Hävikkiviikon vieraskynä: Vastuullisempaa arkiruokaa

| |

Hävikkiviikon vieraskynä -blogisarjassa nostamme esille eri toimijoiden ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen. Punnitse & Säästän toimitusjohtaja Ulla Putkonen kertoo, miten hävikkiä voidaan pienentää arjen valinnoilla, kuten suunnittelemalla ostokset etukäteen, mitoittamalla määrät oikein ja hyödyntämällä kasviksia monipuolisesti. Esimerkiksi pavut ja linssit ovat paitsi monipuolisia proteiininlähteitä myös pitkäikäisiä raaka-aineita, jotka säilyvät hyvin ja soveltuvat jopa pakastettaviksi!

Ruokahävikin vähentäminen on resurssiviisasta. Kun ruokaa päätyy roskiin, päätyy sinne myös valtavat määrät resursseja – luonnonvaroja, energiaa, vettä, työtunteja ja rahaa. On ollut ilahduttavaa huomata kuinka puhe ruokahävikistä on vuosien varrella lisääntynyt ja tietoisuus aiheesta kasvanut. Aiheen ympärille on syntynyt yhteisöllistä tekemisen meininkiä, joka tuo yhteen sekä yritykset että kuluttajat vastuullisempien valintojen nimissä.

Kasvisruoan valitseminen on ilmastoteko

Kestävämmät elämäntavat kiinnostavat kuluttajia yhä enenevässä määrin. Ruoantuotannon ympäristövaikutukset, uusimmat ravitsemussuositukset ja terveydelliset hyödyt puoltavat vahvasti kasvispainotteista ruokavaliota. Ruokavaliolla on myös vaikutusta ruokahävikin ilmastovaikutuksiin. Mitä kasvispainotteisempi ruokavalio, sen ”parempi” kotona syntyvä ruokahävikki on ympäristön kannalta.

Arjen pyörteissä vastuullisempien valintojen vieminen käytäntöön on kuitenkin joskus helpommin sanottu kuin tehty ja muutos vaatii aikaa ja armollisuutta. Jos kasvisruokakulttuuri tuntuu vieraalta, viikoittainen kasvisruokapäivä on loistava tapa aloittaa. Kallistuminen kasvispainotteisempaan ruokavalioon vaatii alussa hieman enemmän hoksottimia, mutta helpottuu ajan myötä kun raaka-aineet tulevat tutuksi ja tavasta muodostuu uusi rutiini osaksi arkea.

Kasvisruokakeskustelussa esiin nousee usein huoli riittävästä proteiininsaannista. Hyviä kasvipohjaisia proteiininlähteitä on saatavilla runsaasti esimerkiksi papujen, linssien, tofun, soijarouheiden ja erilaisten kasviproteiinivalmisteiden muodossa. Myös pähkinät ja siemenet ovat hyvä lisä proteiinin saantia tukemaan. Ravintoarvojen monipuolisuuden näkökulmasta linssit ja pavut ovat loistava valinta eläinperäisen proteiinin korvaajaksi. Ne ovat monikäyttöisiä ja hävikin vähentämisen puolesta riemastuttavan pitkän säilyvyyden omaavia. Tiesitkö, että keitettyjä papuja voi myös pakastaa?

Onneksemme tänä päivänä maailma on pullollaan toinen toistaan herkullisempia kasvisruokareseptejä. Uusien reseptien kokeilu on parhaimmillaan kutkuttava seikkailu tuntemattomaan. Matkan varrelle osuu toivottavasti oivalluksia, onnistumisia ja uusien makujen löytämisen iloa. Epäonnistumisiltakaan ei taatusti voi välttyä, mutta niistä oppii.

Suunnittele ja mitoita ostokset oman talouden tarpeisiin

Punnitse & Säästä tunnetaan parhaiten pähkinä- ja herkkukauppana ja monikaan ei tiedä, että irtotuotteiden valikoimastamme löytyy monipuolisesti erilaisia papuja, linssejä, jauhoja, viljatuotteita sekä muita kuivia elintarvikkeita. Yrityksemme konsepti ja alkuperäinen idea pohjaa ostamaan tuotteita oman tarpeen ja kulutuksen mukaan ja teema on meille vuosi vuodelta tärkeämpi. Kotitalouksia on monenkokoisia ja siten myös kotiin ostettavien raaka-aineiden kulutuksessa on suuria eroja. Yhden henkilön taloudessa liian suuret pakkaukset saattavat lojua kaapissa pitkään ja päätyä lopulta hävikkiin. Tiesitkö, että tarjoamme räätälöidyt pakkauskoot kaikille irtotuotteille myös verkkokaupassamme?

Ruokahävikki on yhteinen ongelma ja tahtotila sen taklaamiseksi on vahva. Ruokahävikkiä syntyy ruoantuotannon jokaisessa vaiheessa, siispä vastuu sen vähentämisestä on yhteinen. Paljon on jo tehty, mutta paljon on vielä tehtävää!

Nappaa alta vinkkimme ruokahävikin vähentämiseen kotona:

  • Suunnittele ruokaostokset huolellisesti ja mitoita määrät todellisen tarpeen mukaan
  • Lisää kasviksia ruokavalioon vakiintuneella kasvisruokapäivällä
  • Tarkista jääkaapin sisältö kerran viikossa ja käytä ensimmäisenä hävikkivaarassa olevat elintarvikkeet
  • Jos ruokaa tuli tehtyä kerralla liikaa – hyödynnä pakastinta
  • Hyödynnä nahistuneet kasvikset ja juurekset erilaisiin tahnoihin, kastikkeisiin, patoihin ja keittoihin
  • Säilytä oikein

Ulla Putkonen

Toimitusjohtaja, punnitse&säästä

Hävikkiviikko
22.–28.9.2025

Lähde mukaan edistämään ruoan fiksua käyttöä kotona, kaupoissa, oppilaitoksissa, ravintoloissa – kaikkialla! Osallistu Hävikkiviikkoon 22.–28.9.2025 jakamalla tietoa ruokahävikistä ja kannustamalla hävikin vähentämiseen.

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.


  • Peruuntuiko matka? Askarruttaako reklamaatio?

    Hanki itsellesi kuluttajan lakineuvonta puhelimitse vain 15 eurolla vuodessa! Neuvomme niin arjen haasteissa kuin isommissa ongelmatilanteissa. Liity nyt!
    Lue lisää jäsenyydestä