Kuluttajaliiton liittokokous vaatii hyvinvointialueita palauttamaan suomalaisten luottamuksen julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmään. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat elintärkeitä palveluita, joiden saatavuus on niiden toimivuuden kivijalka. Kuitenkin julkisesta sote-sektorista on tullut villi länsi, jossa asiakkaat joutuvat pelkäämään palveluidensa puolesta. Palveluita myös karsitaan äkkinäisillä päätöksillä sekä valtakunnallisesti että hyvinvointialueilla. Valtakunnan tasolla on tehty hiljattain lakiesityksiä palveluiden karsimisesta kuten ajokorttitarkastusten rajaamisesta pois julkisen järjestämisvastuun piiristä. Lisää karsimisesityksiä on tulossa mm. erikoissairaanhoitoon ja sosiaalihuoltoon, kun kevään 2024 kehysriihen päätöksiä saatetaan voimaan. Samanaikaisesti hyvinvointialueet ovat tehneet omia alueellisia palveluvalikoiman rajaamispäätöksiä selvittämättä kunnolla palvelunkäyttäjien mielipidettä niihin.
Hyvinvointialueiden puhelinpalvelut kuntoon
Hyvinvointialueilla tehdään myös piilopriorisontia. Piilopriorisointia on esimerkiksi se, kun hyvinvointialueiden heikon rahoitustilanteen takia kaikkia saatavilla olevia palveluita ei tarjota niitä tarvitseville asiakkaille. Piilopriorisointia on äärimmäisen vaikeaa saada kiinni. Asiakkaiden oikeusturvakeinot ovat piilopriorisointitilanteessa olemattomat, kun asiakas ei edes tiedä mitä palveluita häneltä evätään ja pysty näin harkitsemaan palveluiden hankkimista yksityiseltä sektorilta. Jotta asiakkaat saavat tiedon saatavilla olevista palveluista, tulee heidän pystyä olemaan yhteydessä hyvinvointialueille. Kuitenkin useiden hyvinvointialueiden puhelinpalvelut ovat täysin tukossa, ja soittoa takaisinsoittojärjestelmästä voi joutua odottamaan jopa useita päiviä tai viikkoja. Tämä on kohtuutonta! Kuluttajaliiton liittokokous vaatii, että puhelinpalvelut laitetaan kuntoon jokaisella hyvinvointialueella, jotta asiakkaalla on mahdollisuus saada yhteys terveyskeskuksiin. Kuluttajaliiton liittokokous kysyy hyvinvointialueilta: haluatteko te edes kuulla palvelunkäyttäjiä?
Palvelusetelit hyvinvointialueiden työkalupakkiin
Kuluttajaliiton liittokokous muistuttaa hyvinvointialueita myös siitä, että terveydenhuollon priorisointia ei voi perustella työntekijäpulalla, jos hyvinvointialueiden työkalupakkia ei ole laitettu kuntoon. Lain mukaan hyvinvointialueiden tulee ostaa terveydenhuollon palvelu ulkopuoliselta palveluntuottajalta tai antaa asiakkaalle palveluseteli, jos ne eivät pysty järjestämään hoitoa hoitotakuun mukaisesti omana tuotantona. Kuluttajaliiton teettämään kyselyyn (Aula Research 2024, n=2055) vastanneista 63 % oli sitä mieltä, että palvelusetelit ovat tärkeä palvelun järjestämismuoto. On siis selvää, että palvelusetelit on pidettävä hyvinvointialueiden työkalupakissa ja niitä on käytettävä hoitoon pääsyn turvaamisessa.
Kuluttajaliiton liittokokous vaatii lisää palvelunkäyttäjien kuulemista valtakunnan ja hyvinvointialuetasoisiin priorisointipäätöksiin. Jos palveluita rajataan hyvinvointialueilla, eivät päätökset saa muodostua johtavien viranhaltijoiden kynästä lukkojen takana vaan niiden takana tulee olla asiakkaiden ääni ja kuuleminen. Riittävät sote-palvelut tulee turvata perustuslain mukaisesti yhdenvertaisesti kaikille ihmisille!


