Kirjallinen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 12 a §:n muuttamisesta

| |

Kuluttajaliitto ry (jälj. Kuluttajaliitto) kiittää mahdollisuudesta antaa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kirjallinen lausunto otsikkoasiasta. Kuluttajaliitto esittää kohteliaimmin seuraavat huomiot:

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia ja kuolemansyyn selvittämisestä annettua lakia. Esityksen taustalla on tavoite parantaa julkisen talouden kestävyyttä. Lakiesityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusista asiakasmaksuista, joita olisivat erityistutkimusmaksu ja leikkaus- ja toimenpidemaksu. Erityistutkimusmaksu saisi olla enintään 60,30 euroa. Uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu olisi 10 prosenttia korkeampi kuin nykyinen päiväkirurgian maksu ja suuruudeltaan se olisi enintään 264,10 euroa. Leikkaus- ja toimenpidemaksua tai erityistutkimusmaksua ei saisi periä alle 18-vuotiaalta, mikä olisi parannus nykytilaan, jossa hyvinvointialue on voinut periä alaikäisiltä maksun päiväkirurgiasta. Myös synnyttäneiden henkilöiden taloudelliseen asemaan tulee parannuksia, sillä hyvinvointialue ei voisi jatkossa periä maksua erityistutkimuksesta tai leikkauksesta, jonka tarve on lääketieteellisesti arvioiden suorassa syy-yhteydessä synnytykseen. Uusia maksuja ei saisi periä myöskään, jos tutkimuksen tai toimenpiteen tarve johtuu raskauden keskeyttämisestä terveysperusteella. Lakiesityksessä ehdotetaan myös säädettäväksi uusista kuolinpesältä perittävistä maksuista, joita olisi maksu vainajan lääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä ja vainajan säilyttämisestä.

Kuluttajaliitto haluaa painottaa alkuun, että se vastustaa terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin on tehty merkittäviä korotuksia viime vuosina, ja potilaat ovat jo kantaneet oman osansa julkisen talouden säästöistä.  Sosiaali- ja terveyspalveluissa on kyse ihmisen terveydestä, elämästä ja toimintakyvystä ja on välttämätöntä, että näiden palveluiden merkitys ihmisille ymmärretään silloin kun asiakasmaksuihin suunnitellaan poikkeuksellisia korotuksia.

Siinä tilanteessa, kun ihminen sairastuu vakavasti, on ihmisellä usein voimakasta ahdistusta ja pelkoa siitä, että jatkuuko hänen elämänsä, purevatko hoidot ja kuinka paljon hänellä on edessä elinvuosia. On kohtuutonta, että tänä päivänä ihminen joutuu edellä mainitun lisäksi myös miettimään, onko hänellä varaa mennä tarvitsemaansa hoitoon ja murehtimaan, millä hän maksaa elintärkeän palvelun käytöstä aiheutuvat kustannukset.[1] Esimerkiksi pitkäaikaissairaat henkilöt tai henkilöt, joilla on jokin vamma, joutuvat käymään monesti säännöllisesti terveydenhuollossa ja näitä henkilöitä arvioidaan olevan Suomessa noin 1,9 miljoonaa [2]. Kuka vain ihminen voi sairastua vakavasti, jolloin esimerkiksi tutkimuksia ja toimenpiteitä voidaan joutua tekemään useasti tai jopa säännöllisesti. On siis selvää, että hallituksen esityksen (s.32) perustelu, että erityistutkimuksia ja leikkauksia tehdään vain harvoin elämän aikana, on perusteeton ja osoittaa ymmärtämättömyyttä siitä, millaisessa todellisuudessa monet palvelunkäyttäjät tänä päivänä elävät.

