassa vasemmalla paneelin juontaja Mirkku Valkola. Osallistujina vasemmalta oikealle Johanna Jakku-Hiivala, Heli-Hannele Haapaniemi ja Essi Keränen. 

Kuluttajana kohti 1,5 asteen elämäntapaa  

Sateisesta säästä huolimatta IlmastoAreenan kävijät pääsivät lauantaina seuraamaan paneelikeskustelua, jossa pohdittiin arkisia askelia kohti kestävämpää elämäntapaa. Paneeliin osallistuivat Iin Micropoliksen yhteistöaktivaattori Johanna Jakku-Hiivala, Iin Ympäristöyhdistyksen varapuheenjohtaja Heli-Hannele Haapaniemi sekä Oulun Maa- ja kotitalousnaisten Essi Keränen. Keskustelua juonsi Pohjois-Pohjanmaan Kuluttajien varapuheenjohtaja Mirkku Valkola

Paneelissa huomattiin, kuinka jokaisella meistä on omat haasteensa toimia ilmastoystävällisesti arjen keskellä. Toiselle haasteena voi olla ylimääräiset neliöt asunnossa, toiselle taas paljon päästöjä aiheuttava ruokavalio.  

Tärkeänä ratkaisuna panelistit nostivat turhasta kuluttamisesta luopumisen. Kestävän elämäntavan perusta on tunnistaa ero todellisen tarpeen ja hetken mieliteon välillä. Pohjois-Pohjanmaan Kuluttajien varapuheenjohtaja Mirkku Valkola muistutti, että monella ovat vaatekaapit täynnä käyttökelpoisia vaatteita, joita ei kuitenkaan malteta käyttää loppuun. 

Ruokahävikin hallinnassa korostui suunnitelmallisuus arjen kiireiden keskellä. Panelistit totesivat, että maltti on valttia ruokaostoksilla. Kauppaan kannattaa suunnata ostoslistan kanssa ja kaapit on hyvä pitää järjestyksessä, niin ostokset eivät pääse unohtumaan kaapin perälle. Mainittiinpa vinkkinä myös ”jääkaapinsiivoussoppa”, jossa jääkaapista löytyvät aineet antavat inspiraation ruoalle. 

Pohjois-Pohjanmaan Kuluttajat muistuttaa ruokahävikin vähentämisestä 

”Kotitaloudet ovat ruokaketjussa merkittävä hävikin aiheuttaja. Haluamme tukea Kuluttajaliiton Hävikkifoorumi-hankkeen tavoitetta puolittaa kotitalouksien ruokahävikki”, yhdistyksen varapuheenjohtaja Mirkku Valkola toteaa. 

Pohjois-Pohjanmaan Kuluttajien telttapisteellä IlmastoAreenassa päästiin hämmästelemään suomalaisten tuottaman ruokahävikin määrää. Kotitaloudet tuottavat Suomen ruokaketjussa hävikkiä kaikista eniten: yksi suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa hukkaan keskimäärin hurjat 23 kiloa vuodessa. Kotitalouksissa heitetään eniten pois vihanneksia ja juureksia, tuoreita hedelmiä ja marjoja.  

Yksi suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa hukkaan keskimäärin 23 kiloa vuodessa. 

Erityisesti yhden elintarvikkeen roskiin heittäminen – tai tässä tapauksessa lavuaariin kaataminen – yllätti kävijät. Monen suomalaisen päivä ei käynnisty kunnolla ilman kahvikupposta. Kahvia keitetään kuitenkin helposti enemmän kuin sitä tulee lopulta juotua. Kaadammekin valtavia määriä juomakelpoista kahvia viemäriin: suomalainen heittää hukkaan keskimäärin 2,5 litraa valmista kahvia vuodessa1. Määrään ei ole laskettu kahvinpuruja, jotka ruokajätteenä kuuluvatkin biojätteeseen tai kierrätykseen. 

Tee elämäntapatesti ja selvitä oma hiilijalanjälkesi! 

Mikä sinun arjessasi kaipaisi vielä muutosta? Hiilijalanjäljen pienentäminen alkaa tunnistamalla, mistä omassa arjessa koituu suurin ilmastokuorma. 

Testaa, ovatko elämäntapasi ympäristön puolella vai sitä vastaan! Tee sama Sitran elämäntapatesti, jonka IlmastoAreenan panelistit tekivät ja ota selvää.

Lähteet:

1 Luonnonvarakeskus: Ainutlaatuinen tutkimus paljasti, että kahvia menee runsaasti hävikkiin

Henna Sahlberg

järjestökoordinaattori