Logossa tummansinisellä fontilla yhdistyksen nimi ja sen päällä kaarisymboli.

Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys ry on Kuluttajaliiton alueellinen yhdistys, joka toimii Kouvolan seudulla. Meillä on pitkä historia: yhdistyksemme on perustettu vuonna 1991.

Järjestämme vähintään kahdesti vuodessa avoimia ja maksuttomia Kuluttaja-akatemian laadukkaita koulutuksia ja luentoja, joiden teemat keskittyvät mm. asumiseen, vuokraukseen, kemikaaleihin, taloudenhallintaan, huijauksiin ja erityyppiseen kuluttajansuojaan. Kouluttajina toimivat pääsääntöisesti  Kuluttajaliiton asiantuntijat. Luentojen lisäksi järjestämme jäsenistöllemme virkistystä, kuten retkiä kiinnostaviin kohteisiin. Jäsenet voivat antaa vinkkejä ja toiveita haluamistaan kohteista ja itseään kiinnostavista aiheista.

Kokoustemme yhteyteen pyrimme usein saamaan asiantuntijan kertomaan meille esimerkiksi paikallisesti tärkeistä hankkeista tai toimintamuodoista. Kokouksessamme on kuultu muun muassa Ratamo-terveyskeskuksesta.

Kaipaamme toimintaamme kovasti mukaan uusia jäseniä – erityisesti sellaisia, joilla on hallussa nykyajan viestintä. Haluaisitko sinä antaa osaamistasi yhdistyksemme käyttöön? Kerro kiinnostuksestasi ja jätä yhteystietosi tällä lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä! Entä tunnetko jonkun, kuka olisi kiinnostunut tulemaan mukaan toimintaamme? Mikäli mahdollista, kutsu heidät mukaan! Näin he saavat myös jäsenetuna käyttöönsä Kuluttajaliiton tarjoaman kuluttajan lakineuvonnan palvelut.

Lämpimästi tervetuloa mukaan yhdistykseemme ja toimintaamme!

Jäsenmaksu 15 €/vuosi.

Näkymät navigointi

Tapahtuma Views Navigation

Tänään

  • Kuluttajaliitto
  • Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys ry
  • Kymijoen Hoiva ry

Tunnista nettihuijaus

  • Kouvola
Kymijoen Hoiva ry Valtatie 10, Anjalankoski, Suomi

Tapahtumapaikka Luentokuvaus Mistä tietää, onko verkkokauppa luotettava? Saitko oudon tekstiviestin pankin tai postin nimissä? Pyysikö poliisina esiintyvä henkilö puhelimessa pankkitunnuksia? Paikallinen kauppa lähetti viestin arvontavoitosta sähköpostiin – mitä pitäisi tehdä? Luennolla...

Kuvia yhdistyksemme toiminnasta:

Anja Toivio

Puheenjohtaja, Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys ry