Tutkijoiden, päättäjien, kuntatoimijoiden ja järjestöjen viesti Jaa Se! -hankkeen seminaarissa oli selkeä: jakamistalous voi olla merkittävä väline kestävän arjen edistämisessä, mutta sen potentiaali jää hyödyntämättä ilman selkeää sääntelyä, taloudellisia kannustimia ja arjen tasolla tapahtuvaa kulttuurista muutosta. Kuluttajaliiton koordinoima Jaa Se! -hanke esitteli loppuseminaarissaan 26.8. joukon suosituksia, joiden tavoitteena on vauhdittaa jakamistalouden yleistymistä. Tutustu suosituksiin alla.
Perinteisen omistamisen ja ostamisen tilalle tarvitaan jakamistalouden mukaisia resurssiviisaampia kulutuksen tapoja ylikulutuksen taklaamiseksi. Päättymäisillään olevassa Kuluttajaliiton ja yhteistyökumppaneiden Jaa Se! -hankkeessa testattiin käytännön ratkaisuja, kuultiin kuluttajia ja tunnistettiin esteitä, jotka jarruttavat jakamistalouden arkipäiväistymistä.
“Omistamiseen perustuva kulutuskulttuuri on ristiriidassa ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kanssa. Tarvitaan sekä sääntelyä että muuta käytännön tukea, jotta kestävämpi arki olisi mahdollinen kaikille”, toteaa hankevastaava Jenni Vainioranta Kuluttajaliitosta.
Loppuseminaarissa julkaistiin toimenpide-ehdotuksia lainsäätäjille, viranomaisille ja kunnille. Jakamistalouden potentiaalin hyödyntäminen edellyttää pitkäjänteistä työtä, jossa tunnistetaan ja puretaan rakenteellisia esteitä, asenteellisia haasteita sekä eriarvoisuutta lisääviä tekijöitä, sillä kestävään elämäntapaan siirtymisen tulisi olla kaikille saavutettava ja houkutteleva vaihtoehto.
Hankkeen suositukset pähkinänkuoressa
- Sääntely ja vastuut selkeiksi. Jakamistalouteen liittyvät vastuut, oikeudet ja riskit ovat usein epäselviä ja vaikeasti ennakoitavia. Kuluttajat kokevat epävarmuutta esimerkiksi omaisuutensa vahingoittumisesta tai riitatilanteiden ratkaisemisesta. Puutteet sääntelyssä ja oikeussuojassa nostavat osallistumiskynnystä ja vähentävät luottamusta yhteiskäyttöratkaisuihin. Tarkastellaan tarvetta päivittää sääntelyä alustapalveluiden, kuluttajien ja yksityishenkilöiden välisiin sopimuksiin ja arvioidaan tarve kehittää menettelyjä vähäisten riita-asioiden käsittelyyn myös yksityishenkilöiden välisissä sopimussuhteissa.
- Taloudelliset kannustimet käyttöön: Kehitetään verotuksellisia ja muita kannustimia jakamistalouden kuluttamiseen ja liiketoimintaan. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen kehittäminen tukemaan jakamistaloudellista kuluttamista.
- Sosiaaliturvan esteiden purkaminen: Pienimuotoiset jakamistaloudesta koituvat vuokratulot eivät saa johtaa sosiaaliturvaetuuksien leikkauksiin – suojaosuuksia tarvitaan.
- Kuluttajakasvatuksen vahvistaminen: Jakamistalouden omaksuminen edellyttää osaamista ja arjen taitoja varhaiskasvatuksesta kansalaisjärjestöjen toimintaan asti.
- Julkisen sektorin rooli jakamisen mahdollistajana: Kunnilla ja valtiolla on merkittävä rooli jakamista mahdollistavien ympäristöjen, yhteisöllisten kokeilujen ja erityisesti ei-kaupallisten ratkaisujen mahdollistajana.
Jaa Se! -hankkeen verkosto
Suositukset on laadittu Kuluttajaliiton, Itä-Suomen yliopiston ja muotoilutoimisto 2Loopsin yhteisessä Jaa Se! -hankkeessa, jota on rahoittanut Sitra ja Kuluttajaosuustoiminnan säätiö. Hankkeeseen osallistui myös laaja sidosryhmien verkosto, joka koostui yrityksistä, järjestöistä, kunnista ja muista hankkeista ja verkostoista.
Mikä jakamistalous?
Jakamistalous tarkoittaa tavaroiden, tilojen, palveluiden sekä muiden resurssien jakamista ja yhteiskäyttöä. Keskeistä on vajaakäytössä olevien resurssien tehokkaampi hyödyntäminen. Sen sijaan, että kaikki ostaisivat omat tavaransa ja tilansa, ihmiset lainaavat, vuokraavat tai jakavat niitä keskenään esimerkiksi arjen yhteisöjen kautta maksutta tai tavaralainaamoita, vuokrauspalveluita tai vertaisvuokrausta hyödyntäen.
Tutustu myös Jaa Se! -hankkeen muihin materiaaleihin, kuten sesonkikalentereihin ja oppaaseen.


