Julia Lumijärvi aloitti lokakuussa työnsä Kuluttajaliitossa potilaan oikeuksien asiantuntijana. Kuluttajaliitto on ottanut entistä vahvemman roolin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden edunvalvonnassa ja Julia lähtee taistelemaan entistä potilasystävällisemmän yhteiskunnan puolesta. Lisäksi Julia antaa potilasoikeusneuvontaa maanantaisin klo 9-11 ja klo 13-15, puh. 09-454 22 150 (mpm/pvm). Neuvontanumerosta kuka tahansa voi kysyä apua ja neuvoja potilas- ja sosiaalioikeuteen liittyvissä kysymyksissä. Neuvonta on kaikille avoin ja maksuton.

Julia on koulutukseltaan hammaslääketieteen lisensiaatti ja oikeustieteen notaari. Hän on tarkastellut terveydenhuoltoa ja potilaan oikeuksia työuransa aikana useasta eri näkökulmista. Julia tuntee hyvin myös toimintaympäristön kunnissa ja kuntayhtymissä, joissa potilaan oikeudet tänä päivänä toteutuvat.

Julia kertoo mitkä hänen mielestään ovat ajankohtaisia haasteita potilaan oikeuksien toteutumisessa. ”Terveydenhuollon lainsäädännössä ei ole huomioitu riittävällä tavalla sitä, että potilas on tänä päivänä yhä enenevässä määrin kuluttajan asemassa myös käyttäessään julkisia terveyspalveluita. Potilaan oikeusasemaan vaikuttaa tällä hetkellä merkittävästi se, minkä terveyspalveluiden järjestämistavan kunta tai kuntayhtymä on valinnut. Muun muassa tästä syystä olisi ehdottoman tärkeää saada lainsäädäntöön pykälä potilaan oikeudesta saada taloudellista hyvitystä julkisessa palvelutuotannossa tapahtuneen virheen vuoksi. Tällä toimella parannettaisiin potilaiden oikeusasemaa sekä keskinäistä yhdenvertaisuutta. Säädöstason ulkopuolella pitäisin suurimpana haasteena potilaiden oikeuksille sitä, että potilaat ovat hyvin eriarvoisessa asemassa tänä päivänä Suomessa esimerkiksi terveyspalveluiden saatavuuden suhteen.”

Mutta millainen kuluttaja Julia itse on?

”Yritän ostaa mahdollisimman pitkäaikaisia ja kestäviä tuotteita. Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia ja tänä vuonna aion panostaa joululahjoissa erityisen paljon suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin. Esimerkiksi ravintola- tai teatterilahjakortti tuo iloa pitkäksi aikaa.”

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Julia Lumijärvi

Juristi (sote)