Tiedotteet

Pikavippaajat vihdoin tiukempaan kuriin!

17.6.2020 | Oman talouden hallinta

Pankkikortti ja tietokone

Tiedote 17.6.2020

Eduskunta on eilen hyväksynyt täysistunnossaan kuluttajansuojalain 7 luvun väliaikaisen muuttamisen, joka tarkoittaa sitä, että vakuudettomien kuluttajaluottojen, myös ns. pikavippien korkokatto laskee 20 %:sta 10  %:iin. Myös lainojen suoramarkkinoinnille tulee täyskielto vuoden loppuun saakka. Näillä toimenpiteillä halutaan ehkäistä koronapandemian aiheuttaman taloudellisen hädän hyväksikäyttämistä, eli korkeakorkoisten lainojen myöntämistä entiseen tapaan jo ennestään ylivelkaantuneille kuluttajille. Alemman korkokaton myötä pikavippaajat joutuvat tarkentamaan lainojen myöntöperusteita. Tavoitteena on lain voimaantulo jo 1.7.

Kuluttajaliitto oli ensimmäisiä tahoja, jotka esittivät väliaikaisen korkotason ottamista pohdintaan koronakriisin alkaessa, kun viitteitä kuluttajien taloudellisista vaikeuksista alkoi ilmaantua. ”Näimme läheltä, kuinka pikavippaajien lobbarit tekivät valtavasti töitä estääkseen tai ainakin hidastaakseen lainmuutoksen etenemisen eduskunnassa. Jälkimmäisessä he onnistuivat mutta eivät ensimmäisessä, emmekä me antaneet periksi”, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell toteaa.

Lisätietoja:

Pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell, puh. 040 5566 421

Lue lisää aiheesta

Ongelmia tuotteen palautuksen kanssa? Kaipaatko lakimiehen apua?

Lakimiehemme on vain puhelinsoiton tai sähköpostin päässä jäsenillemme. Liity nyt – saat ensi vuoden maksutta!

Lue lisää