Kuluttajaliitto ry (jälj. Kuluttajaliitto) kiittää mahdollisuudesta antaa Liikenne- ja viestintäministeriölle kirjallinen lausunto otsikkoasiasta ja esittää kohteliaimmin seuraavat huomiot.
Kuluttajaliitto pitää myönteisenä, että hallituksen esitysluonnoksessa kiinnitetään huomiota nuorten kuljettajien kohonneeseen onnettomuusriskiin ja että siihen pyritään puuttumaan tutkimukseen perustuvilla toimilla. Liikenneturvallisuuden kehittäminen on koko yhteiskunnan etu ja keskeinen osa turvallista arkea. Samalla on kuitenkin korostettava, että kaikki muutokset tulee suunnitella siten, etteivät ne tarpeettomasti heikennä kuluttajien liikkumismahdollisuuksia, lisää taloudellista taakkaa tai aiheuta kohtuutonta eriarvoisuutta eri väestöryhmien tai alueiden välille.
Poikkeuslupamenettelyn tarkentaminen (97 §)
Poikkeuslupamenettelyn tarkentaminen on perusteltua, koska nykyiset kriteerit ovat osin tulkinnanvaraisia ja hakemusten määrän kasvu on johtanut enenevässä määrin nuorten kuskien liikenneonnettomuuksiin. Kuluttajaliiton näkökulmasta on tärkeää, että poikkeusluvat myönnetään oikeudenmukaisesti koko maassa ja että säännöllinen pitkämatkainen koulumatka tai pysyvä työtehtävä voi edelleen olla peruste luvan saamiselle. Erityisesti nuorten osallistumismahdollisuuksia koulutukseen ei tule vaarantaa. Poikkeuslupien määrän väheneminen voi jo itsessään pienentää altistumista liikenteen vaaratilanteille, mutta vaikutukset tulisi arvioida esitysluonnoksessa vielä tarkemmin, jottei synny esitysluonnoksessakin esiin tuotua kulkutapasiirtymää kohti vielä riskialttiimpia ajoneuvoja, kuten mopoja ja kevyitä nelipyöriä.
Riskientunnistamiskoulutuksen laajentaminen (35 §)
Riskientunnistamiskoulutuksen laajentaminen voi lisätä nuorten valmiuksia tunnistaa ja välttää riskitilanteita liikenteessä, mikä on esitysluonnoksessa esitetyn tutkimusnäytön perusteella erityisen vaikuttavaa juuri ajokokemuksen alkuvaiheessa. Esitysluonnoksen vaikutusarvioissa on todettu, että koulutuksen hinnan arvioidaan nousevan noin 130–160 eurolla, mutta arvio ei tarkastele riittävästi sitä, miten tällainen kustannusten kasvu vaikuttaa eri kotitalouksiin ja voiko sääntely osaltaan kasvattaa eroja alueiden välillä. Kuluttajaliitto painottaa tällaisen vaikutusarvioinnin tärkeyttä ja huomauttaa, että koulutuksen hinnannousun on pysyttävä kohtuullisena, jotta ajokortin hankkiminen ei muutu taloudellisesta asemasta riippuvaksi. Olisi mahdollisesti myös hyvä tarkastella voisiko olla tarpeen kehittää koulutuksen sisältöjä niin, että ne paremmin koskettavat nuorten omaa kokemusmaailmaan ja siten tukevat heidän kykyään soveltaa opittuja taitoja heidän arjessaan vastaan tulevissa liikennetilanteissa.
