Reilu vuosikymmen takaperin ruokahävikki oli suomessa tuntematon sana. Itse asiassa koko aihe – jätteeksi päätyvä ruoka – loisti poissaolollaan julkisessa keskustelussa. Vaikka ruuan tuhlaaminen ja roskiin heittäminen oli monien mielestä moraalisesti väärin, emme osanneet kuvitella pois heitetyn ruuan määrää ja ympäristövaikutuksia. Ylipäätään ruokajärjestelmän kestävyysongelmien mittakaavaa ei vielä kovin hyvin tiedostettu.

Tilanne muuttui, kun aihetta alettiin tutkia. Suomessa Maa- ja metsätalouden tutkimuskeskuksen (nykyinen Luonnonvarakeskus, Luke) tutkimukset nostivat ruokahävikin yleiseen keskusteluun 2010-luvun alussa. Ruokahävikistä muodostui yhteiskunnallisesti merkittävä kestävyysprojekti ja jokaista kuluttajaa koskeva huolenaihe. Mediassa ja hävikkikampanjoinnissa painottui kotitalouksien ruokahävikki ja yksilön vastuu omasta käyttäytymisestään.

Toisin kuin monet muut kestävyystoimet, ruokahävikin vähentäminen on otettu hyvin vastaan. Etenkään valtavirtakeskustelussa se ei ole aiheuttanut eripuraa ja konflikteja: kukapa ei olisi valmis luopumaan turhasta tuhlauksesta ja tuottamattoman ylijäämän tuottamisesta? Aihe puhuttelee sekä maalaisjärkeä että syvään juurtuneita ja laajasti jaettuja käsityksiä oikeasta ja väärästä. Myös keskustelussa tuotettu ajatus yksilön vastuusta istuu hyvin kulttuurisiin ajattelutapoihimme. Ainakin 1900 -luvun lopun runsauden vuosikymmeniin saakka säästäväisyys ja omasta kotitaloudesta huolehtiminen olivat keskeinen osa suomalaisen kansallisvaltion rakentamista ja kansanvalistusaatteen tuottamaa kansalaisihannetta. Tästä huolimatta merkittävää ruokahävikin vähenemistä ei ole tapahtunut ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet uhkaavat jäädä saavuttamatta – tältäkin osin.

Ruuan helppo saatavuus, ylenpalttinen valikoima ja kaupan infrastruktuurit ohjaavat ylivarautumiseen; kiireinen työ ja vapaa-aika suuntaavat huomion muualle; muut huolet ja tavoitteet menevät hävikin välttämisen edelle.

Yksilön valintoihin vaikuttamalla ei ole helppo aikaansaada muutosta. Ensinnäkin ruokahävikin synty on sidoksissa yhteisesti jaettuihin ja arkielämää muovaaviin käytäntöihin. Ruuan helppo saatavuus, ylenpalttinen valikoima ja kaupan infrastruktuurit ohjaavat ylivarautumiseen; kiireinen työ ja vapaa-aika suuntaavat huomion muualle; muut huolet ja tavoitteet menevät hävikin välttämisen edelle. Siten ruokahävikki ei ole vain jotakin ylimääräistä, jonka voisi näppärästi siivota pois arkielämästämme puuttumatta sitä tuottaviin rakenteisiin. Päinvastoin se on perustava osa sosiaalista ja yhteiskunnallista elämäämme ja sen torjuminen edellyttää perustavanlaatuisia muutoksia ruokajärjestelmässä, yhteiskunnassa ja arkielämässä.

Toisekseen tieto ympäristökysymyksistä ei välttämättä johda toimintaan, siitä voi päinvastoin seurata ahdistusta, lamaannusta tai jopa koko ongelman kieltämistä. Lisäksi yksittäisen ihmisen toimet voivat näyttää mitättömältä suhteessa hävikkiongelman kokonaisuuteen tai koko hävikkiongelma voi vaikuttaa marginaaliselta suhteessa globaaliin kestävyyskriisin kokonaiskuvaan. EAT Lancet -tutkimusryhmä on esittänyt, että pelkästään ruokajärjestelmän muuttaminen kestävämmäksi vaatii hävikin vähentämisen lisäksi radikaaleja muutoksia ruokavalioissa ja tuotantotavoissa. Jos julkisen keskustelun ja ihmisten mielenkiinnon keskittyminen ruokahävikkiin vie huomion muista ruokajärjestelmän ongelmista, se voikin toimia eräänlaisena kollektiivisena viherpesuna. Samaan aikaan ruokahävikin vähentäminen on kuitenkin välttämätön osa ruokajärjestelmän kestävyysmurrosta.

