Minkälaisia uudenvuodenlupauksia teit tänä vuonna? Haluatko liikkua enemmän, syödä terveellisemmin, nukkua paremmin tai vihdoin saada tehtyä elämän isoja päätöksiä? Vai oletko aiempien vuosien pettymysten vuoksi lopettanut uudenvuodenlupausten tekemisen? Aina kannattaa kuitenkin yrittää. Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla voit onnistua tänä vuonna paremmin lupaustesi kanssa!

Ihmisten kyky kontrolloida itseään ja tehdä hyviä päätöksiä heikkenee vireystilan mukana. Siksi päivän liikuntasuoritus kannattaa ajoittaa niin, että olet vielä virkeä, kun teet valintaa liikkumiseen lähtemisestä. Jos teet etätöitä kotona, pue jo aamulla päällesi urheiluvaatteet. Näin sinulla ei mene myöhemmin aikaa vaatteiden vaihtamiseen, olet henkisesti valmistautunut liikuntaan ja vaatteet myös muistuttavat sinua suunnitelmastasi. Jos kuljet julkisilla töihin, saat päivääsi aimo annoksen lisäliikuntaa, kun jäät pari pysäkkiä normaalia aikaisemmin pois. Yritä ujuttaa liikuntaa päivääsi niin, että sen aloittaminen ei vaadi sinulta ponnisteluja. 

Yritä ujuttaa liikuntaa päivääsi niin, että sen aloittaminen ei vaadi sinulta ponnisteluja. 

Onnistumisen todennäköisyydet kasvavat myös, jos pystyt liikkumaan yhdessä hyvässä seurassa. Jos olet sopinut urheilutällit illaksi kaverin kanssa, saat varmemmin itsesi liikkeelle, vaikka itseäsi ei juuri sillä hetkellä huvittaisikaan urheilla. Älä pakota itseäsi tekemään jotain, mistä et pidä. Salitreeni ei sytytä kaikkia, eikä pallopelit innosta toisia. Etsi itsellesi mieluisin tapa liikkua, niin päädyt liikkumaan sen takia, että se kivaa.  

Älyköidenkin kannattaa vaivautua pururadalle. 

Jos motivaation kanssa takkuaa, mutta sinulla on kokemusta aktiivisesta liikunnasta, yritä palauttaa mieleesi muistot liikunnasta syntyvästä hyvän olon tunteesta, joka johtuu endorfiineista. Liikunta tekee ruumiin lisäksi hyvää aivoille. Ne virkistyvät, kun liikunnan aikana erittyy aivojen henkistä toimintakykyä kohottavia mielihyväaineita, endorfiineja. Aivotutkimus puhuu sen puolesta, että aivojen hyvää huoltoa on liikkua ja olla fyysisesti aktiivinen. Älyköidenkin kannattaa vaivautua pururadalle. 

Terveellisemmän syömisen kanssa helpoin tapa lähteä liikkeelle on lisätä terveellistä – sen kummemmin puuttumatta muuhun ruokavalioon. Jos normaalisti rakastat pekonia, mutta parsat jäävät keittämättä, kääri ensi kerralla parsakaalisi pekoniin. Lapsilleni olen kokeillut laittaa tarjolle tuoreita vihanneksia ennen lämmintä ruokaa. Ne ovatkin kadonneet pöydältä pahimpaan nälkään ja olen saanut lisäaikaa ruuan valmistamiseen. 

Sipsien dippailu TV:n ääressä on ihanaa, mutta melkein yhtä kivaa on rapeiden kasvisten kuten porkkana- ja kurkkupalojen dippailu. Kestävät elämäntapamuutokset lähtevät rakentumaan vanhojen rutiinien päälle. Nyt kun pääsimme TV:n ääreen, voit kääntää TV:n katselun huonot ruokailuvaikutukset hyödyksesi. Laita suosikkisarjasi pyörimään niin samalla onnistut syömään käytännössä mitä vain terveellistä ihan huomaamattasi. Temppu toimii myös, kun jääkaappi tarjoaa vain ylieilisiä jämiä.  

Omaan itsekuriin ei kannata luottaa. 

Jos haluat vähentää herkkujen syöntiä, helpointa on jättää ne suosiolla kauppaan, sillä omaan itsekuriin ei kannata luottaa. Itse asiassa ihmiset, joilla vaikuttaa olevan rautainen itsekuri, osaavat vain järjestää elämänsä niin, että he eivät kohtaa valintatilanteita, joissa itsekuria tarvitaan.  

Monella suomalaisella on eriasteisia uniongelmia. Omani taitaa olla yleisin eli nukun liian vähän, enkä voi siitä enää lapsiakaan syyttää. Kun ihmisten päätöksentekoa on tutkittu, on havaittu, että keskitymme valinnoissamme liiaksi nykyhetkeen tulevaisuuden kustannuksella. Tämä konkretisoituu tuskallisen selvästi nukkumaan menemisessä, jossa tulevaisuus on vain tuntien päässä. Vaikka kuinka tietää, että aamulla väsyttäisi tolkuttomasti, tekee mieli vielä hieman näprätä kännykkää.  

Keskitymme valinnoissamme liiaksi nykyhetkeen tulevaisuuden kustannuksella. 

Oma uudenvuodenlupaukseni onkin jättää kännykkä iltaisin makuuhuoneen ulkopuolelle. Sen lisäksi lupaan palkita itseni ravintolalounaalla aina sen jälkeen, kun olen mennyt sänkyyn viitenä iltana ennen kello 23.00. Tekemällä lupauksistani julkiset luon itselleni sosiaalista painetta ja parannan onnistumisen mahdollisuutta. Tulkaa siis keväällä tiedustelemaan Facebookin tai LinkedInin kautta, onnistuinko pitämään lupaukseni.  

Entäs ne elämän isot päätökset? Niihin kannattaa tarttua aivot liikunnalla huollettuna, verensokeri tasapainossa ja virkeänä. Jos silti jäät kahden vaiheelle, haluatko sanoa ”tahdon” uudelle ihmissuhteelle, työpaikalla tai asunnolle, viime vuonna julkaistun tutkimusten mukaan olet todennäköisemmin onnellisempi puolen vuoden päästä, jos päätöksesi oli ”tahdon”. 

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Markus Kanerva

Markus Kanerva on kouluttaja ja opettaja, joka soveltaa valintamuotoilua omassa elämässään ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä.