Kuluttajaliiton valtuusto: Kuluttajien voitava ostaa turvallisesti myös EU:n ulkopuolisilta verkkokauppa-alustoilta

EU:n ulkopuoliset verkkokauppa-alustat, kuten Temu ja Shein, ovat herättäneet huolta Suomen ja koko EU:n sisämarkkinoiden tasapuolisuudesta, kuluttajaturvallisuudesta ja ympäristövastuusta. Nykyinen lainsäädäntö ei riittävästi vastaa näihin haasteisiin, mikä korostaa tarvetta nopeille ja vaikuttaville sääntelytoimille. Tilanne on muuttunut nopeasti ja jopa räjähdysmäisesti. Suomeen tuli EU:n ulkopuolelta viime vuonna yli 28 miljoonaa arvoltaan alle 150 euron lähetystä, kun vuotta aiemmin lukumäärä oli 3,6 miljoonaa lähetystä, selviää Tullin tilastoista. Kiinan osuus näistä lähetyksistä oli noin 98 prosenttia. Kiinasta tuodun paketin keskimääräinen arvo oli vain 6,02 euroa.

Monissa tutkimuksissa on tullut ilmi, että esimerkiksi Temun kautta myydään tuotteita, jotka eivät täytä EU:n turvallisuusstandardeja. Muun muassa viime marraskuussa Tanskan kuluttajajärjestö Forbrugerrådet Taenk testasi lasten leluja. Tulosten mukaan jopa 43 % testatuista leluista vapautti laittomia määriä kemikaaleja, joiden epäillään voivan aiheuttaa haitallisia muutoksia muun muassa lisääntymiskykyyn. Euroopan komissio on jo aikaisemmin käynnistänyt tutkinnan Temun toiminnasta mahdollisten digitaalipalvelusäädöksen (DSA) rikkomusten vuoksi.

Kuluttajaliiton valtuusto vaatii, että verkossa toimivat kauppapaikat joutuvat ottamaan lisää vastuuta toimistaan. Nykyinen lainsäädäntö ei velvoita verkkokauppa-alustoja riittävästi varmistamaan, että niiden kautta myytävät tuotteet täyttävät EU:n vaatimukset. Alustojen tulisi kantaa suurempi vastuu myytävien tuotteiden turvallisuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta. Tämä edellyttää lainsäädännön uudistamista siten, että alustat ovat velvollisia tarkastamaan tuotteiden vaatimustenmukaisuuden ennen niiden myyntiä.

Tullivapaus kannustaa kuluttajia suosimaan halpoja, mutta mahdollisesti laadultaan heikompia tuotteita, jotka tilataan EU:n ulkopuolelta. Voimassa oleva 150 euron tullivapausraja mahdollistaa sen, että kolmansista maista tulevat verkkokaupat voivat myydä tuotteitaan ilman tullimaksuja, kun taas EU:n sisäiset toimijoita kuormittavat vielä muutaman vuoden ajan tullimaksujen lisäksi arvonlisävero.

Halpojen ja monesti kertakäyttöisten tuotteiden massatuonti EU:hun lisää jätteen määrää ja kuormittaa kierrätysjärjestelmiä. Tämä ei ainoastaan aiheuta ympäristöhaittoja, vaan myös lisää EU:n jäsenvaltioiden jätehuoltokustannuksia. Lainsäädännön tulisi kannustaa kestävämpiin tuotantotapoihin ja vähentää ympäristökuormitusta. Monet EU:n ulkopuoliset verkkokaupat eivät myöskään osallistu pakkausjätteen kierrätyskustannuksiin.

EU:n ulkopuolisten verkkokauppojen aiheuttamat haasteet kuluttajansuojalle ja kuluttajien turvallisuudelle edellyttävät nopeita ja tehokkaita yhteiseurooppalaisia lainsäädännöllisiä toimia. Verkon markkinapaikoille tulee asettaa enemmän vastuuta myytävistä tuotteista ja palveluista, muun muassa digipalvelusäädöstä ja muuta asiaan soveltuvaa sääntelyä muuttamalla. Komission toimivaltaa tulee laajentaa EU:n ulkopuolisen verkkokaupan markkinavalvontaan. Kansallisilla viranomaisilla ei ole tällä hetkellä riittäviä edellytyksiä puuttua niiden toimintaan ja ilmi tulleisiin epäkohtiin.


  • Ongelmia tuotteen palautuksen kanssa? Kaipaatko lakimiehen apua?

    Lakimiehemme on vain puhelinsoiton päässä jäsenillemme. Liity nyt – jäsenyys alkaen vain 15 € / vuosi!
    Lue lisää jäsenyydestä