Blogit

Eurovaaleissa kuluttajalla on vaikuttamisen paikka

9.5.2019 | Kuluttajaliitto

Kuluttajan kannalta ei ole yhdentekevää, ketkä Brysselissä ja Strasbourgissa istuvat päättämässä asioista. Suurin osa yritysten toimintaa sääntelevästä lainsäädännöstä samoin kuin kuluttajan suojaksi asetetuista normeista on peräisin EU:sta. Se mihin suuntaan sisämarkkinoiden sääntelyssä liikutaan tulevaisuudessa vaikuttaa ennen pitkää myös suomalaisen kuluttajan mahdollisuuksiin ja oikeuksiin -joko niitä vahvistaen tai heikentäen.

Näin Eurooppa-päivänä ja hallitusneuvotteluiden ollessa kiivaimmillaan on hyvä muistuttaa lähestyvistä europarlamenttivaaleista. Jo etukäteen tiedettiin, että eduskuntavaalit ja niitä seuraava hallituksen rakentaminen tulevat syömään huomiota eurovaaleilta. Tämä on harmillista ja huolestuttavaakin. Viime europarlamenttivaaleissa äänestysprosentti Suomessa oli vaivaiset 39,1 prosenttia. Tänään julkaistun kyselyn mukaan suomalaiset ovat EU-myönteisempiä kuin koskaan aiemmin. Toivoa sopii, että tämä näkyy myös kohoavana äänestysprosenttina, vaikka ehdokkaiden ja vaaliteemojen mediatila jääkin nyt vähäiseksi.

Kuluttajaliitto on listannut tärkeimmät tavoitteensa europarlamenttivaaleja ja tulevan parlamentin toimintaa silmällä pitäen. Ne liittyvät kiinteästi kuluttajien jokapäiväiseen elämään ja kulutusvalintojen tekemiseen. EU-lainsäädännön tulee perustua kuluttajansuojan korkeaan tasoon, yksittäisen kuluttajan oikeusturvan vahvistamiseen ja tehokkaaseen seuraamusjärjestelmään. EU:n tulee varmistaa, että sen alueella myytävien tavaroiden valmistuksessa on noudatettu ihmisoikeuksia riippumatta siitä, missä maailman kolkassa ne on valmistettu. Suomen tulee edistää tähän velvoittavan yritysvastuulain säätämistä EU:n tasolla. Tavaroiden ja palveluiden suunnittelussa on panostettava aiempaa enemmän kestävyyteen ja korjattavuuteen sekä kierrätettävyyteen.

Ruoka on tärkeä osa ihmisten arkea ja EU:n yhteisen päätöksenteon ytimessä monellakin tapaa. Kuluttajalla on oikeus tietää, mitä hän syö ja juo sekä miten hänen tulisi lajitella syntyvä pakkausjäte. Tämän vuoksi kaikissa EU:n alueella myytävissä ruokapakkauksissa tulisi olla yhdenmukainen tapa muun muassa kalori- ja sokerimäärän ilmoittamiseen. Myös alkoholijuomapakkauksissa tulisi olla tiedot juoman tarkasta sisällöstä.

Tässä vain joitain mainintoja asioista, joita parantamalla voitaisiin helpottaa kuluttajana toimimista sisämarkkinoilla, edistää kestävien kulutusvalintojen tekemistä ja kiertotalouteen siirtymistä. Kun asioista päätetään EU-tasolla on valittujen toimenpiteiden ja linjausten vaikuttavuus parhaimmillaan suuri. Pienellä Suomella on osana EU:ta kokoaan isompi mahdollisuus vaikuttaa.

Äänestyspäivä on Suomessa 26.5.2019. Kuluttajaliitto puolestaan jatkaa työtä vaalien jälkeenkin kuluttajien etujen edistämiseksi niin kotimaassa kuin Euroopan unionissa. Tutustu Kuluttajaliiton Europarlamenttivaalitavoitteisiin täältä.

Tiina Vyyryläinen

Lakimies

Peruuntuiko matka? Askarruttaako reklamaatio?

Hanki itsellesi kuluttajan lakineuvonta vain 15 eurolla vuodessa! Neuvomme niin arjen haasteissa kuin isommissa ongelmatilanteissa.

Lue lisää