Joukossa on voimaa – ryhmäkannemenettely eurooppalaiselle tasolle myös Suomessa

Kun useampi kuluttaja joutuu saman laittoman toiminnan kohteeksi, voi olla järkevää harkita asian viemistä oikeuteen ryhmänä. Etenkin Yhdysvalloista kantautuu silloin tällöin uutisia ryhmäkanteen konkreettisista tuloksista. Suomessa kollektiiviset kanteet ovat kuitenkin vielä harvinaisia. Miksi näin on? Entä mikä ero on joukkokanteella, ryhmäkanteella ja edustajakanteella? Asiaa avaa meille blogikirjoituksessaan Kuluttajaliiton asiantuntija Tiia Pesonen.

Vuonna 2016 yksityinen lakiasiaintoimisto julkaisi tiedotteen aikomuksestaan nostaa joukkokanne Nokian Renkaita vastaan. Tapauksessa Nokian Renkaita syytettiin harhaanjohtavasta markkinoinnista, kun se oli mainostanut renkaitaan hyödyntämällä manipuloiduiksi väitetyistä rengastesteistä saatuja tuloksia. Väärin perustein ostopäätöksen tehneitä kuluttajia pyrittiin saamaan joukkokanteeseen mukaan jopa useita kymmeniä tuhansia.1

Joukkokanteella tarkoitetaan kannemekanismia, jossa useampi kantaja vie asiansa oikeuteen samoin tai samankaltaisin perustein. Suomessa tällä tavoin nostetut jutut käsitellään tuomioistuimen valinnan mukaan joko toisistaan erillisinä itsenäisinä kanteina tai yhdistettynä eli konsolidoituna kanteena. Jälkimmäinen vaihtoehto edellyttää, että kanteet ovat perusteiden ja vaatimustensa osalta keskenään riittävän samankaltaiset. Joukkokanteesta voidaan valita myös yksi ensimmäisenä ratkaistava pilottikanne, johon annettu ratkaisu toimii ohjeena myöhemmille kanteille.

Oikeudenkäyntimenettelyn raskauden ja korkean kuluriskin vuoksi ei ole realistista, että keskivertokuluttaja haluaisi lähteä oikeuteen lainkaan.

Nokian Renkaiden tapauksessa joukkokanteen tarkoituksena oli mahdollistaa oikeuden saanti kuluttajille ilman, että jokaisen heistä olisi itsenäisesti vietävä asiansa oikeuteen. Oikeudenkäyntimenettelyn raskauden ja korkean kuluriskin vuoksi ei ole realistista, että keskivertokuluttaja haluaisi lähteä oikeuteen lainkaan. Joukkokanteen avulla kuluriski voidaan jakaa kaikkien kanteeseen osallistuvien kuluttajien kesken siten, että se pienenee huomattavasti.
Kuluriski kuitenkin pienenee joukkokanteessa vain sillä edellytyksellä, että kanteeseen osallistuu riittävän suuri määrä kuluttajia. Lisäksi tuomioistuimen on katsottava, että osallistuneiden kuluttajien kanteiden perustelut ja vaatimukset todellisuudessa ovat riittävän samankaltaiset juttujen yhdessä käsittelemiseksi. Mukaan ilmoittautuva kuluttaja ei voi olla varma kummankaan edellytyksen toteutumisesta, ja ottaa näin ollen suuren riskin osallistuessaan joukkokanteeseen.

Vaikka joukkokanteeseen liittyy selkeitä epäkohtia, auttaa se kuitenkin hahmottamaan sitä, miten suuremman joukon tuki voi edistää tai jopa mahdollistaa oikeusturvan toteutumisen kuluttajariidoissa. Toisin sanoen joukossa on voimaa. Vaikka Nokian Renkaiden tapauksessa kaavailtu joukkokanne ei lopulta edennyt, oli ajatus tällaisen kollektiivisen oikeussuojamekanismin hyödyntämisestä oikea.

Uusi EU:n edustajakannedirektiivi velvoittaa erityisen kollektiivisen oikeudenkäyntimekanismin käyttöönottoon jäsenmaissa.

