Artikkeli

Vastuullinen kuluttaminen: Ruokakaupassa

Hävikki | Vastuullinen kuluttaminen

Mieti jo ennakkoon, mitä vanhentuvia ruoka-aineita sinulla on kotona, ja suunnittele ostokset sen mukaan. Tämä helpottaa myös aterioiden suunnittelua, kun valmiina kaapissa odottavat raaka-aineet tarjoavat inspiraation ruoan keksimisen suhteen.

Muutamien päivien tai viikon ruokalistan suunnittelu säästää vaivaa ja luonnonvaroja: listan kanssa vältät heräteostokset, joilla on vaara jäädä käyttämättömänä kaappiin.

  1. Mieti jo ennakkoon, mitä vanhentuvia ruoka-aineita sinulla on kotona, ja suunnittele ostokset sen mukaan. Saatat myös huomata, että kauppareissu on tarpeeton, sillä jääkaapissa ja pakastimessa on kokonaisen illallisen ainekset.
  2. Tehkää ystäväporukalla inventaario ruokakaappeihin, kootkaa ainekset yhteen ja loihtikaa niistä yhdessä usean ruokalajin illallinen. Yhdessä kokkailu ja syöminen on hauskaa, ja porukalla saatte ruokalajeista herkullisia, monipuolisia ja mielikuvituksellisia.
  3. Ota valokuva jääkaappisi sisällöstä ennen lähtöäsi ruokaostoksille. Se on helppo tapa pitää mielessä, mitä tuotteita jääkaapissasi jo on, jolloin vältyt turhilta ostoksilta.
  4. Maailmalla on kehitetty useita näppäriä aterioiden ja ostosten suunnitteluun toimivia puhelinsovelluksia. Esimerkiksi englanninkielinen Love Food Hate Waste -sovellus toimii hyvin meillä Suomessakin.
  5. Tarjouksesta ei välttämättä kannata hamstrata. Esimerkiksi tavallista isommat lihapakkaukset ovat taloudellinen ostos vain siinä tapauksessa, että kaikki tulee käytettyä.
  6. Pidä pää kylmänä kaupassa: Osta vain ne tuotteet, jotka tiedät ehtiväsi käyttää ennen niiden pilaantumista.
  7. Ruokaostoksille ei kannata mennä nälkäisenä, sillä vatsan kurniessa on helppo sortua tarpeettomiin heräteostoksiin, jotka voivat lopulta jäädä syömättä.

Oletko tullut ajatelleeksi, että ruoan pois heittäminen rasittaa luonnon lisäksi omaa kukkaroasi?

  1. Valitse kaupasta valmiiksi kypsiä hedelmiä ja vihanneksia. Kaupalla on kotikeittiöitä paremmat olosuhteet säilyttää ja kypsyttää esimerkiksi banaanit ja tomaatit täydellisiksi. Jos kuluttaja valitsee aina kaupassa hieman raa’at kasvikset, jää kaupan ikäväksi tehtäväksi heittää pois täydellisimmät yksilöt.
  2. Säilytä ruoat optimaalisissa lämpötiloissa myös kotona. Etenkin liha- ja maitotuotteet voivat paljon paremmin, kun jääkaappi säädetään oikeaan lämpötilaan.
  3. Lihatuotteet kannattaa säilyttää jääkaapin alahyllyllä kylmimmässä osassa, ja maitotuotteet enintään +6 asteessa.
  4. Ajattele ruoanlaittoa saumattomasti eteenpäin soljuvana ketjuna. Osta tarvittavat raaka-aineet kaupasta etukäteen suunnitellun tarpeen mukaan, täydennä niitä kotoa jo löytyvillä vanhentuvilla ainesosilla ja koeta miettiä, miten jatkojalostat mahdolliset tähteet uudeksi herkkuateriaksi. Pienelläkin suunnittelulla säästää aikaa ja rahaa.
  5. Ruoan säilyvyys riippuu myös sen oikeasta kuljetuksesta kaupasta kotiin, sekä ruoka-aineiden oikeasta säilytystavasta. Muista, että ruoka ei pidä helteestä!
  6. Pidä ruoastasi hyvää huolta: Nauti toki aamiainen kesäkuumalla ulkona, mutta pidä tarjottavat sisällä. Muista nostaa herkästi pilaantuvat tuotteet, kuten maidot ja levitteet nopeasti takaisin jääkaapin viileyteen.
  7. Älä jätä kauppakasseja lämpimään autoon tai eteisen lattialle odottamaan inspiraatiota. Ruoka kiittää, kun nostat ruokatavarat oikeille paikoilleen ripeästi.
  8. Pakkauskoon valinnassa on oleellista se, että kaikki pakkauksessa oleva ruoka tulee käytettyä. Pakkausten ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin hukkaan menevän ruoan. Edullinen kilohinta ei merkitse säästöä, jos osa pakkauksesta jää lopulta käyttämättä.
  9. Suosi irtomyynnissä olevia tuotteita valmiiksi pakattujen sijaan. Näin saat juuri oikean määrän esimerkiksi vihanneksia, ja saat valita kypsimmiltä näyttävät yksilöt. Säästät pakkausmateriaalia ja torjut hävikkiä samaan aikaan.
  10. Älä osta ruokaa lapsen mielikuvitusystävälle, vaan todellisten ruokailijoiden mukaan. Lapsi syö vähemmän kuin aikuinen: 5-10-vuotias syö ¾ aikuisen annoskoosta.
  11. Vierasvaran säilyttäminen kotona on kaunis, mutta tarpeeton ajatus. Kutsu ehdottomasti vieraita kylään, mutta hanki tarjottavat vain tarpeen mukaan. Marttaliiton sivuilta löydät hyvä ohjeet vieraiden kestitsemiseen varattavista ruoka- ja juomamääristä: http://www.martat.fi/ruoka/kodin-juhlat/paljonko-tarjottavaa/
  12. Arkiruoan suunnitteluun löydät oivat apuvinkit Marttojen sivuilta.
  13. Pelasta hyvät elintarvikkeet haaskuulta! Kaupassa tuotteet, joista löytyy lappu ”-30 %” kertoo, että tuotteen viimeinen myyntipäivä lähestyy. Tuote kelpaa kuitenkin syötäväksi vielä ostohetkellä ja pian sen jälkeen. Jos olet ostamassa välipalaa, tällaiset tuotteet ovat hyvä valinta. Alennustarroilla varustettujen tuotteiden suosiminen on ekoteko!
  14. Poimi kaupasta mukaasi hassunmuotoisia kasviksia ja hedelmiä, jotka meinaavat jäädä kaupanhyllylle. Monesti pienissä hedelmissä tai kasviksissa on enemmän makua, ja hassunnäköisistä hedelmistä saat kelpo smoothien.

Verkossa toimivia ruokakauppoja ja niiden ruokakassipalveluita suosimalla voit lisätä ruokaostostesi suunnitelmallisuutta, vähentää tarpeettomia heräteostoksia, säästää rahaa ja ehkäistä näin ruokahävikin syntymistä.

Lue lisää

Kuluttajan lakineuvonta vuodeksi 15 eurolla

Lakimiehemme on vain puhelinsoiton tai sähköpostin päässä jäsenillemme. Liity nyt – saat ensi vuoden maksutta!

Tutustu etuihin