Ruokahävikin vähentäminen kuluttaja- ja vähittäismyyntitasolla on tunnistettu yhdeksi keskeisistä ilmastotoimista (Ivanovich ym. 2023).

Vaikka ruokahävikin vähentäminen vaatii työtä ja tulokset voivat vaikuttaa epävarmoilta, vaivannäkö kannattaa. Ruokahävikin vähentäminen kuluttaja- ja vähittäismyyntitasolla on tunnistettu yhdeksi keskeisistä ilmastotoimista (Ivanovich ym. 2023). Ilman sitä myöskään ruokajärjestelmän ekologisuuteen tai ravinnon riittävyyteen liittyviä tavoitteita ei voida saavuttaa (EAT-Lancet 2019). Lisäksi kestävyyttä ei synny ilman, että sitä tehdään todeksi arkielämän merkityksettömän oloisissa yksityiskohdissa. Kasaantuessaan pienetkin teot voivat johtaa laajempiin kulttuurisiin ja rakenteellisiin muutoksiin. Hävikin vähentäminen tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa ruokajärjestelmän kestävyyteen ja osallistua paremman tulevaisuuden rakentamiseen. Vastuun ottaminen, konkreettinen toiminta ja yhdessä toimiminen ovat keinoja käsitellä negatiivisia tunteita ja kääntää ne yhteiseksi hyväksi. Tunne toiminnan ja vaikuttamisen mahdollisuudesta syntyy ainoastaan toimimalla.

Monet nykyiset peruselintarvikkeet, kuten tomaatit tai porkkanat, olivat vielä 1900-luvun alussa harvojen ruokalistalla. Tarvittiin sitkeää valistustyötä ja kansalaistoimintaa, ennen kun vihanneksia opittiin syömään ja ennen kun niitä oli kaikkien saatavilla, edes kesäisin. Loppujen lopuksi suuretkin muutokset voivat tapahtua yllättävän nopeasti.

Kirjallisuus:

EAT- Lancet commission. 2019 Food, Planet, Health. Healthy diets from sustainable food systems. Summary report of the EAT Lancet commission. https://eatforum.org/content/uploads/2019/07/EAT-Lancet_Commission_Summary_Report.pdf

Ivanovich, C.C., Sun, T. & Gordon, D. R. 2023. Future warming from global food consumption. Nature Climate Change 13, 297–302 (2023). https://doi.org/10.1038/s41558-023-01605-8

Kylli, Ritva. 2021. Suomen ruokahistoria. Suolalihasta Sushiin. Helsinki: Gaudeamus

Pihkala, Panu. 2019. Ilmastoahdistus ja sen kanssa eläminen. Suomen mielenterveysseura. https://mieli.fi/wp-content/uploads/2021/08/ilmastoahdistusraportti-mieli2019-web.pdf

Hävikkifoorumi-hanke (2020–2023) toteutetaan yhdessä upean kumppanijoukon kanssa. Mukana ovat Luonnonvarakeskus Luke, Motiva, Marttaliitto ry, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Valintamuotoilijat. Hankkeessa on mukana myös Kuluttaja-lehti, joka järjestää valtakunnallisen Hävikkiviikon osana hanketta. Pitkäjänteisen yhteistyön ja kehittämisen mahdollistaa maa- ja metsätalousministeriöltä saatu kolmivuotinen rahoitus. Lisätietoa kuluttajaliitto.fi/havikkifoorumi 

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Liia-Maria Raippalinna 

ETNOLOGIAN JA ANTROPOLOGIAN VÄITÖSKIRJATUTKIJA, HISTORIAN JA ETNOLOGIAN LAITOS, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO