Tiedote 9.1.2019

Tänään keskiviikkona alkaa eduskunnassa lähetekeskustelu hallituksen esityksestä sosiaali- ja
terveyspalveluiden asiakasmaksuista. Vaikka esityksessä on myös kannatettavia asioita, on
Kuluttajaliitto huolissaan sen vaikutuksista erityisesti Helsingissä. Tällä hetkellä Helsingissä ei
peritä terveyskeskusmaksuja, toisin kuin muissa Suomen kunnissa. Tälle on nähty Helsingissä
vahvoja sosiaalipoliittisia syitä ja sillä on muun muassa pyritty helpottamaan vähävaraisimpien
aikaista hakeutumista terveydenhuollon palvelujen piiriin. Lain myötä asiakasmaksuista
päätettäisiin jatkossa maakunnan tasolla. Tämä johtaisi helposti siihen, että myös Helsingissä
ruvetaan perimään terveyskeskusmaksuja.

Kuluttajaliiton tavoitteena on maksuttomuus perusterveydenhuollossa – toisin on käymässä.
Väärään suuntaan mennään. Myös kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatot olisi tullut
hallituksen nyt käsillä olevassa esityksessä yhdistää yhdeksi katoksi sisältäen lääkkeet, hoidot ja
käynnit. Nyt siihenkään suuntaan ei edetä.

”Mikäli lailla pyritään terveyskeskusten asiakkaiden tasavertaiseen kohteluun, eikö Suomella olisi
varaa tarjota terveyskeskuspalveluja maksutta kaikkialla maassamme Helsingin tapaan ja näin
edistää erityisesti vähävaraisimpien terveyttä ja hyvinvointia?”, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha
Beurling kysyy.


Lisätietoja:
Kuluttajaliitto, pääsihteeri Juha Beurling, puh. 040 556 6421
Potilasliitto, puheenjohtaja Paavo Koistinen, puh. 0400 682337