Etsimme ehdokkaita Kuluttajaliiton hallituksen puheenjohtajaksi, hallituksen jäseniksi ja varajäseniksi avoimella haulla toimikaudelle 2024–2026.
Kuluttajaliiton hallitus johtaa liiton hallintoa ja taloutta sekä vastaa asioiden valmistelusta valtuuston ja liittokokouksen päätöksentekoon. Hallitus vastaa kirjanpidon ja raportoinnin valvonnasta sekä muusta liiton sisäisestä valvonnasta. Hallituksen jäseniltä odotetaan paineensietokykyä, kykyä vastuulliseen toimintaan ja vaativiin päätöksiin esimerkiksi henkilöstöasioissa. Hallituksen työskentelyssä tarvitaan monipuolista ja käytännössä todettua osaamista eri organisaation johtamiseen liittyviltä aihealueilta. Kuluttajaliiton johtaminen on jo useamman kauden ajan pohjautunut asiantuntemukseen perustuvaan hallitustyöskentelyyn. Hallituksen jäseniltä odotetaan aktiivista osallistumista hallituksen työskentelyyn sekä kiinnostusta kuluttajan asemaan yhteiskunnassa.
Istuvan hallituksen kokoonpanona on ollut puheenjohtaja, viisi varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Hallitus kokoontuu normaalisti noin 6 kertaa vuodessa ja kokoukset pidetään arki-iltaisin. Osa kokouksista voidaan pitää lähikokouksina Helsingissä, liiton toimistolla. Kaikkiin kokouksiin voi myös osallistua etänä Teamsin välityksellä. Osa kokouksista voidaan pitää myös sähköpostikokouksina.
Kuluttajaliiton hallituksen jäsenet ovat Kuluttajaliiton tai sen jäsenyhdistysten jäseniä.
Hallituksen valintaa varten Kuluttajaliiton valtuuston kanssa on valmisteltu osaamistarpeet, joiden katsotaan olevan keskeisiä Kuluttajaliiton hallituksen työskentelylle. Hallituksen osaamistarpeisiin kuuluvat muun muassa poliittinen vaikuttaminen, talousosaaminen, järjestöjohtaminen sekä vastuullisuuskysymysten hallitseminen. Hallitus pyritään muodostamaan niin, että kaikki keskeiset osaamistarpeet tulee täytettyä.
Hallituksen osaamistarpeet:
- Vaikuttamis- ja sidosryhmäyhteistyö
- Järjestötyön ja -rahoituksen kehittäminen
- Strateginen johtaminen
- Kuluttajatutkimuksen tuntemus
- Vastuullisuuskysymysten hallitseminen
- Viestinnän johtaminen
- Henkilöstöasiat
- Liiton teemojen tuntemus (kuluttaja-asiat, asumisasiat, potilaan oikeudet)
Jos täytät osan tai kaikki näistä kriteereistä, tarjoa osaamistasi Kuluttajaliiton käyttöön! Aiempien vuosien tapaan valtuuston puheenjohtaja kokoaa hallitukseen hakeneista esityksen hallituksen jäseniksi edellä mainitut osaamiskriteerit huomioiden. Uuden hallituksen valitsee Kuluttajaliiton valtuusto syyskokouksessaan lauantaina 23.11.2024. Hallituksen kausi alkaa valtuuston syyskokouksen jälkeen ja päättyy vuoden 2026 syyskokoukseen.
Jos kiinnostuit, täytä hakulomake täällä. Haku päättyy sunnuntaina 10.11.2024.


