Tämän asiakaskokemuksen ikijää ei taida tosin sulaa enää lainkaan, niin jäätävää on ollut valokuituliittymän hankkiminen Suomen johtavana ja vastuullisena valokuituliittymien toimittajana itseään mainostavalta yritykseltä. Mitä oikein tapahtui?
Pientaloyhtiöömme Helsingissä markkinoitiin valokuituliittymää syyskuussa 2022. Alueelle oltiin rakentamassa valokuituverkkoa heti seuraavana keväänä. Myyntimies tuli tapaamaan taloyhtiömme hallituksen puheenjohtajaa, eli minua kertoen valokuidun eduista ja heidän yhtiönsä ylivoimaisesta palvelupaketista.
Puheet kuulostivat hyvältä, sillä korona-ajan etätyökulttuurissa olimme heränneet uuteen todellisuuteen ja havainneet pettymykseksemme, ettei kotimme nykyinen nettiyhteys ollut laisinkaan riittävä. Etenkään, jos käyttäjiä oli useampi samaan aikaan ja kaiken päälle vielä yläkerrassa pelikonetta paukuttava teini. Videopelaajamme mielestä hidas nettiyhteys oli tietenkin syy myös heikolle pelimenestykselle.
Ei siis ihme, että kiinnostuimme tarjouksesta. Ongelmaksi meinasi muodostua se, että päätös liittymisestä pitäisi tehdä pikaisesti ja vaatisi asian käsittelyä yhtiökokouksessa. Myyntimiehen mukaan sopimus pitäisi tehdä yhtiön nimissä ja liittymävaraus samalla kaikkiin huoneistoihin.
Järjestimme siis ylimääräisen yhtiökokouksen tammikuussa 2023 asian kiireellisyyden vuoksi. Kokouksessa kuitenkin vain osa osakkaista kannatti ehdotusta. Ilmoitin kokousta seuraavalla viikolla myyntimiehelle, ettemme valitettavasti saaneet enemmistöä hankkeen taakse.
Yllätykseni oli suuri, kun hän vastasikin, että sopimus olisi sittenkin mahdollista tehdä suoraan osakkaan ja yrityksen välille, mikäli yhtiöltä vain saataisiin sijoituslupa kaapeleille. Mitä hiivattia, mietin. Vastaanotto naapureilta olikin melkoisen kitkerä, kun vain viikko yhtiökokouskäsittelyn jälkeen lähdin kyselemään vapaamuotoisemmin sittenkin lupaa vain halukkaille osakkaille. Paha maku jäi suuhun jo tässä vaiheessa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt viheltää peli poikki jo tässä kohtaa ja jäädä kärvistelemään katkeilevan netin kanssa, mutta toivo paremmasta motivoi.
Sopimukset tehtiin helmikuussa 2023 ja myyntimies vakuutti kirkkain silmin, että rakennusluvat ja tarvittava määrä osallistujia on jo kasassa ja rakentaminen alkaa heti, kun routa sulaa. Lumet suli ja kesä tuli, eikä mitään kuulunut. Heinäkuussa pihalle tupsahtivat miehet, jotka tulivat asentamaan yhteyden sisäyksikköjä. Hienoa! Nyt homma vihdoin etenee, ajattelin. Seiniin porattiin läpiviennit ja pienet boksit ilmestyivät seiniin.
Vaan niin meni kesä, syksy ja talvi, eikä mikään edennytkään. Routa ehti taas sulaa maasta ja kesä 2024 saapua. Ainoa edistys on ympäri asuinaluetta ilmestyneet kyltit siitä, kuinka täälläkin on kohta nopea ja vapaa valokuituverkko.
Kuluttajana oloni on petetty ja turhautunut. On selvää, etteivät asiat ole menneet tässä tapauksessa kuin ”Strömsössä”, markkinointi on ollut virheellistä ja kohta paukkuu jo rakentamiselle asetettu 18 kk määräaikakin. Vaan mitäpä tässä tekisi? Kun ei sopimuksen purkamisestakaan mitään apua ole ja mielipahaani ja menetettyä luottamusta ei hyvitetä. Mitään emme ole tässä vaiheessa vielä liittymän asennuksesta maksaneet. Kilpailevia valokuidun tarjoajiakaan ei vielä ole alueelle ilmestynyt, sen verran tehokkaasti yritys onnistui naapurustoamme huiputtamaan.
Vähän aikaa sitten sain sähköpostiini viestin, jonka mukaan rakentaminen on viivästynyt useilla alueilla pääkaupunkiseudulla. Syyt ovat viestin mukaan yrityksestä riippumattomia, mutta niitä ei viestissä sen enempää avattu. Vastuuta luokattoman huonosta toiminnasta ei joko osata tai haluta kantaa.
Kuluttaja-asiamies on ohjeistanut alan toimijoita markkinointikäytännöistä, mutta näin käytännön kokemuksen perusteella entistä tiukempaa otetta ja seuraamuksia tarvitaan alan suitsimiseksi. ”Kun routa sulaa” on muodostunut perheessämme synonyymiksi sille, ettei jokin asia tule koskaan valmistumaan hienoista puheista huolimatta.

Tiina Vyyryläinen
VAIKUTTAMISTYÖN PÄÄLLIKKÖ
Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.


