Jätelain uudistusta käsittelevä hallituksen esitysluonnos oli keväällä lausuntokierroksella, joka päättyi juuri. Uudistuksella voidaan parhaimmillaan edistää oikeudenmukaista siirtymää kohti kiertotaloutta. Vaarana kuitenkin on, että uudistus jää hukatuksi mahdollisuudeksi, mikäli sen jatkovalmistelussa ja täytäntöönpanossa epäonnistutaan.

Jätelakiin ollaan lisäämässä velvoitteita, joiden mukaan tuotteiden korjattavuuteen ja uudelleenkäytettävyyteen tulee kiinnittää huomiota. Nykyistä kestävämpi tuotesuunnittelu onkin avainasemassa, mikäli tuotteiden halutaan jatkavan elämäänsä nykyistä pidempään. Samoin tärkeää on antaa tuotteiden loppukäyttäjille helposti tietoa niiden oikeasta käytöstä ja parantaa varaosien saatavuutta. Selkeät lajitteluohjeet ohjaisivat kuluttajia onnistuneeseen lajitteluun sitten, kun tuote päätyy lopulta jätteeksi.

Valitettavasti nämä velvoitteet ovat jäämässä puolitiehen, sillä esityksessä ne ovat muotoiltuna vain suosittelevaan ja ohjaavaan muotoon. Tuottajien, maahantuojien ja jakelijoiden on vain mahdollisuuksien mukaan edistettävä näiden asioiden toteutumista. Säännösten rikkomisesta ei tule seurauksia. Kuluttajaliitto on jo pitkään peräänkuuluttanut yhdenmukaisia, kuvallisia lajitteluohjeita kaikkiin kuluttajapakkauksiin. Jätelain uudistuksen yhteydessä tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi toimijoiden vapaaehtoisella sopimusjärjestelyllä. Jos vapaaehtoisuus ei tuota tulosta, tulisi lainsäätäjän olla valmis tiukempiin toimiin.

Erilliskeräyksen vastuunjaot selvemmiksi

Uudistuksen myötä erilliskeräysvelvoitteet laajenevat ja jo lähes kaikkialla Suomessa ryhdytään keräämään kiinteistöiltä erilliskerättynä biojätettä ja pakkausjätteitä. Erilliskeräyksen tuominen lähelle kotia onkin tarpeen, jotta pääsemme EU:n asettamiin kansallisiin tavoitteisiin. Samalla on mahdollisuus yhdenmukaistaa jätehuollossa käytettyjä termejä ja käytäntöjä. Suomi on kuitenkin laaja ja harvaan asuttu maa, jossa aivan joka niemennotkosta ei ole ympäristön kannalta järkevää kerätä jätelajeja erillään. Uudistuksesta ei saa aiheutua kohtuuttomia kustannuksia kotitalouksille, vaan jätehuoltomaksuilla tulee kannustaa kaikkia mukaan talkoisiin. Lajittelun tulee olla helppoa ja kohtuuhintaista kaikille. Mikäli pakkauksista ja jäteastioista jatkossa löytyisi yhdenmukaiset ohjeet, voisi tämä tehdä lajittelusta astetta helpompaa myös niille, jotka eivät ole siihen vielä vihkiytyneet.

Lisääntyvä erilliskeräys maksaa ja tavalla tai toisella kuluttaja on aina laskun maksaja. Kustannukset näkyvät joko tuotteen hinnassa tai sitten jätehuoltomaksuissa. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että jätehuollon kasvavia kustannuksia yritetään hillitä parantamalla tehokkuutta kaikessa toiminnassa niin syntypaikkalajittelussa kodeissa, kuin jätekuljetuksissa ja jätteiden käsittelyssäkin. Jätelakiuudistus pitää sisällään useita kohtia, joissa nykyisen järjestelmän tehottomuutta pyritään parantamaan. Tavoitteena on vastuunjaon selventäminen eri toimijoiden välillä. Uudistuksen onnistumisesta riippuu kotitalouksille aiheutuvien lisäkustannusten suuruus.

Kiertotalouteen siirtyminen vaatii kaikkien osallistumista. Lainsäädännöllä voidaan tukea ja ohjata muutosta oikeaan suuntaan. Kustannusten tekeminen näkyväksi sekä kannustavat jätehuoltomaksut ovat osa ratkaisua. Niitä tärkeämpää on kuitenkin kansalaisten osallisuuden vahvistaminen ja toimintatapoihin vaikuttaminen. Kiertotalouteen siirtymisestä tulee tehdä helppoa meille kaikille.

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.