Tiedotteet

Kuluttajaliiton valtuusto: Pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin soittamisen tulee olla asiakkaalle perushintaista

19.5.2019 | Ostaminen ja kuluttajansuoja

Nainen näppäilee älypuhelinta

Kuluttajaliiton valtuuston kannanotto 19.5.2019


Kuluttajaliiton valtuusto vaatii, että muun muassa pankkien ja vakuutusyhtiöiden
asiakaspalveluun soittamisen tulee olla yrityksen asiakkaalle saman hintaista kuin muutkin
puhelut. Kalliit asiakaspalvelupuhelut ovat ongelma erityisesti kuluttajille, jotka eivät pysty
käyttämään digitaalisia palveluja. Lisäksi kuluttajan on hankala ennakoida puhelun lopullista
hintaa etenkin silloin, kun myös jonotusaika on maksullista. Mikäli jonotusaika on maksullista,
tulee soittajalle ilmoittaa myös arvio jonotusajasta.


Tällä hetkellä laki ei velvoita pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja muita finanssipalveluja tarjoamaan
perushintaista palvelunumeroa asiakkaidensa käyttöön asioiden hoitamiseen. Finanssipalveluita
ovat muun muassa pankit, luottokortti- ja vakuutusyhtiöt sekä sijoitusrahastot. Pankki- ja
vakuutuspalvelut ovat peruspalveluita, joiden käyttö on kuluttajille välttämätöntä. Kuluttajaliiton
valtuusto vaatiikin, että kuluttajien oikeus perushintaiseen asiakaspalvelunumeroon laajennetaan
koskemaan myös finanssipalveluita.

Kuluttajaliiton tiedon mukaan palvelunumeroiden hinnoissa on suurta vaihtelua yrityskohtaisesti.
Myös osa rahoitusta tarjoavista yrityksistä, kuten eräät pikavippifirmat, perivät erityisen suurta
maksua puhelinpalveluistaan. Maksut voivat olla jopa lähes euron minuutilta.

Digitaalisten palvelujen käyttäminen ei ole mahdollista kaikille kuluttajaryhmille. Digitaalisten
palvelujen monipuolisuudesta huolimatta jokaiselle kuluttajalle voi tulla tarve asioida pankin tai
vakuutusyhtiön kanssa myös puhelimitse. Perushintaisen puhelinpalvelunumeron tarjoaminen tuo
palvelut saavutettavimmiksi ja edistää yhdenvertaisuutta.

Perushintaisella puhelulla tarkoitetaan muun muassa kuluttajan oman matkapuhelinliittymän
mukaan määräytyviä matkapuhelin-, yritys- tai lankapuheluita. Perushintaiseksi puheluksi lasketaan
myös yritysnumerot, joihin soittamisen hinta ei ylitä Liikenne- ja viestintäviraston määrittelemää
perushintaa, joka tällä hetkellä on 0,084 euroa minuutilta.

Pankkikonttorien lukumäärä oli vuoden 2012 lopussa noin 1 400, vuoden 2018 lopussa niitä oli alle 900. Kuluttajaliitto katsoo, että kuluttajien mahdollisuus asioida pankin konttorissa on heikentynyt
merkittävästi ja oman talouden asioita tulee voida hoitaa kohtuuhintaan muutenkin kuin internetiä
käyttämällä. Asiakaspalvelunumeroiden tuominen perushintaisuuden piiriin tukee syrjäytymisen
ehkäisyä sekä lisää tasa-arvoa.

Lisätietoja: pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell, puh. 040 5566 421

Lue lisää aiheesta

Ongelmia asumisessa? Tuottaako taloyhtiösi päänvaivaa?

Kuluttajan lakineuvonta auttaa myös asumisen ongelmatilanteissa. Hanki itsellesi lakineuvontaa vain 15 eurolla vuodessa!

Lue lisää