Hävikkiviikon vieraskynä: Mehukas ruoka-arki ilman hävikkiä

| |

Hävikkiviikon vieraskynä -blogisarjassa nostamme esille eri toimijoiden ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen.  Code Ananaksen Co-founder & CMO Jasmin Heikkilä kertoo, miten Hävikkihyppy-hankkeen innovaatiohaasteen voittanut sovellus helpottaa arjen ruokasuunnittelua ja vähentää kotikeittiöiden hävikkiä.

Code Ananas™ syntyi halusta helpottaa ruoka-arkea fiksusti ja ratkaista arjen suurin ruokahaaste: hävikki kotikeittiöissä. Meitä, Code Ananaksen perustajia, Tekla Wannasta ja Jasmin Heikkilää inspiroi ajatus siitä, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omilla valinnoillaan – ja että pienillä teoilla voidaan saada aikaan iso muutos.

Siksi osallistuimme myös Hävikkihyppy-hankkeen innovaatiohaasteeseen, sillä uskomme ratkaisuumme kuin ananakseen pizzassa. Kilpailun jaettu voitto oli meille vahva merkki siitä, että olemme oikealla tiellä. Se kertoi, että ruokahävikin vähentämiseen tarvitaan uusia ratkaisuja ja että kuluttajille suunnattu sovellus voi todella muuttaa arkea.

Hävikin suurin lähde löytyy kotoa

Ruokahävikkiä syntyy eniten siellä, missä elämä tapahtuu eli omissa kodeissamme. Suunnitelmat muuttuvat, arki vie mennessään ja osa raaka-aineista jää käyttämättä. Se näkyy niin biojäteastiassa kuin kukkarossa – roskiin heitetty ruoka on roskiin heitettyä rahaa.

Code Ananas™ on kuluttajille suunnattu mobiilisovellus, joka helpottaa arjen ruokasuunnittelua ja vähentää kotikeittiöiden ruokahävikkiä merkittävästi. Ratkaisu on rakennettu alusta asti kansainvälisellä ajatuksella, sillä haasteet ruokahävikin suhteen ovat kaikkialla maailmassa samat. Code Ananas™ yhdistää universaalisti kuluttajalähtöisen ajattelun ja koko ruoan arvoketjun pellolta pöytään tekoälyvetoisen teknologian avulla.

Miten sovellus toimii?

Käyttö on helppoa: nappaa kuva jääkaapista, pakastimesta, muista ruokakaapeista ja ruokaostoskuitista. Tekoäly tunnistaa raaka-aineet sellaisinaan. Kuvista syntyy viikon ruokalista resepteineen. Samalla sovellus laatii ostoslistan, joka täydentyy mieltymysten ja kulutuksen mukaan. Näet myös, kuinka paljon säästät euroja ja pienennät hiilijalanjälkeäsi, kun raaka-aineet tulevat käytetyiksi ajoissa ja kulutus on optimoitu sinun arkeesi sopivaksi. Mehukasta, eikö?

Sovellus tuo kuluttajat ja ruokabrändit yhteen uudella tavalla

Sovelluksen ensimmäinen versio on tarkoitus julkaista syksyn 2025 aikana, ja sen käyttö on kuluttajille ilmaista. Tulot syntyvät yhteistyöstä esimerkiksi ruokabrändien kanssa.

Kuluttajien avuksi hävikin vähentämiseen tarvitaan myös muita ruokaketjun toimijoita. Tarvitaan kanavia ja tekoja, joilla voimme yhdessä tukea kuluttajaa kestävän ruoka-arjen rakentamisessa. Myös tähän Code Ananas™ on aivan uudenlainen ratkaisu. Se on suora kanava kuluttajan keittiöön.