Alaikäisten yöajokielto (5 a §)
Alaikäisiin kohdistettu yöaikainen ajokielto on liikenneturvallisuuden näkökulmasta ymmärrettävä ja myös kansainvälisesti käytetty keino vähentää vakavia onnettomuuksia. Kuluttajaliitto kuitenkin korostaa, että nuorilla tulee olla mahdollisuus työntekoon ja harrastuksiin myös ilta-aikaan ilman kohtuutonta rajoitusta. Siksi yöajokiellon tulee sisältää selkeästi määritelty mahdollisuus poikkeuksiin muun muassa dokumentoidun työmatkan tai muun painavan syyn perusteella. Lisäksi on vältettävä tilannetta, jossa nuoret alkavat kiiruhtamaan matkantekoaan rajoituksen vuoksi, mikä voi paradoksaalisesti lisätä riskikäyttäytymistä. Kuluttajaliitto katsookin, että vaikutusarviota tulisi täydentää siten, että se kuvaisi tarkemmin yöajokiellon mahdollisia kielteisiä vaikutuksia, jotta voidaan varmistaa sen tehokkuus suhteessa näihin vaikutuksiin.
Alaikäisen kuljettajan tunnus (51 a § ja 93 §)
Kuluttajaliitto suhtautuu kaksijakoisesti alaikäisen kuljettajan tunnuksen käyttöönottoon. Tunnuksen valvontaa helpottava hyöty tunnistetaan ja se voi mahdollisesti jopa ennaltaehkäistä vaaratilanteita auttamalla myös muita kuljettajia ottamaan alaikäiset paremmin huomioon liikenteessä. Toisaalta tunnus voi myös päinvastoin altistaa nuoria leimautumiselle ja voi pahimmillaan vaikuttaa muiden kuljettajien käyttäytymiseen nuoria kohtaan epätoivotulla tavalla. Nuorten ei tule tunnuksen käytön vuoksi joutua erityisen tarkkailun kohteiksi tai sosiaalisen stigman alaisiksi. Tunnuksen käytön vaikutuksia tulisikin arvioida esitysluonnoksessa tarkemmin ja tarvittaessa kehittää vaihtoehtoisia tapoja vahvistaa valvontaa ilman henkilön näkyvää kategorisointia.
Vilppiin puuttuminen teoriakokeessa (56 a §) ja ajokieltokoulutuksen laajentaminen (37 §)
Vilppiin puuttuminen teoriakokeessa hallinnollisin seuraamuksin on oikeasuhtainen keino varmistaa, että ajokortin saaminen perustuu todelliseen osaamiseen. Kuluttajaliitto kannattaa tätä. Vastaavasti ajokieltokoulutuksen laajentaminen AM- ja T-korttiluokkiin sekä väliaikaisen ajokiellon yhteydessä on perusteltu keino puuttua varhain riskikäyttäytymiseen. Jotta sen vaikutukset toteutuvat yhdenvertaisesti, koulutusta tulee tarjota riittävästi myös harvaan asutuilla alueilla ja sen kustannukset tulee pitää kurissa.
Lopuksi
Kuluttajaliitto painottaa lopuksi, että kaikki liikenneturvallisuutta parantavat toimet ovat tietysti erittäin tervetulleita, mutta ne tulee yhteensovittaa kuluttajien liikkumisen sujuvuuden ja yhdenvertaisuuden kanssa. On varmistettava, ettei lainsäädäntö luo uusia sosioekonomisia tai alueellisia kuiluja, joissa turvallinen ja itsenäinen liikkuminen on mahdollista vain osalle nuorista. Vaihtoehtoisten kulkutapojen ja joukkoliikenteen saatavuus on huomioitava erityisesti niillä alueilla, missä oma auto on välttämättömyys. Esitysluonnoksen vaikutusarvioiden tarkentaminen parantaisi kokonaisuuden läpinäkyvyyttä ja varmistaisi, ettei uudistus johda epätoivottuihin tuloksiin. Muutosten vaikuttavuutta tulee myös seurata systemaattisesti ja sääntelyä tulee olla valmis korjaamaan, mikäli todelliset seuraukset poikkeavat tavoitteista tai lisäkuormitus kuluttajille muodostuu turvallisuushyötyjä suuremmaksi.


