Päiväysmerkintöjen väärinymmärtäminen ja epävarmuus ruoan syömäkelpoisuudesta ovat yleisimpiä syitä turhaan ruokahävikkiin. Ruokaa heitetään kodeissa hukkaan varmuuden vuoksi, vaikka ruoka saattaisi olla vielä syömäkelpoista. Asiantuntijoiden vinkkien avulla saat varmuutta ruoan syömäkelpoisuuden arviointiin. Tiedote kuuluu Kuluttajaliiton Hävikkiviikolla julkaisemaan vinkkisarjaan.Tiedote kuuluu Kuluttajaliiton Hävikkiviikolla 11.-17.9. julkaisemaan vinkkisarjaan.

Ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa monista syistä. Yksi yleinen syy on se, että moni kuluttaja tuijottaa liiankin tarkkaan päiväysmerkintöjä.

”On olennaista huomata, että elintarvikkeiden päiväysmerkinnöillä on eronsa. Parasta ennen -päiväyksen ohittaneen tuotteen voi vielä käyttää, jos se on aisteilla arvioituna vielä kunnossa. Viimeisen käyttöpäivänsä ohittanutta tuotetta sen sijaan ei ole turvallista syödä”, Kuluttajaliiton vastuullisuusasiantuntija Jenni Vainioranta kertoo merkintöjen erosta.

Liian tiukkaan parasta ennen -päiväyksen noudattamiseen ja siten turhaan hävikkiin liittyy monella arkuus luottaa omiin aisteihin ja arvioon ruoan syömäkelpoisuutta puntaroitaessa. Epävarmuus arvioida ruoan syömäkelpoisuutta vaikuttaa Kuluttajaliiton kyselyn (n = 2176) mukaan olevan erityinen haaste nuorilla aikuisilla (18–30 v). Näistä syistä ruokaa heitetään hukkaan vähän kuin varmuuden vuoksi.

Ruokaviraston erityisasiantuntija Elina Leinonen rohkaisee omien aistien aktivoimiseen. ”Jos elintarvike näyttää, tuoksuu ja maistuu normaalilta, elintarviketta voi usein edelleen käyttää, vaikka parasta ennen -päivämäärä on ylittynyt”, hän toteaa.

Tulkitse päiväysmerkintöjä oikein ja vähennä hävikkiä – asiantuntijoiden vinkit

1. Tunnista päiväysmerkinnät

Parasta ennen -päiväys tarkoittaa aikaa, johon saakka elintarvike vähintään säilyy hyvänä ja käyttökelpoisena. Elintarviketta voi käyttää ja myydä kaupassa vielä parasta ennen -päiväyksen jälkeen, jos se on elintarvikkeeksi kelpaavaa.  Parasta ennen -tuotteita voi käyttää vielä päiväyksen jälkeenkin, jos niiden aistinvarainen laatu on kunnossa (ulkonäkö, haju, maku). Esimerkiksi kananmunat säilyvät yleensä hyvän aikaa vielä parasta ennen -päivän jälkeenkin. Sama koskee myös pakastimessa olevia tuotteita.

Viimeinen käyttöpäivä -päiväys tarkoittaa sen sijaan päivää, jonka jälkeen elintarviketta ei saa käyttää, eikä myydä. Viimeinen käyttöpäivä merkitään tuotteisiin, jotka ovat mikrobiologisesti helposti pilaantuvia tuotteita, kuten esimerkiksi jauheliha ja tuore kala.

2. Kypsentämällä lisää peliaikaa

Jos viimeinen käyttöpäivä lähestyy etkä ehdi käyttää tuotetta ajoissa, voit kypsentää esimerkiksi raa’an lihan tai kalan ja käyttää kypsennetyn tuotteen myöhemmin. Säilyvyyttä parantaa ruoan jäähdyttäminen tarpeeksi nopeasti ja säilytys riittävän kylmässä.

3. Pakastaminen antaa lisää käyttöikää

Jos päiväysmerkintä on lähestymässä, etkä ehdi käyttää tuotetta ajoissa, sen voi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Tämä koskee sekä aiemmin ostettuja, Viimeinen käyttöpäivä -päiväystä lähestyviä, että ns. ”punalaputettuja” tuotteita. Pakastaa voi melkein mitä tahansa ruokaa. Pakkaseen ei kuitenkaan kannata säilöä esimerkiksi kurkkua tai salaattia.

4. Avattu tuote ei säily päivämäärämerkintään asti

Päiväysmerkinnät koskevat avaamatonta pakkausta. Esim. tyhjiöön tai suojakaasuun pakatun tuotteen säilyvyysaika voi avattuna olla lyhyempi. Monet huoneenlämmössä säilyvät tuotteet vaativat avattuina jääkaappisäilytystä (esim. täyssäilykkeet).

5. Käytä tuote heti sulatuksen jälkeen

Käytä viimeisenä käyttöpäivänä pakastettu tuote heti sulatuksen jälkeen (pakastaminen ei tuhoa mikrobeja vaan mikrobit voivat jatkaa edelleen lisääntymistä sulatuksen jälkeen).

Lue lisää hävikkiviikon vinkkejä: www.kuluttajaliitto.fi/havikkivinkit

Tiedote on tehty yhteistyössä Ruokaviraston kanssa osana Kuluttajaliiton koordinoimaa valtakunnallista Hävikkiviikko-kampanjaa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö. Hävikkiviikkoa vietetään 11.-17.9.2023.

Perjantaina paljastamme asiantuntijoiden neuvot pakastimen hyödyntämiseen ruokahävikin vähentämisen työkaluna – pysy siis kuulolla!