Kirjallinen lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 4 luvun muuttamisesta

Kuluttajaliitto ry (jäljempänä Kuluttajaliitto) kiittää mahdollisuudesta antaa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kirjallinen lausunto otsikkoasiasta. Kuluttajaliitto esittää kohteliaimmin seuraavat huomiot:

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuksesta korvattavien taksimatkojen enimmäishintasääntelyä toistaiseksi voimassa olevaksi. Kuluttajaliitto vastustaa enimmäishintasääntelyn jatkamista. Perustelujen osalta viittaamme ystävällisesti valmisteluvaiheessa antamaamme lausuntoon.

Kuluttajaliitto pitää kuitenkin positiivisena asiana sitä, että kilpailu- ja kuluttajaviraston ehdottama lisäys, joka koskee voiton kohtuullisuuden arviointia kilpailutuksen yhteydessä, on otettu mukaan hallituksen esitykseen. Kuluttajaliitto edellyttää muutoinkin, että enimmäishintasääntelyn muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi tarkoittaa samalla järjestelmän jatkokehittämistä potilaan, taksiyrittäjän ja taksinkuljettajan kannalta parempaan suuntaan.

Vielä haluamme toistaa aiemmin lausumamme, että kysymys on niiden henkilöiden hoitoon pääsystä, jotka eivät pääse hoitoon muin tavoin. Tosiasialliseen hoitoon pääsyyn vaikuttaa tällöin taksipalvelun laadun taso eli se, toteutuuko kyyti suunnitellusti tai luvatusti, kuinka kauan aikaa kyytiin on varattava ja kuinka kauan kyytiä joutuu odottamaan. Siksi on tärkeää varmistua siitä, että Kela-kyytejä ajamaan halukkaita kuljettajia on myös jatkossa ja välityskeskuksille ei synny kannustimia tuottaa minimilaatua.


  • Ongelmia tuotteen palautuksen kanssa? Kaipaatko lakimiehen apua?

    Lakimiehemme on vain puhelinsoiton päässä jäsenillemme. Liity nyt – jäsenyys alkaen vain 15 € / vuosi!
    Lue lisää jäsenyydestä