Kuluttajaliitto haluaa lisäksi nostaa esiin, että asiakasmaksujen korotusten jälkeen ihmiset jättävät hakeutumatta hoitoon, jolloin terveysongelmat ja sairaudet pahenevat, mikä tulee myös yhteiskunnalle kalliimmaksi. Edellä mainitun lisäksi hoitoon hakeutumisesta voi aiheutua ihmiselle pitkäaikaisia taloudellisia seurauksia useiden vuosien ajaksi. Ulosotossa on ollut viime vuosina vuosittain noin puoli miljoonaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksua ja on oletettavaa, että nyt esitettyjen maksukorotusten jälkeen määrä tulee nousemaan. Viime vuonna ulosotossa oli yhteensä 478 500 sote-asiakasmaksua, joista sairaala- ja muita laitoshoitomaksuja oli 200 000.[3] Sairaalamaksut ovat yksiä kaikista perustavanlaatuisimpien terveydenhuollon palveluiden maksuista, sillä sairaalassa turvataan usein potilaan elämää kirjaimellisesti. Kuluttajaliiton teettämissä kuluttajakyselyissä nousee esiin, että ihmiset jättävät jo nyt hoitamatta terveyttä asiakasmaksujen takia. Kuluttajaliiton teettämän kuluttajakyselyn (Aula Research 2025, n=1149) kysymykseen: ”Kuinka paljon terveydenhoitomenojen/hintojen nousu on vaikuttanut oman kotitalouden taloudelliseen tilanteeseen viimeisen puolen vuoden aikana” 16 % vastaajista vastasi, että erittäin paljon ja 25 % jokseenkin paljon. Toisen Kuluttajaliiton teettämän kuluttajakyselyn (Aula Research 2025, n=1021) mukaan joka viides vastaaja oli joutunut jättämään terveyttä hoitamatta viimeisen puolen vuoden aikana siitä syystä, ettei hänellä ollut varaa julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuihin. Yhden aikuisen lapsiperhekotitalouksissa terveyttä oli joutunut jättämään hoitamatta viimeisen puolen vuoden aikana julkisen terveydenhuollon asiakasmaksujen takia joka neljäs vastaaja.

Kuluttajaliitto katsoo, että hallituksen esityksessä on joitain hyviä pirstaleisia muutoksia.  On kuitenkin todettava, että lakiesityksen kokonaismittakaavassa ja huomioiden myös aiemmin tehdyt asiakasmaksujen korotukset, voidaan niiden merkitystä pitää jokseenkin vähäisenä. On positiivista, että lakiesityksessä esitetään alle 18-vuotiaiden sekä synnyttäneiden palveluiden maksuttomuuden laajentamista. Perheissä oleva huoli sairastamisen kustannuksista tulee kuitenkin vyörymään myös alaikäisille ja näkymään siinä, paljonko kotitaloudella on varaa panostaa taloudellisesti muihin elämisen perusedellytyksiin kuten ruokaan tai lääkkeisiin.  Uusi erityistutkimusmaksu tulee todennäköisesti lisäämään tilanteita, joissa palvelunkäyttäjät kieltäytyvät tarvittavista tutkimuksista niiden hinnan takia ja lääkärit joutuvat tekemään hoitopäätöksiä vaillinaisilla tiedoilla.  Uudet maksut nostavat myös esiin kysymyksen siitä, pitäisikö lainsäädännössä turvata nykyistä paremmin asiakkaiden oikeus saada tietoa terveydenhuollon ammattilaiselta vastaanottohuoneessa julkisen palvelun hinnasta samalla tavoin kuin yksityisen sektorin kuluttajapalveluissa.  Kuluttajaliitto katsoo, ettäon positiivista, että erityistutkimusmaksu ja leikkaus- ja toimenpidemaksu kerryttävät maksukattoa ja tästä Kuluttajaliitto antaa lakiesitykselle kiitosta. Kuluttajaliitto ei kannata uusien kuolinpesältä perittävien maksujen säätämistä, mutta katsoo niiden olevan enemmän perusteltavissa ja hyväksyttävissä kuin muiden uusien asiakasmaksujen ja asiakasmaksujen korotusten. Kuluttajaliitto haluaa myös todeta, että vaikka sinällään on positiivista, että raskauden keskeytyksen toimenpide huomioitiin pääsääntöisesti lakiesityksessä maksuttomana palveluna, olisi ollut perusteltua olla luomatta raskauden keskeytysten maksuihin rajauksia keskeytyksen perusteen takia.

