Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläinlääkintähuoltolain muuttamisesta

| |

Kuluttajaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua otsikkoasiassa.

Eläinlääkäripalvelujen kunnallista järjestämisvastuuta ehdotetaan muotoiltavaksi siten, että velvollisuus järjestää seura- ja harrastuseläimiä varten muita palveluja kuin ensiavun luonteista kiireellistä eläinlääkärinapua määräytyisi alueellisten tarpeiden perusteella. Kuluttajaliitto ry kannattaa esitettyjä muutoksia. Seura- ja harrastuseläimien omistajille tarjottavat eläinlääkäripalvelut ovat merkityksellisiä lemmikkejä omistaville kuluttajille.

Lakimuutoksella pystytään turvaamaan perustason eläinlääkäripalvelut myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ole riittävää yksityistä palveluntarjontaa. Ehdotettu kuntien järjestämisvastuun muutos on perusteltu, koska palvelujen tarjonta vaihtelee kunnittain. Suuremmalla joustovaralla pystytäänkin turvaamaan se, että kohtuuhintaisia peruseläinlääkäripalveluita on saatavilla tasavertaisesti koko Suomessa.

Kuluttajaliitto pitää tärkeänä, että lakiesityksessä tuodaan esiin palvelun hintojen kohtuullisuus ja sen turvaaminen. Yksityiset eläinlääkäripalvelut ovat keskittyneet merkittävästi viime vuosina, mikä on saattanut vähentää kilpailua ja sitä kautta johtaa korkeisiin eläinlääkäripalvelujen hintoihin. Tällöin kuluttajilla ei ole välttämättä ole varaa edes peruseläinlääkäripalveluihin. Lakiesitys mahdollistaakin sen, että tarvittaessa pystytään puuttumaan myös liian korkeisiin eläinlääkäripalvelun hintoihin.

Moni lemmikinomistaja on valmis ostamaan eläimille myös perustasoa parempia ja kalliimpia palveluita. Näiden palvelujen tarjonta ja hinnoittelu jäävät riippumaan markkinoiden toiminnasta. Vaikka näidenkin palvelujen markkinoilla esiintyy esimerkiksi kilpailun puutteesta aiheutuvia ongelmia, Kuluttajaliitto katsoo, että eläinlääkintähuoltoa koskeva lainsäädäntö ei välttämättä ole oikea keino näihin ongelmiin puuttumiseen. Sopivampi keino on esimerkiksi kilpailulainsäädännön kehittäminen.


  • Kuluttajan lakineuvonta puhelimitse vuodeksi 15 eurolla

    Juristimme on puhelinsoiton päässä jäsenillemme. Jäsenyys alkaen vain 15 € / vuosi!
    Lue lisää jäsenyydestä