Lähes jokaisesta puolueesta löytyy kuluttajan oikeuksia puolustava ehdokas

Kuluttajaliitto kysyi europarlamenttivaalien alla ehdokkailta ja puolueilta joukon kuluttajan kannalta keskeisiä kysymyksiä. Kysymykset liittyivät muun muassa turvalliseen digitaaliseen ympäristöön, riittävään oikeussuojaan ja lääkkeiden saatavuuteen ja kohtuuhintaisuuteen. Lähes jokaisesta puolueesta löytyy kyselyn tulosten perusteella ehdokas, jolle kuluttajalle tärkeiden teemojen edistäminen on tärkeää.

”Kyselyn avulla halusimme kartoittaa, kuka ehdokkaista ja mitkä puolueet ajavat samoja kuluttajamyönteisiä tavoitteita kuin me”, kertoo Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell. ”Oli hienoa huomata, että kiinnostusta kuluttajalle tärkeitä teemoja kohtaan ja kuluttajamyönteisyyttä löytyy kyselymme vastausten perusteella kaikista suurimmista ja melkein kaikista pienemmistäkin puolueista.”

”Omat kuluttajapoliittiset tavoitteemme EU-vaaleihin liittyvät kiinteästi kuluttajien jokapäiväiseen elämään ja kulutusvalintojen tekemiseen. EU-lainsäädännön tulee jatkossakin perustua kuluttajansuojan korkeaan tasoon, yksittäisen kuluttajan oikeusturvan vahvistamiseen ja tehokkaaseen seuraamusjärjestelmään”, painottaa Beurling-Pomoell.

Yksittäisistä ehdokkaista Kuluttajaliiton tavoitteiden kanssa eniten samoilla linjoilla olivat Petri Rinne (Keskusta), Maria Ohisalo (Vihreät) ja Eero Heinäluoma (SDP).

Puolueista kuluttajaystävällisimmin vastauksiin suhtautuivat Vihreät ja SDP. Kyselyyn vastanneista kaikista ehdokkaista Keskustan ja RKP:n ehdokkaat olivat keskimäärin vastauksiltaan eniten samaa mieltä Kuluttajaliiton vaalitavoitteista.

Kyselyn tulokset: kuluttajan oikeussuoja turvattava, tekoäly vaatii yhteistä sääntelyä

Valtaosa ehdokkaista oli sitä mieltä, että EU:n tulee tulevalla parlamenttikaudella panostaa voimakkaasti olemassa olevan lainsäädännön tehokkaaseen täytäntöönpanoon, jotta kuluttajien oikeussuoja toteutuu nykyistä paremmin. Ehdokkaat jakoivat pääosin huolen myös kuluttajien oikeudesta saada riitoihin vaihtoehtoista riidanratkaisua yksinkertaisemmin, kohtuuhintaisesti, nopeasti ja saavutettavasti koko EU:n alueella.

Tekoälyn sääntelyn tarpeisiin ehdokkailla oli painavaa sanottavaa. Lähestulkoon kaikki ehdokkaat näkivät EU-alueen yhteisen sääntelyn tarpeelliseksi turvallisten digimarkkinoiden mahdollistamiseksi. Ehdokkaat olivat myös lähes yksimielisesti sitä mieltä, että EU:n on luotava yhtenäiset toimintatavat harhaanjohtavan ja petollisen kuluttajiin kohdistuvan viestinnän, kuten mainonnan, estämiseksi.

Hieman hajontaa ehdokkaiden keskuudessa sai aikaan väite ”Eurooppalaiset kuluttajat ovat joutuneet kohtaamaan lääkkeiden saatavuushäiriöitä liian usein viimeisimpien vuosien aikana.” Yhteistä huolta herättivät kuitenkin lääkejakelun huoltovarmuus ja tuotannon omavaraisuus Euroopassa. Lääkkeiden saatavuushäiriöiden ehkäisy edellyttäisi ehdokkaiden mielestä nykyistä vahvempaa yhteistyötä Euroopan maiden kesken.

”Suunta, johon sisämarkkinoiden sääntelyssä liikutaan lähitulevaisuudessa vaikuttaa ennen pitkää myös suomalaisen kuluttajan mahdollisuuksiin ja oikeuksiin – joko niitä vahvistaen tai heikentäen. On siis äärimmäisen tärkeää, että jokainen käyttää äänioikeuttaan tulevissa vaaleissa”, muistuttaa Beurling-Pomoell.

Kysely toteutettiin 8.5.–24.5.2024. Kyselyyn vastasi yhteensä 21 europarlamenttivaaliehdokasta ja viisi puoluetta. Kuluttajaliitto kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita!

Lue lisää ehdokkaiden ja puolueiden mielipiteitä kuluttajateemoista avoimista vastauksista täältä.


  • Suosittu Kuluttaja-lehti edulliseen etuhintaan

    Kuluttaja-lehden ja laajan testipankin avulla voit tehdä parempia valintoja arjessasi. Kuluttajaliiton jäsenenä saat tilattua lehden etuhintaan. Lisäksi saat käyttöösi kuluttajan lakineuvonnan.
    Lue lisää jäsenyydestä