Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja, varatuomari Leena Linnainmaa julkaisi perjantaina huhtikuun 13. päivänä blogikirjoituksen otsikolla: ”EU:n ajama amerikkalaistyylinen ryhmäkanne ei sovi Suomeen.” Kuluttajaliitto pitää kirjoitusta keskeisiltä osin harhaanjohtavana, eikä se kuvaa rehellisesti sitä, mitä Komissio on esittänyt kuluttajanoikeuksien parantamiseksi.

Komissio muun muassa esittää, että ryhmäkanneoikeus annettaisiin esimerkiksi voittoa tavoittelemattomille ja riippumattomille kuluttajajärjestöille eikä esimerkiksi lakifirmoille. Ehdotus olisi toteutuessaan todella merkittävä asia kuluttajien oikeusturvan parantamisen kannalta. Sen puolesta eurooppalainen ja suomalainen kuluttajaliike on taistellut vuosikymmenten ajan.

”Jokainen saa tietenkin olla mitä tahansa mieltä ryhmäkanteesta, mutta Keskuskauppakamarin harhaanjohtavat lausunnot eivät auta tässä tilanteessa”, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling harmittelee. ”Ironista tässä on se, että myös Kuluttajaliitto vastustaa ”amerikkalaistyylistä ryhmäkannetta”, jolla Linnainmaa pelottelee. Tälle pelottelulle ei kuitenkaan ole Komission ehdotuksen perusteella aihetta”, Beurling tähdentää.

Yksikään kuluttajajärjestö ei voisi nostaa ryhmäkannetta rikastuakseen, koska komission ehdotuksessa ryhmäkanne ja rangaistusluonteinen seuraamusmaksu on erotettu toisistaan: niiden määrääjinä ja vaatijoina on eri taho, niiden perusteet eivät ole yhteneväiset ja lisäksi niitä koskevat ehdotukset sisältyvät eri direktiiveihin. Keskustelua Komission laajasta ja ansiokkaasta esityksestä on hyvä käydä, mutta sen soisi tapahtuvan oikeita mielikuvia luomalla.