Kuluttajaliitto haluaa painottaa, että asiakasmaksujen korotusten keskellä olisi välttämätöntä säätää pikaisesti asiakasmaksulain 11 §:ssä tasasuuruisten terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamisvelvoitteesta, silloin kun asiakasmaksu uhkaa henkilön toimeentuloa. Tällä hetkellä asiakasmaksulaissa ei aseteta hyvinvointialueille velvoitetta alentaa terveydenhuollon tasasuuruisia asiakasmaksuja (esimerkiksi sairaalamaksuja), silloin kun maksu vaarantaa ihmisen toimeentulon.  Asiakasmaksulain 11 §:ssä asetetaan hyvinvointialueille oikeus tehdä päätös terveydenhuollon tasasuuruisten maksujen alentamisesta, mutta harva hyvinvointialue on tällaisen päätöksen tehnyt [4], vaikka sosiaali- ja terveysministeriö on sitä suositellut vuonna 2025 antamassa ohjausasiakirjassaan [5].

Terveydenhuollon maksukatto on tärkeä asiakkaiden suojamekanismi, mutta se ei ole aukoton ja kaipaa

myös pikaisesti uudistamista. Asiakkaiden taloudellisten kustannusten kannalta on merkittävää huomata se, että hyvinvointialue voi veloittaa asiakkaalta sairaalapäivistä hoitopäiväkohtaisen ylläpitomaksun, vaikka terveydenhuollon maksukatto olisi täynnä. Niin kuin aiemmin tässä lausunnossa tuotiin esiin,

sairaala- ja muita laitoshoitomaksuja oli viime vuonna ulosotossa yli 200 000. Maksukaton seuranta on myös lähtökohtaisesti asiakkaan vastuulla, eikä kaikilla ole siihen tosiasiallisia mahdollisuuksia. Olisikin tärkeää siirtää terveydenhuollon maksukaton seurantavelvollisuus hyvinvointialueille.

Terveydenhuollon tasasuuruisten asiakasmaksujen alentamisvelvoitteesta säätämistä asiakasmaksulain 11 §:ssä voitaisiin pitää viimesijaisena asiakkaan turvarenkaana silloin kun maksukaton suojaus pettää.  Selvyyden vuoksi todettakoon, että muutos ei tarkoittaisi, että asiakas saisi aina asiakasmaksua alennettua hakemuksella, vaan jatkossakin hyvinvointialue arvioisi alentamiskriteerien täyttymistä. Muutos tarkoittaisi, että asiakkaalla olisi edes mahdollisuus hakea yksilöllistä huojentamista terveydenhuollon tasasuuruisiin asiakasmaksuihin kaikilla hyvinvointialueilla. Lakiteknisesti muutos olisi erittäin helppo toteuttaa ja muutoksen budjettivaikutuksia voidaan myös pitää hyvin kohtuullisina.

Asiakasmaksujen yksilöllisen huojentamisen lainsäädäntömuutoksille ei ole koskaan ollut yhtä suuri tarve kuin on nyt. Asiakasmaksukorotusten keskellä terveydenhuollon tasasuuruisten asiakasmaksujen huojentamisvelvoitteesta säätäminen olisi myös tärkeä viesti tavallisille ihmisille siitä, että heidän terveydellään on merkitystä.

Lausunnon tiivistelmä:

  • Kuluttajaliitto vastustaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksia. Uudet asiakasmaksut ja maksujen korotukset tulevat aiheuttamaan monenlaisia kielteisiä vaikutuksia palvelunkäyttäjille.
  • On välttämätöntä säätää pikaisesti asiakasmaksulain 11 §:ssä terveydenhuollon tasasuuruisten asiakasmaksujen yksilöllisestä huojentamisvelvoitteesta silloin kun ihmisen toimeentulo vaarantuu maksun johdosta. Tällä hetkellä asiakasmaksulaissa ei aseteta hyvinvointialueille velvoitetta alentaa terveydenhuollon tasasuuruisia maksuja, vaikka maksu vaarantaisi asiakkaan toimeentulon.

Helsingissä 5.11.2026
Kuluttajaliitto ry
Julia Lumijärvi, juristi. OTM, HLL


  • Kuluttajan lakineuvonta puhelimitse vuodeksi 15 eurolla

    Juristimme on puhelinsoiton päässä jäsenillemme. Jäsenyys alkaen vain 15 € / vuosi!
    Lue lisää jäsenyydestä