Hävikkiviikon vieraskynä -blogisarjassa nostamme esille eri toimijoiden ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen. Vaasanin viestintäpäällikkö Anni Pyykkö kertoo, miten Vaasan on onnistunut vähentämään valmiiden tuotteidensa hävikkiä huikeat 67 % kahdessa vuodessa. Lisäksi Pyykkö jakaa vinkit, joiden avulla leipähävikin taklaaminen onnistuu kotona.
Tietoisuus ruokahävikin vaikutuksista ympäristöön ja lompakkoon on viime vuosina lisääntynyt, ja hävikintorjunta on noussut mediassakin oikeutetusti parrasvaloihin. Leipä on yksi yleisimpiä roskiin päätyviä ruokia niin kaupassa kuin kotona. Siksi Vaasan, suomalaisten suosikkileipien leipojana, kantaa suurta vastuuta yhteisissä hävikkitalkoissa. Mielestämme yksikään leipäpala ei kuulu roskiin, ja haluamme parhaamme mukaan tukea kotitalouksia hävikintorjunnan tiellä.
Leipäpussi torjuu hävikkiä myös kotona
Yksi tehokkaimpia Vaasanin käytössä olevia keinoja vaikuttaa kotona syntyvän leipähävikin määrään on asiansa ajava leipäpakkaus. On meidän vastuullamme pakata leipä niin, ettei kotona tarvitse heittää yhtäkään leipäpalaa roskiin. Leipäpakkauksen tärkein tehtävä on pitää leipä tuoreena ja estää kuivuminen ja pilaantuminen niin kuljetuksessa, kaupan hyllyllä kuin kotona. Muovinen leipäpussi suojaa leipää hävikiltä tehokkaasti, vaikka muovi usein saakin kritiikkiä. Muovi on kuitenkin toistaiseksi paras materiaali suojaamaan tuoretta leipää, emmekä ole jatkuvasta kartoituksesta ja testauksesta huolimatta löytäneet sille vielä voittajaa.
Hävikin torjunta osaksi arkea
Kiireisessä ja kuormittuneessa arjessa hävikintorjunta voi olla viimeisenä mielessä, mutta onneksi hävikintorjunta ei ole rakettitiedettä eikä vaadi valtavia ponnistuksiakaan. Ruokahävikin torjunta kotona onnistuu parhaiten silloin, kun se otetaan osaksi arkirutiineja. Silloin se muuttuu pysyväksi tavaksi jo ruokaostoksia suunnitellessa.
Hävikki on usein erityisesti lapsiperheiden vitsaus, sillä pienten syöjien ruokamenekkiä on usein mahdotonta ennustaa tai hallita. Kannustamme perheissä keskustelemaan ruokahävikistä lapsentasoisesti, sillä samalla voi yhdessä perehtyä siihen, mistä ruoka lautasillemme tulee ja miksi se on liian arvokasta hukattavaksi. Tiesitkö, että ruisleivän matka siemenestä lautaselle kestää yli vuoden?
Matalan kynnyksen helpot vinkit hävikin torjuntaan kotona:
- Säilytä elintarvikkeet oikein
Yksi tehokkaimmista, mutta usein unohtuvista ruokahävikin torjuntakeinoista on ruuan oikeanlainen säilytys. Kun elintarvikkeille tarjoaa niille ihanteelliset säilytysolosuhteet, ne säilyvät syömäkelpoisina pidempään. Esimerkiksi leivälle paras säilytyslämpötila on huoneenlämpö – jääkaapissa leipä vanhenee ennen aikojaan.
- Älä tuijota liikaa parasta ennen -päivämääriä
Luota aisteihisi: jos ruoka näyttää, tuntuu, tuoksuu ja maistuu syömäkelpoiselta, usein se myös on sitä, vaikka parasta ennen -päivämäärä olisi jo ohitettu.
- Kuivahtanut leipä taipuu moneen!
Olemme koonneet reseptipankkiimme lukuisia ohjeita kuivahtamaan päässeiden leipäpalojen hyödyntämiseen. Tuoreimmat päivänsä nähnyt leipä muuntuu perinteisten lämpimien uunivoileipien lisäksi vaikkapa krutongeiksi tai granolaksi. Leivänkannikan voi myös surauttaa smoothien sekaan – vain mielikuvitus on rajana!
- Käytä leipää hävikintorjunta-aseena
Edellisen päivän jämät muuntuvat hetkessä uudeksi ateriaksi, kun hyödyntää leipää alustana. Esimerkiksi ylimääräisen kastikkeen kylkeen ei tarvitse valmistaa uutta lisuketta, sen voi vain levittää leivän päälle, ja monipuolinen ateria on katettu!
- Hyödynnä pakastinta fiksusti
Pakasta elintarvikkeet tuoreina. Leipä on kiitollinen pakastettava, jonka voi sulattaa helposti paahtimessa tai mikrossa. On hyvä muistaa, että pakastin on tehokas hävikintorjuja vain, jos sen aarteet todella tulee hyödynnettyä. Muista siis välillä kurkata pakkaseen.
Vaasanin oman hävikin torjunta ulottuu myös koteihin
Joskus hävikintorjuntaa kotona tukevat ratkaisut ovat simppeleitä, kuten se, että tuomme leipähyllyille myös pieniä pakkauskokoja. Joskus taas vaaditaan isompia tekoja ja rohkeutta laittaa tuttuja käytäntöjä uusiksi. Vaasan on jo pitkään tehnyt töitä pienentääkseen tuotannossaan syntyvää hävikkiä, ja edistysaskelia on otettu pitkin matkaa, mutta vuonna 2023 hävikintorjunnassa otettiin harvinaisen suuri harppaus. Vaasan uudisti leipiensä toimitukset kauppoihin laajentaen niitä myös leivontapäivää seuraavalle päivälle.
Valtava harppaus hävikinhallinnassa onnistui tuotekehityksen edistysaskelien ansiosta. Vaasanin tuotekehitystiimi on kehittänyt reseptejä ja leivontaprosesseja niin, että suomalaisten suosikkileivät säilyvät pidempään tuoreina ja mehevinä. Uudistuksen ansiosta aiemmin ylileivonnasta hävikkiin menneet leivät pääsivät kaupan hyllylle, ja leikkasimme valmiiden tuotteiden hävikistämme huikeat 67 % kahdessa vuodessa!
Pidempään säilyvän tuoreuden ansiosta leipähävikkiä voi vähentää leipomoidemme lisäksi myös kaupassa ja kotona. Kun leivät pysyvät pehmeinä ja tuoreina pidempään, leipäpussin viimeisetkin palat tulevat useammin syödyksi.
Haluamme siis tarjota kotien hävikintorjuntaan keinot ja motiivin – tilaisuuksia kyllä tulee arjessa vastaan!
Psst! Olemme koonneet sivuillemme parhaat hävikkireseptimme ja -vinkkimme.

Anni Pyykkö
Viestintäpäällikkö, Vaasan Oy
Hävikkiviikko
22.–28.9.2025
Lähde mukaan edistämään ruoan fiksua käyttöä kotona, kaupoissa, oppilaitoksissa, ravintoloissa – kaikkialla! Osallistu Hävikkiviikkoon 22.–28.9.2025 jakamalla tietoa ruokahävikistä ja kannustamalla hävikin vähentämiseen.

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.