Ruoan ostamisesta löytyy paljon erilaista dataa, mutta mitä tapahtuu kassahihnan jälkeen, onkin avoin kysymys. Ruokatuottajat miettivät esimerkiksi sitä, miten tuotteet tulevat käytetyiksi. Kysymyksiä riittää, ja datan analyysi antaa ruokabrändeille arvokasta tietoa esimerkiksi tuotekehityksen pohjalle.

Entä tietosuoja?

Moni varmasti miettii, mitä dataa sovellus kerää. Kuvista tunnistetaan tuotteet ja määrät, jotta reseptit ja ostoslistat voidaan tehdä oikein. Henkilötietoja ei jaeta eteenpäin. Kaikki käsittely tapahtuu EU:n tietosuojasääntöjen mukaisesti.

Fiksu ja kiva ruoka-arki

Yli kolmannes maailman ruoasta päätyy hukkaan, ja yli puolet tästä syntyy kotona. Se on valtava menetys sekä ympäristölle että taloudelle. Code Ananas™ tarjoaa tavalliselle kotikeittiölle selkeän ratkaisun lähes kaikkeen fiksun ja kivan ruoka-arjen ympärillä: selkeät suunnitelmat, vähemmän stressiä, enemmän säästöä ja vaikutusta planeettamme hyvinvointiin. Käyttö alkaa helposti yhdestä napista – kameran laukaisusta.

Haluatko kuulla lisää?

Tiistaina 23.9.2025 klo 9–11.15 järjestettävässä Hävikkiviikon “Ruokahävikki kuriin: tavoitteet, teot ja ratkaisut hävikin vähentämiseksi -webinaarissa Code Ananas™ saman pöydän ääreen Satokausikalenterin ja Kuluttajaliiton kanssa keskustelemaan Hävikkihyppy-hankkeen innovaatiohaasteen voittoratkaisuista. Luvassa on taatusti mehukasta keskustelua siitä, kuinka yhdessä voimme vaikuttaa ruokahävikkiin nyt ja tulevaisuudessa. täällä >>

Piipahda myös Code Ananaksen verkkosivuilla, Instagramissa ja LinkedInissä.

Jasmin Heikkilä

Co-founder & CMO, Code Ananas

Code Ananas Company Oy on vuonna 2024 perustettu suomalainen born global -startup, jonka päätuote Code Ananas™ -mobiilisovellus auttaa kuluttajaa säästämään aikaa ja rahaa sekä vähentämään kotona syntyvää ruokahävikkiä. Yrityksille ja ruokabrändeille Code Ananas™ tarjoaa uudenlaisen kohtaamispaikan kuluttajien kanssa siellä, missä ruokahävikkiä syntyy eniten – kotikeittiöissä.

Hävikkiviikko
22.–28.9.2025

Lähde mukaan edistämään ruoan fiksua käyttöä kotona, kaupoissa, oppilaitoksissa, ravintoloissa – kaikkialla! Osallistu Hävikkiviikkoon 22.–28.9.2025 jakamalla tietoa ruokahävikistä ja kannustamalla hävikin vähentämiseen.


Code Ananas on toinen Hävikkihyppy-hankkeen innovaatiohaasteen voittajista. Kuluttajaliiton koordinoiman ja maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman Hävikkihyppy-hankkeen (2024-2027) tavoitteena on saada keskeiset ruokaketjun toimijat toteuttamaan lisätoimia kotitalouksien ruokahävikin ennaltaehkäisemiseksi sekä edistää uusia ratkaisuja ja liiketoimintamahdollisuuksia, jotka auttavat kuluttajia vähentämään ruokahävikkiä arjessaan. Hävikkiviikko järjestetään osana Hävikkihyppyä vuosina 2025 ja 2026.

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.


  • Peruuntuiko matka? Askarruttaako reklamaatio?

    Hanki itsellesi kuluttajan lakineuvonta puhelimitse vain 15 eurolla vuodessa! Neuvomme niin arjen haasteissa kuin isommissa ongelmatilanteissa. Liity nyt!
    Lue lisää jäsenyydestä