11. Mahdolliset muut kommentit hallituksen esitysluonnoksesta
Kuluttajaliitto ry (jäljempänä Kuluttajaliitto) on kuluttajien ja asukkaiden ohella potilaiden ja sote-asiakkaiden neuvonta-, koulutus- ja edunvalvontajärjestö. Kuluttajaliitto esittää hyvinvointialueiden rahoitukseen liittyen kohteliaimmin esitysluonnoksesta seuraavat huomiot:
Esitysluonnoksessa ehdotetaan merkittäviä leikkauksia hyvinvointialueiden rahoitukseen. Tästä esimerkkinä on se, että palvelutarpeen kasvua huomioitaisiin jatkossa rahoituksessa nykyistä vähemmän, 80 %:n sijaan 60 %.
Kuluttajaliitto katsoo, että esityksen tavoitteena olevat valtion säästötoimenpiteet ovat sinänsä hyväksyttäviä ja ymmärrettäviä. Säästötoimien tulee kuitenkin olla kohtuullisia tavoiteltuun päämäärään nähden, jotta hallitusohjelmankin mukaisesti perustuslain mukaiset palvelut saadaan turvattua.
Ehdotetun kaltaisiin leikkauksiin sisältyy riski, että palvelujen tuottamisen painopiste siirtyy ennaltaehkäisevistä palveluista kiireellisten palvelujen turvaamiseen. Seurauksena voi olla kasvava tarve kiireellisille palveluille. Jotta säästöjä saadaan pitkällä aikavälillä, tällainen toimintatapa on kestämätön.
Kuluttajaliitto huomauttaa, että potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon sekä siihen, että hänen ihmisarvoaan kunnioitetaan. Potilaan oikeudet on otettava huomioon terveyspalvelujen kehittämiseen vaikuttavassa päätöksenteossa.
Keinot ennaltaehkäisevien palvelujen ja esimerkiksi omalääkärimallin kehittämisen rahoittamiseen on turvattava myös jatkossa, jotta säästöjä syntyy. Liian suuret säästötoimet eivät Kuluttajaliiton näkemyksen mukaan enää vauhdita hyvinvointialueiden meneillään olevia kehittämis- ja sopeuttamispyrkimyksiä, vaan päinvastoin jarruttavat niitä, vaikeuttavat riittävien terveyspalvelujen järjestämistä ja heikentävät potilaan oikeuksien toteutumista.