Kuluttajan kannalta riskittömämpi vaihtoehto olisi joukkokanteen sijaan ollut ryhmäkanne. Toisin kuin joukkokanteeseen, ryhmäkanteeseen osallistuvat kuluttajat eivät lähtökohtaisesti joudu maksamaan lainkaan oikeudenkäyntikustannuksia. Ryhmäkanteen kiistattomista eduista huolimatta sellaista ei kuitenkaan ole vielä kertaakaan nostettu Suomessa. Myöskään Nokian Renkaiden tapauksessa toiminut lakiasiaintoimisto ei olisi voinut hyödyntää ryhmäkannetta, sillä tuolloinen ryhmäkannelaki rajasi kanteennosto-oikeuden koskemaan ainoastaan kuluttaja-asiamiestä.

Vuonna 2023 Suomessa implementoitiin uusi EU:n edustajakannedirektiivi, joka velvoittaa erityisen kollektiivisen oikeudenkäyntimekanismin käyttöönottoon jäsenmaissa. Implementoinnin myötä kanteennosto-oikeus laajentui koskemaan kuluttaja-asiamiehen lisäksi kaikkia oikeusministeriön nimeämiä oikeutettuja yksikköjä. Kanteen voi lisäksi nostaa kaikista EU:n edustajakannedirektiivin I liitteessä mainittujen EU-lakien rikkomuksista, eli puhtaan kuluttajansuojan lisäksi kanne voi koskea myös esimerkiksi tietosuojaa, rahoituspalveluja, liikennettä tai sähköistä viestintää. Edustajakannedirektiivi on lupaus kuluttajien oikeuksien yhä paremmasta käytännön suojasta.

Ryhmäkanteen tosiasiallinen käyttöönotto vaatiikin vielä huomattavasti työtä.

Suomalainen ryhmäkannejärjestelmä on kuitenkin vielä lapsenkengissä. Koska yhtäkään ryhmäkannetta ei ole nostettu, puuttuu järjestelmän eri toimijoilta, kuten oikeutetuilta yksiköiltä, tuomioistuimilta sekä kuluttajiltakin, vielä tarvittava kokemus ja tietotaito ryhmäkanteen käytännön ajamiseen. Myös ryhmäkanteiden rahoittamiseen liittyvät kysymykset ovat pitkälti avoimia. Ryhmäkanteen tosiasiallinen käyttöönotto vaatiikin vielä huomattavasti työtä.
Niin kuluttajansuojan kuin oikeusturvankin puolesta on kriittisen tärkeää, että ryhmäkannejärjestelmän toimintaedellytykset saadaan toteutettua, vaati se sitten uusia lakimuutoksia tai pelkästään ajattelutavan ja totuttujen menettelytapojen päivittämistä. Suomen kaltaisessa järjestelmässä, jossa siviilioikeudenkäyntien kustannukset jatkavat nousuaan, ryhmäkannejärjestelmän käyttöönotto voi onnistuessaan merkitä eroa oikeuteen pääsyn ja epäoikeudenmukaisuuden välillä.

1Yle uutiset ”Nokian Renkaita vastaan puuhataan kanteita – tavoitteena jopa 30 prosentin hinnanalennus” 2.3.2016

Tiia Pesonen

Oikeusnotaari, nuorempi tutkija, ERCCI-hanke

Tämä blogikirjoitus on osa Kuluttajaliiton ERCCI-hankkeen toimintaa. ERCCI (Empowering Redress and Consumer Capacity Initiative) (2025–2027) on EU:n rahoittama kaksivuotinen hanke, jossa tutkitaan EU:n edustajakannedirektiivin käyttöönottoa Suomessa.

Tutustu ERCCI-hankkeeseen.

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.


  • Ongelmia tuotteen palautuksen kanssa? Kaipaatko lakimiehen apua?

    Lakimiehemme on vain puhelinsoiton päässä jäsenillemme. Liity nyt – jäsenyys alkaen vain 15 € / vuosi!
    Lue lisää jäsenyydestä